WWE NXT

Keskustelua showpainiohjelmista, kuten WWE:n Raw'sta tai SmackDownista.
Marauderi
Main eventer
Viestit: 170
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 09:30
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Marauderi »

NXT TakeOver: Orlandoon ei isoja odotuksia, mutta mukava tiivis show siitä huolimatta oli. Melko kusisesti kävi muuten, katsoin päivällä networkin aikataulusta, että pre-show alkaa 1:30, heräsin sillioin ja ajankohta olikin muuttunut tuntia myöhemmin, kai tuo kesäaikaan liittyi.

Sanity vs Tye, Roderick, Ruby & Ohno
Odotetusti openerina toimi monen henkilön tag ottelu, ja Josenkin paikka meni vähemmän yllättäen Ohnolle. Ei tässä sen kummempaa jäänyt mieleen, naiset ei tainnut tehdä muuta kuin brawlanneet. Dillinger ei ilmeisesti ikinä saa takeover voittoa, ihan kiva kuitenkin että oikea tiimi voitti eikä random kokoonpano. **½

Allister Black vs Andrade Almas
Blackin entrance oli melko hieno, vaikka hiomista selvästi vielä kaipaa. Matsi itsessään oli oikein viihdyttävä. joitain botcheja tais tulla mutta ei menoa hirveästi haitannut. Blackin finisher tuntui turhan yksinkertaiselta, se asettelu (jalalla ylös nosto) oli ihan siisti. ***

DIY vs Revival vs AoP
Ja tag team matsi tekee sen taas, helvetin mahtava meno varsinkin DIY:n ja Revivalin yhteistyö oli kaunista katsottavaa. En ikinä ole tykännyt monen joukkueen tag otteluista, missä vain 2 tyyppiä on kehässä, mutta tässä se toimi Revivalin strategioimassa milloin tulevat kehävuoroon. Möllin laitto yhdessä pöydän läpi lämmitti sydäntä ja yleisökin syttyi, sitten vielä finisherit yhdessä oli upea hetki. Double submission kesti turhan kauan, ja muutenkin AoP vaikuttaa turhankin kovalta, kerta 2 joukkuetta ei heille yhdessä pärjänneet niin kuka sitten? Matsi valitettavasti kuoli DIY:n eliminointiiin, vaikka ihan hyvin yleisö Revivalia jaksoi kannustaa. Mutta tuo loppu tuntui todella vesitetyltä; AoP tekee double powebombin, jäävät seisomaan. 3 minuutin päästä uudestaan double powerbomb ja nyt selätetään. ****

Asuka vs Ember Moon
Todella vauhdikas meno ja jäin kaipaamaan lisää. Emberistä selvästi tehdään Asukan kaataja, kerta mestari joutui likaisia keinoja käyttämään, mikä kyllä toimi. Ember selvästi oikea valinta seuraavaksi naisten keulakuvaksi, harmittaa vain että hänen matsinsa on niin rakennettu loppumaan aina tuohon samaan (toki todella näyttävään) top rope stunneriin. ***½

Drew McIntyre :o . Monet ei vissiiin Drewstä hirveästi välittäneet viime WWE runilla (enkä vain 3MB:tä tarkoita). Mutta ite aika nopeaa aikoinaan lämpenin skotille, varskinkin se theme oli kultaa.

Bobby Roode vs Shinsuke Nakamura
Sisääntulot ei kovin erikoisia olleet, enkä muutenkaan hirveästi tästä rematchista alkuun välittänyt. Ja kyllähän tämä juurikin tuntui REmatcilta, molemmat ukot tekivät työnsä kyllä hyvin, mutta ei vain jaksanut syttyä jo kertaalleen nähdylle setille. Toki loppua kohti nähtiin Nakamuran osalta enemmän submisision liikkeitä, mutta jälleen palattiin polven rikkomiseen. Lopputaisto oli kyllä hieno ja Rooden DDT kulmasta oli oiva lopetus. Isoin ongelma vain näissä NXT:n päämestaruuksissa nykyään on se että voittaja on häviäjä (voittaja jää NXT:hen ja häviäjä pääsee päärosteriin). NXT saisi tiputtaa tasoa ja nostaa nämä valmiit kaverit nopeammin päärosteriin ja antaa Almasin, Endin, Youngin, Ohnon yms. taistella keltashown kuninkuudesta. ***½

Uudet mestaruusvyötkin oltiin saatu (koska Brad Maddox?). Hiukan hirvitti että tag titlet ovat kolme hopeakolikkoa keltaisella strapillä, mutta yllätyin positiivisesti. Naisten ja pää -mestaruus oli kai samannäköisiä, ei nuokaan huonoja ollut mutta eivät originaaleja hienommilta näyttäneet, varsinkin isoa X-mestaruutta tulee ikävä.

Mutta ihan hieno show taas, vaikka tämäkin takeover sinne häntäpäähän taitaa jäädä.

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

1. R Evolution (Zayn vs. Neville, Charlotte vs. Banks)
2. Rival (Owens vs. Zayn #1, Banks vs. Charlotte vs. Bayley vs. Lynch)
3. Brooklyn (Balor vs. Owens, Bayley vs. Banks #1, Liger vs. Breeze)
4. Fatal-4-Way (Neville vs. Zayn vs. Breeze vs. Kidd, Charlotte vs. Bayley)
5. Dallas (Balor vs. Joe #2, Asuka vs. Bayley, Nakamura vs. Zayn)
6. Unstoppable (Owens vs. Zayn #2, Banks vs. Lynch)
7. Orlando (Roode vs. Nakamura #2, Asuka vs. Moon, #DIY vs. Authors of Pain vs. The Revival)
8. Respect (Bayley vs. Banks #2, Balor & Joe vs. Corbin & Rhyno)
9. London (Balor vs. Joe #1, Bayley vs. Jax)
10. Toronto (Nakamura vs. Joe #2, Asuka vs. Mickie James, Revival vs. DIY #2)
11. The End (Balor vs. Joe #3, Asuka vs. Jax, Revival vs. American Alpha)
12. Brooklyn II (Nakamura vs. Joe #1, Asuka vs. Bayley #2, Revival vs. DIY #1)
13. San Antonio (Nakamura vs. Roode #1, Asuka vs. Cross vs. Kay vs. Royce, AoP vs. DIY)

--

Jälleen aika päivittää tätä TakeOverien parhauslistaa. Tällä kertaa noustiin niinkin korkealle kuin puoleenväliin sijalle seitsemän. Tämä oli siis paras TakeOver sitten vuoden takaisen Dallasin, mutta jää silti noiden aivan loistavien 2014-2015 TakeOverien jalkoihin. Tänä vuonna en ole muuten tainnut yhtään NXT:n jaksoa katsoa edes ohimennen.

Ensimmäinen huomio on, että aika moni uusista teemoista on hyvin samantapaisia tylsiä metallikappaleita. Roderick Strongin, AOP:n ja Alesteir Blackin teemat ovat todella samanlaisia. Blackilla ja AOP:lla ymmärrän tämän toki, mutta miksi ihmeessä Strongilla on sellainen teema?

Toinen huomio uusista vöistä: ihan kivoja. Hirveästi haukkumisia olen nähnyt, mutta etenkin tag-vyöt olivat paljon komeampia ja tykkäsin näistä muistakin.

4man tag
Odotukset ottelua kohtaan oli aika 0, mutta tämä yllätti todella paljon. Loistavaa opener-spotfestailua ja etenkin tämä facetiimi pääsi näyttämään osaamistaan edukseen. Roderick Strongia taisin viime takeoverissa haukkua todella tylsäksi, mutta tässä ottelussa hän tuntui olevan paljon paremmassa terässä ja liikkui sellaisella sulavuudella ja tiukkuudella, että en ole tainnut Chris Benoitin jälkeen sellaista nähdäkään. Valitettavasti persoonana hän vaikuttaa yhä kaikkein kuivimmalta kaikista. Tye Dillinger on luultavasti jobber for life, mutta onneksi hän on sentäs sympaattinen tässä roolissa. Sanity voitti ansaitusti. He ovat jobbailleet ihan liikaa omaan makuuni.

Almas vs. Black
Almas on näköjään laskeutunut lupaavasta mahdollisesta NXT-ME nimestä uusien tähtien jobberiksi, mikä on valitettavaa, koska hänen heelturninsa oli mielestäni aikas lupaava aikanaan. Ihan mitään älytöntä ilotulitusta tämä ottelu ei ollut, mutta kyllä tämän kertaalleen katsoi ilman suurempia haukotuksia. Muistelisin kuitenkin, että eikös Black otellut UK turnauksessa Nevilleä vastaan? Muistaakseni se ottelu oli monta kertaa kiinnostavempi.

AOP vs. Revival vs. DIY
Vihaan näitä kolmen tiimin otteluita, jossa 2 henkilöä on kerrallaan kehässä. Onneksi tällä kertaa oli eliminointisäännöt, niin en ihan täysin lytännyt tätä ennen aikojaan - ja hyvä niin, koska kyseessä oli illan ottelu. Itseasiassa kyseessä on varmaan paras näkemäni useamman joukkueen tagmatsi. Mahtavaa psykologiaa, kun Revival ja DIY pyrkivät unohtamaan erimielisyytensä uhkaavempaa joukkuetta eli Authors of Painia vastaan, mutta eivät loppujenlopuksi pysty pitämään näppejään toisistaan erossa. Itse olisin odottanut, että DIY jäisi facetiiminä viimeisenä AoP:ta vastaan, mutta jos esim. DIY nousee päärosteriin ja Revival jätetään "facetiiminä" AOP:tä vastaan, niin käyhän tämä järkeen näinkin. Yleisö ainakin selvästi oli Revivalin puolella lopussa.

Asuka vs. Ember Moon
Tässä oli sitten se illan pettymys. Ember Moonin debyytistä lähtien olen odottanut, että Asuka kohtaa tämän kuumottavan naisolennon ja he tuovat naistendivarin takaisin 4 horsewomen tasolle. Vaan ei, eipä tämä kauheasti lähtenyt käyntiin. On jotenkin yhä outoa, että Asuka on yksi parhaista naispainijoista koskaan, mutta silti hän ei vain onnistu saamaan niitä mielettömiä TakeOver-matseja, mitä häneltä odottaa. Vai onko hän vain laiskistunut WWE-urallaan? Nojoo, eiköhän tämä kaksikko kohtaa toisensa vielä toiste sitten seuraavassa TakeOverissa, jossa Ember voisi sen vyön sitten viedä. Ellei sitten Asuka pudota sitä Nikki Crossille, mikä ei myöskään yhtään haittaisi.

Bobby Roode vs. Shinsuke Nakamura
Parasta ottelussa oli ehdottomasti Bobby Rooden sisääntulo, mikä taisi olla ainut vähänkin spesiaalimpi sisääntulo tällä kertaa. Muuten tämä oli kuin edellinen miesten välinen ottelu sillä erolla, että kun tämän saman matsin oli jo kerran nähnyt niin eihän tämä jaksanut kiinnostaa. Viime kerralla tämä oli paras TakeOver-päämestaruusmatsi sitten Kevin Owensin, mutta nyt palattiin sille tutulle tylsälle mukaeeppiselle Balor vs. Joe-akselille. Toki hieman jotain uusia kikkoja tuotiin mukaan, kuten tuo Rooden tornado DDT-finisher (joka oli kyllä komea), mutta noin muuten ottelu jäi vaisuksi.

Kahden tag-ottelun ihmehän tämä oli, mutta viihdyin silti paremmin kuin monien muiden viimeaikaisten TakeOverien aikana.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

Avatar
Zemppari
Moderaattori
Viestit: 738
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 08:43
Paikkakunta: Jokela

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Zemppari »

Tosiaan NXT TakeOver oli hyvä show, mutta heitetäämpä vielä nopeat mietteet.

- Opener oli hyvä, Heron visiitti kiva, kaikki hoitivat hommansa, ei kummempaa

- Tommy Endin sisääntulo oli helvetin komea, matsi itsessään oli ihan hyvä, muttei ihan sitä parasta kummaltakaan.

- Eliminaatio-tag oli kirkkaasti illan paras. Revival ja Ciampa & Gargano ovat loistavia toisiansa vastaan ja Kirjailijoita buukattiin sangen onnistuneesti. Koko homma oli pelkkää mark-outtauksen sarjaa... ensimmäiseen eliminointiin asti. Revival on WWE:n toiseksi paras heel-akti ja te haette heille face-reaktiota tässä asemassa? Vahva eih. Kirjailijat vastaan Team THICC toivottavasti seuraavaksi.

- Naisten matsi oli hyvä ja Asukan turnille peukkua. Emberille voitto olisi tullut ehkä liian aikaisin. Nyt katsellaan kenestä rakennetaan Asukan kaataja. Riot/Lovelace? Nikki Cross? Kimber Lee? Aussit? Nixon Newell? Shirai tai Hojo?

- Pääottelu alkoi hitaasti ja sisälsi kymmenminuuttisen headlockin, mutta lopputaistelu oli erittäin maukas. Rooden krapula-aamu-selätys Spinebusterin jälkeen oli hieno.

Paras TakeOver aikoihin. Ugh, olen puhunut.
In the 27 years I've been doing this I never thought I'd find a better wrestler than me, but I found him.
Daniel Bryan.

-William Regal

Avatar
MinimiMax
Main eventer
Viestit: 247
Liittynyt: 09 Touko 2016, 19:37
Paikkakunta: Tampere

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja MinimiMax »

Nyt oli sen verran hyvä show tuolta Chicagon suunnalta että on pakko tulla tänne saakka sitä hehkuttamaan. En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani painitapahtumasta tai painista ylipäätään. Aloin kyllä aika pienin odotuksin tätä katsomaan koska oikeastaan mikään matsi ei UK title matsin lisäksi säväyttänyt paperilla. Koko show kuitenkin toimitti erittäin hyvin. En nyt jaksa sen suuremmin alkaa näitä matseja analysoida joten heitän vain päällimmäiset ajatukseni kustakin.

Opener teki työnsä openerina hyvin, ei mitään parasta laatua mutta ihan menevää ja mukaansatempaisevaa toimintaa kuitenkin. Roderick Strongin voitto oli odotettavissa ja ihan tervetullut tulos.

UK mestaruus varasti shown, itseasiassa aika helpostikin. Tämä oli juuri sitä minkä takia tykästyin näihin molempiin ja muutamaan muuhun silloin siinä UK turnauksessa ja tämän tyylinen paini on se joka itseeni uppoaa parhaiten. Pete Dunnesta tulee vahvat Bryan Danielson vibat joka ei todellakaan ole huono juttu. Ihan tervetullut tulos myös tämä mestaruusvaihdos, vaikken olisi pistänyt pahitteeksi vaikka Bate olisi vielä vähän kauemmin pitänyt vyötä.

Naisten matsi oli aika perus Asuka-aikakauden naistenmestaruusmatsi. Kovasti kaipasin mestaruusvaihdosta koska Asuka on kyllästyttänyt mestarina jo pidemmän aikaa mutta Ember Moonin loukkaantuminen aika pitkälti tappoi kaiken toivon siitä nyt tässä vaiheessa joten ei mitään yllättävää tuloksessa. Tuplaselätyksestä tuli aika Asukawinslol fiilis kyllä.

Roode vs Itami oli aika pitkälti sitä mitä odotinkin. GTS tease-matsi. Saatiin se GTS kyllä osumaankin toki. Eniten ihmetytti tämän matsin sijoitus kyllä, lievä hämmennys iski kun tajusi että tämä matsi seuraavaksi ja tag team matsi on vielä käymättä. Matsi oli kuten aikalailla kaikki tässä showssa sellainen "ihan hyvä", myös aika perus NXT Bobby Roode matsi. Loppupeleissä kyllä ehkä shown heikoin matsi, joka ei kyllä tee siitä huonoa näillä standardeilla.

Ja main event. Tag team ladder match. Mitä? Miehet käyttivät mukavan paljon tikapuita hyödykseen erilaisilla mukavilla tavoilla. DIY otti molemmat pienet faceplantit spotissa joka varmasti näytti hyvältä paperilla.... Mutta tässä ei oikeastaan ole edes enää pääpointtina se matsi vaan matsin aftermath joka myös selitti sen miksi tämä oli main event. Uskaltaisinko jopa sanoa että tässä nähtiin yksi historian ovelimmista swerveistä? Ainakin noin niinkuin kotona katsojan silmin. DIY näytti jättävän hyvästejä NXT:lle ja seisoivat rampilla, kun ruutuun iskettiin grafiikka joka yleensä tarkoittaa sitä että parin sekunnin päästä lähetys katkeaa. Mutta mitä tapahtui parin sekunnin päästä? Johnny Gargano makasi maassa ja lähetys jatkui sillä Tommaso freaking Ciampa teki heel turnin! Tämä beatdown ja yleisön reaktio siihen (vaikka pari ilkeää naurajaa bongattiin yleisöstä) oli shown kohokohta. Ja se kuinka Cimapa vaan kaiken tämän jälkeen istui kylmänviileänä selostuspöydällä tuijottaen alas kohti uhriaan, kylmänväreethän siitä nousi. Näin bookataan ja näytellään sekopäätä.... looking at you, Dean Ambrose.
"Unohda kaikki mitä tiedät niin tulet tietämään paljon enemmän."
-Teme, 2016

Marauderi
Main eventer
Viestit: 170
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 09:30
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Marauderi »

Komppaan kyllä että jälleen hyvä show saatiin, vaikkakin nähtiin oikeastaan yksi loistava ottelu.

Sanity vissiin aloittanut joka vuoden takeoverit. Tykkään kyllä jengistä, mutta vähän tuosta tulee jo mieleen Wyatt Family, jota ei mestaruudet kiinnosta (Nikki poislukien) vaan otetaan silmätikuksi random face-painija rosterista.

UK title matsi on mielestäni yksi parhaita matseja mitä WWE:ssä on tänä vuonna nähty. Pete Dunneen rakastuin jo tammikuun UK tournamentissa, toivottavasti ukko ei jää ikuisesti UK "divisioonaan" tai vain heitetä 205 miehistöön. Mielelläni näkisin miehen jo vaikka smackdownin rosterissa ottamassa yhteen Stylesin, Zaynin sun muiden kanssa. Myöskin nuori kaveri Bate jälleen näytti että taitoa löytyy, Spiral tap yksi matsin kohokohtia johon luulin jo loppuvan, mutta vielä saatiin herkutella lisää.

Naisten matsi tuttuun Asukamaiseen tapaan loppui seinään. Naisesta kyllä tykkään, mutta en tiedä onko hän vetänyt yhtään loistavaa matsia NXT-runinsa aikana. Tämäkin oli sellainen ihan ok, josta ei jää mieleen mitään. Olisin toivonut että Ember olisi hyökännyt matsin lopussa niin olisi edes jotain muistettavaa jäänyt. Ember kylläkin edelleen hahmona ihmetyttää, pre-showssa hymyillen juttelee mukavia Nigelin kanssa piilolinssit päässä.

Roode vs Itami meni aikalailla ohi. Ei kyllä kiinnostanut tämä kohtaaminen yhtään, Roode saisi jo päärosteriin tulla.

Main event oli mukavaa menoa. DIY näytti miksi ovat/olivat suosikkijoukkueeni ja isot miehet toimivat hyvin dominoivina mestareina. Mutta after matchista tämä parhaiten muistetaan, ovelasti kyllä oli jo loppugrafiikat ruudussa kun alkoi tapahtumaan. Onhan tätä jo syksystyä odottanut/pelännyt, sääli sinällään koska DIY olisi ollut ihan tervetullut lisä päärosterin tag divisioonaan, mutta jos tästä saadaan tulinen feudi niin kelpaa kyllä.

Avatar
Brainbuster
Upper Midcarder
Viestit: 89
Liittynyt: 28 Touko 2016, 11:32

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Brainbuster »

Jotenkin arvasin ennakkoon tuon Roode v Itami ottelun lopputuloksen. Hyvä matsi kylläkin, mutta mikseivät ne nyt sitten sitä NXT:n päämestaruutta voineet pistää Itamin vyötäisille kaiken tuon hypen ja taustatarinan jälkeen? Tosiaankin arvelin, että tuolle Itamin "tuhkimotarinalle" ei mitään onnellista loppua tule - ainakaan eilisessä tapahtumassa. No mutta, josko Roode sitten lähiaikoina sen loikan päärosteriin olisi tekemässä, niin silloin varmaankin viimeistään Itamista tekevät NXT:n päämestarin.

Crest
Midcarder
Viestit: 48
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 22:46

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Crest »

Loistava tapahtuma kyllä jota voi helposti suositella. UK-mestaruusottelu oli kuten jo on todettu tapahtuman paras ottelu, ja yksi vuoden parhaita otteluita tähän mennessä. Dunnen voittoa vähän tässä toivoinkin. Molempia miehiä näkisi mieluusti päärosterin puolellakin.

Tag team ladder matsi oli myös erinomainen ottelu, joka todennäköisesti tullaan kuitenkin muistamaan ennemmin matsin jälkeisistä tapahtumista. Itami/Roode oli hyvä ottelu, ja jätti myös tilaa jatko-osalle koska Roode pelastui ensimmäisestä GTS:stä vähän puolivahingossa putoamalla kehästä. Tälle voi rakentaa tarinaa siitä että Itami olisi tuolla liikkeellä ottelun voittanut muuten.

Asuka/Riot/Cross oli oikeastaan sitä mitä tältä odotinkin. Asukan hidas muutos yhä ylimielisemmäksi mestariksi on mielestäni hienoa ja rauhallista tarinankerrontaa. Todennäköisesti Ember Moon sen mestaruuden jossain vaiheessa tulee viemään 1v1 ottelussa.

Strong/Young ottelu puolestaan oli ihan pätevä opener, vaikkei mitään valtavan erikoista tarjonnutkaan, Strongin voittoa ehkä lukuunottamatta.

Kokonaisuudessaan erittäin hyvä tapahtuma kyseessä, josta kannattaa katsoa vähintään UK ja tag team mestaruusottelut.

Marauderi
Main eventer
Viestit: 170
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 09:30
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Marauderi »

Dream vs Black
NXT:n viikottaiset ovat pitkään olleet filleriä, mutta tämä feudi on ollut syksyn valopilkku ja todella kovan matsin saivat vielä aikaan. Harmi jos Dreamia mitä todennäköisemmin odottaa huumori-jobberin rooli päärosterissa.

Naisten 4-way
Todella viihdyttävä, mutta ikävän lyhyeksi jäi. Kaikki naiset saatiin näyttämään vahvoilta, Ember oli tylsän turvallinen valinta voittajaksi.

McIntyre vs Almas
Mestaruusvaihdos yllätti, vähän tuntui että Drew olisi oikeasti loukkaantunut tai halutaan jo saada takaisin päärosteriin.

Wargames
Ensimmäiset 8-min illan tylsin osuus, AoP toi hiukan virtaa, mutta matsi käynnistyi vasta kun Sanity tuli aseiden kanssa. Killian Dain oli matsin tähti, kaikkine avaimen syönnin ja coast to almost coasteineen. Ja Wolfe yksinään antoi brutaalin loppukuvan matsille, vähän sai huolestua kun ukko pää auki liikkumatta makoilee. Roderick otti mallia Anglelta, mikä oli hyvä ratkaisu ei tuota muuten olisi O'Reilystä erottanut. Matsissa oli suvantovaiheet ja lopetus oli pienoinen antikliimaksi, mutta parhaimmillaan mahtavaa tykitystä. En ole yhtään aiempaa Wargamesia nähnyt, käsittääkseni siellä on aika paljon kamalia otteluita ollut, joten tätä voisi kai onnistuneena pitää. Ja mielelläni tulevaisuudessa näkisin lisää näitä, kunhan ei liian pian. Vince varmaankin jo tatti tahmeana Shieldille Wargamesia suunnittelemassa.

Edelleen NXT osaa järjestää hyviä Takeovereita, ja tässä olisi taas päärosterille rima viikonlopuksi asetettu.

Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Teme »

mitä vittua, en odottanut tältä takeoverilta paskaakaan ja tää on vielä kesken mutta saatana kun velveteen dream ja black painivat helvetin kovan matsin, piti tulla heti tänne hehkuttaa. MITÄ VITTUA
"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Teme »

heti perään toinen hehkutus, pete vastaa johnny 5/5
"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

Avatar
Zemppari
Moderaattori
Viestit: 738
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 08:43
Paikkakunta: Jokela

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Zemppari »

No niin, TakeOver käytiin tällä kertaa veljellisen rakkauden kaupungissa, Philadelphiassa. Korttiin oli jälleen saatu viisi ottelua, joten käypäänpä kortti lävitse. Yleisössä bongattiin tällä kertaa War Machine, Rick O'Shea sekä EC 3. Kyllä, WWE oli onnistunut repäisemään tuohon välin.

ReDragon vs Kirjailijat
- Ehkä yllättävä ratkaisu openeriksi, mutta minä nautin kehätoiminnasta täysin siemauksin. KOR ja Kala kantoivat hommaa teknisesti, mutta Kirjailijat hoitivat hommansa heille ei niin sulavassa babyfacen roolissa. Hyvä tarina, muutama hyvä spotti ja oikeat voittajat. Ottelua haittasi lähinnä kylmä yleisö, joka ei saanut epäselvästä face/heel-jakaumasta oikein otetta.
*** 1/2

Chris Hero vs Patrick Clark
- Näin tästä ottelusta parikin ylistävää arviota, mutta minut tämä jätti verrattaen kylmäksi. Buildi oli todella vajavainen, mutta Velveteen Dreamin Knockout-hassuttelut toivat sentään energiaa ensiminuuteille. Muutama ajoitusvirhe satutti myös flowta. En ollut myöskään ottelun rakenteen suurin fani. Dream oli edellisessä isossa ottelussaan altavastaaja Blackia vastaan (mikä tehtiin yleisölle selväksi alkuminuuteilla Blackin dominoidessa vastustajaansa miten halusi), mutta oli tällä kertaa ylivoima-asemassa valtaosan ottelua. Ohno ei soveltunut alta-vastaajaksi laisinkaan, hitto, miehen vahvuus on kiusata pienempiään ylivertaisilla kyynärpää-iskuillaan. Nillityksestäni huolimatta täysin hyväksyttävä ottelu. Plussaa Blaster McMassiven cameosta.
***

Ember Moon vs Ronda Rousey Shayna Baezler
- Tämä tuli katsottua melkein silmät ummessa. Shayna ei kiinnostanut juurikaan eikä tuleva uusintaottelu houkuta sen enempää.
** 1/2

Timmy Beginning vs Alex Coal MAYMAY
- Yleisö heräsi vihdoin kunnolla eloon Colen ja Blackin kaivaessa lelut esiin. Erittäin viihdyttävää mättöä muutamalla kovalla spotilla varustettuna. Ei sen kummempaa sanottavaa.
****

Johnny Wrestling vs Los Ingobernable
- No nyt. Tässä on hyvin mahdollisesti vuoden WWE-ottelu. Yleisö oli tulikuuma, kehätoiminta oli mahtavaa alusta loppuun, Zelina ja Candice hoitivat roolinsa mahtavasti, Gargano möi niin saatanasti, El Mariachis del Locos oli hieno lisä Almasin sisääntuloon, lopetus oli sydäntäsärkevä ja kaljun psykopaatin paluu oli myös hienosti toteutettu. Almas on tähti, Gargano on tähti ja tämä oli yksi NXT-historian hienoimmista otteluista, haastajinaan oikeastaan vain Cesaro/Zayn, Zayn/Neville sekä DIY/Revival.
*****
In the 27 years I've been doing this I never thought I'd find a better wrestler than me, but I found him.
Daniel Bryan.

-William Regal

Avatar
Ravenwood
Main eventer
Viestit: 118
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 16:26

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Ravenwood »

Jos sitä muutamat sanaset sanoisi tästä viimeisimmästä TakeOver-spektaakkelista. Tähtiä en anna koska en näe tähtien antamisessa vieläkään järkeä.

Undisputed Era vs. Authors of Pain
- Oon kyllä tykännyt O'Reillysta ja Fishistä niiden NXT-debyytistä lähtien, mutta tässä tapahtumassa rakastuin heihin ihan toden teolla. Kaikki mitä ne tekee kehässä viihdyttää mua suuresti. Matsi itsessään hieman kärsi yleisön innottomuudesta, mutta tavallaan se ei yllättänyt koska kaksi heel-tiimiä. Pidin tästä kuitenkin kovasti koska kovaa mättämistä puolin ja toisin. Lopetus oli myös varsin kiva.

Authors Of Pain on kyllä mun mielestä ihan valmista kauraa päärosteriin. Kovasti ovat miehet kehittyneet NXT-runillaan ja se on mukavaa. Alunperin en näistä möröistä pahemmin välittänyt, mutta nykyään ovat jo varsin viihdyttävä duo. Toivottavasti päärosterin puolella saavat edes jonkinlaista arvostusta.

Ohno vs. Dream
- Velveteen Dream on kyllä aivan uskomaton hahmo, pidän kovasti. Ottelun alku oli kyllä aivan älyttömän upea, mutta harmittavasti jossain vaiheessa tuntui olevan pientä haparointia. Ihan viihdyttävä matsi kuitenkin kokonaisuutena ja voittajakin oli juuri oikea. Enpä oilisi ikinä uskonut että Patrick Clark on joskus yksi siisteimmistä jutuista WWE:ssä.

Moon vs. Baszler
- Tämä oli kyllä ylivoimaisesti vähiten kiinnostava matsi koko tapahtumassa ja jo sen takia vähän katselukokemus kärsi. Kummassakin naisessa on hyvin paljon ärsyttäviä piirteitä, mutta kyllähän ne nyt ihan hyvän matsin saivat aikaan. Oikeastaan eniten ärsytti tässä se että tuo lopun sidontakuvio kesti aivan liian kauan. Ember oli vähän liian vahva omaan makuuni. Anyways, ihan jees matsi mutta on naisten puolelta nähty paljon parempaakin NXT:ssä.

Cole vs. Black
- Adam Cole on ollut Undisputed Erasta se kaikista epäkiinnostavin tyyppi mun mielestä. Tässä matsissa kuitenkin nautin aika paljon miehen ilmeistä ja eläytymisestä. Matsihan itsessään oli vallan viihdyttävä vaikkei jotenkaan nää extreme-matsit enää nykypäivänä jaksa itseäni niin sytyttää. Oli tässä kuitenkin parit aika sairaat spotit jotka jollain kierolla tavalla kiehtoi mua. Se tuolispotti oli ehkä kamalinta pitkään aikaan mitä olen nähnyt. En ymmärrä kuinka Adam Cole ei ole tällähetkellä halvaantunut. Jo pelkästään ton spotin takia arvostan Colea vähän enempi. Myös se selostuspöydän läpi meneminen tehtiin ihan jännästi, ei niin totutulla tavalla.

Hyvä matsi ja oikea mies voitti. Seuraavaks vaan Black päämestaruuskuvioihin, jeps.

Gargano vs. Almas
- Huhheijaa mikä ottelu. Tää matsi on se johon tulen vertaamaan kaikkia tulevia matseja tänä vuonna. Ihan älytöntä settiä molemmalta jannulta. Ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa. Jos niitä tähtiä antaisin niin tää olis varmaan sen 5 tähteä, mutta en anna. Oikeastaan ainut asia mikä olis tän matsin voinut nostaa vielä korkeammalle tasolle, olisi ollut se että Gargano olisi voittanut. Mutta kyllä tää ihan näinkin hipoi täydellisyyttä. Tämmösten matsien takia sitä jaksaa vieläkin seurata wrestlinkiä.

Main eventin jälkeiset setit olikin sitten mun mielestä toteutettu aika tylsällä tavalla. Se että Ciampa käy vaan kerran lyömässä Johnnya selkään kyynärsauvalla oli jotenkin meh. En tiiä miten olisin halunnut että toi ois tapahtunut, mutta nyt jäi vaan semmonen fiilis että tässäkö tää nyt sit oli. Mitä Ciampa tuosta nyt hyötyi kun Gargano oli jo hävinnyt matsin ja muutenkin ihan paskana? Se myös herätti kummastusta kun Ciampalla oli vielä se polvituki. Millonkohan se oikeesti on valmis kehään? Niin paljon kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia.

Avatar
Wanhus
Main eventer
Viestit: 303
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:15

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Wanhus »

Mainio tapahtuma oli jälleen. NXT:n katsominen on allekirjoittaneella hyvin satunnaisaktiivista. Sitä syö usein se, että Takeoverit imaisevat mukaansa, mutta sitten niiden jälkeen nähdää viikko pari Takeoverin preshow'ta, joka ei kovinkaan suuresti yleensä innosta. Tällä kertaa todennäköisesti taas sama kuvio toistuu.

Undisputed Era vs Authors of Pain
- Tässä matsissa ihailin, kuinka paljon Akaam ja Rezar ovat kehittyneet NXT-uransa aikana. Hienoa työtä NXT:ssä ja Performance Centerissä miesten parissa, tervemenoa päärosteriin. Pitäköön päärosteri kerrankin hyvää huolta tiimistään. Tämä ottelu oli hyvä opener, joka kertoi tarinan. Hyvin pääsivät miehet näyttämään ja erityisesti Kyle O'Reillyn tempauksista pidin jälleen.
3,5/5

Kassius Ohno vs Velveteen Dream
- Tämä oli mahtava ottelu! En ole buildia nähnyt tähän (kuten en muihinkaan otteluihin) enkä usko, että mitään kovinkaan suurta ja ihmeellistä on edes ollut. Dream hakee taas huomiota - tällä kertaa ryhtymällä itse knockout artistiksi. Aivan loistavaa hahmotyöskentelyä jälleen Dreamilta ja nautin tästä matsista suuresti. Hyvin toimii.
4/5

Ember Moon vs Rondan kaveri
- Ei kiinnostanut, kelasin
DUD

Adam Cole vs Aleister Black
- Pelkäsin, että tästä tulee Lesnar vs Ambrose tyyppinen ottelu, jossa kerran lyödään tuolilla ja se on suurin spotti. Aleister Blackin hahmolle toivoisin ennemmin Vampiro vs Pentagon -tyyppistä hardcore ottelua kuin edellämainittua Ambrose-Lesnar. Tämä ei ollut kumpikaan, onneksi. Tämä oli viihdyttävä ottelu kivoilla spoteilla. Mitään suurta ja ihmeellistä ei nähty, vähän turhan hidastempoinen oli ja se syö arvosanaa.
3+/5

Johnny Gargano vs Andrade Almas
- Huh huh! Aluksi ärsytti, kun mestari tuli ensimmäisenä sisään, mutta ottelun lähdettyä käyntiin tuollainen pikkuseikka jäi unholaan. Aivan loistavaa painia, esimerkillistä tarinankerrontaa, loistavat hahmot! Tirautin muutamia miehisiä kyyneleitä Garganon puolesta, kun mies yritti niin kovin, mutta mikään ei riittänyt. Candicen sekaantuminen myös oli kaunis <3 Mahtava matsi ja paras WWE-matsi moneen moneen vuoteen.
5/5

ja tietenkin FUCK CIAMPA

Tapahtuma oli hyvä, mutta NXT:n helmasynnistä pitää taas sanoa. Kamera- ja/tai leikkaustyöskentely on paikottain mitä sattuu - tällä kertaa allekirjoittanutta häiriti se Dream-Ohnossa, jossa hyviä spotteja näytettiin oudoista kuvakulmista.
"Taas vauva naapuriin, vittu en kestä vauvoja. Meen katsoo Rumblen"
- Chris Jericho

" joudun olemaan viikkoja täällä jos pylly leikataan, en pääse ees bookediin"
- Teme

Enska
Ylläpitäjä
Viestit: 625
Liittynyt: 02 Tammi 2016, 23:19
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Enska »

Olipahan hieno tuo Roderick Strongin ja Tyler Baten välisen ykköshaastajuusottelun lopputaistelu! Muutenkin kaikin puolin pätevä matsi, ja Strong vs. Pete Dunne voi olla todella tiukka ottelu UK-mestaruudesta.

NXT on kyllä ihan hirvittävissä liekeissä juuri nyt. Rosteri on täynnä kiinnostavia painijoita, ja mestarit ovat kaikki freesejä. En vieläkään jaksa tai ehdi katsella Raw'ta ja SmackDownia, mutta NXT:stä on jälleen tullut viikoittainen rutiini, josta en tahdo luopua.
IMDb | last.fm | Goodreads

Big Show et Kane, qui es in caelis,
sanctificetur nomen tuum,
adveniat regnum tuum,
fiat voluntas tua,
sicut in caelo, et in terra.

Avatar
Zemppari
Moderaattori
Viestit: 738
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 08:43
Paikkakunta: Jokela

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Zemppari »

In the 27 years I've been doing this I never thought I'd find a better wrestler than me, but I found him.
Daniel Bryan.

-William Regal

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: NXT

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Los_Pebbels kirjoitti: 02 Huhti 2017, 17:27 1. R Evolution (Zayn vs. Neville, Charlotte vs. Banks) 2014
2. Rival (Owens vs. Zayn #1, Banks vs. Charlotte vs. Bayley vs. Lynch) 2015
3. Brooklyn (Balor vs. Owens, Bayley vs. Banks #1, Liger vs. Breeze) 2015
4. Fatal-4-Way (Neville vs. Zayn vs. Breeze vs. Kidd, Charlotte vs. Bayley) 2014
5. Dallas (Balor vs. Joe #2, Asuka vs. Bayley, Nakamura vs. Zayn) 2016
6. Unstoppable (Owens vs. Zayn #2, Banks vs. Lynch) 2015
7. Phoenix (Ciampa vs. Black, Ricochet vs. Gargano, War Raiders vs. Undisputed Era) 2019
7. Orlando (Roode vs. Nakamura #2, Asuka vs. Moon, #DIY vs. Authors of Pain vs. The Revival) 2017
8. Respect (Bayley vs. Banks #2, Balor & Joe vs. Corbin & Rhyno) 2015
9. London (Balor vs. Joe #1, Bayley vs. Jax) 2015
10. Toronto (Nakamura vs. Joe #2, Asuka vs. Mickie James, Revival vs. DIY #2) 2016
11. The End (Balor vs. Joe #3, Asuka vs. Jax, Revival vs. American Alpha) 2016
12. Brooklyn II (Nakamura vs. Joe #1, Asuka vs. Bayley #2, Revival vs. DIY #1) 2016
13. San Antonio (Nakamura vs. Roode #1, Asuka vs. Cross vs. Kay vs. Royce, AoP vs. DIY) 2017
--

Eipä olekaan tullut hetkeen päivitettyä TakeOverien paremmuuslistaa. Osasyy oli se, että en ole katsonut TakeOvereita ajatuksella aikoihin. En myöskään tainnut katsoa muutamaa viimeistä TakeOveria lainkaan kiinnostuksen puutteen takia. Nyt on taas jonkinlainen painikärpänen puraissut, joten kurkataas nopeasti mihin tämän tunkisi. Ja tällä listalla meni suoraan puoleen väliin. Jos jaksaisin lisätä listalle jälkikäteen TakeOvereita, niin 2017 TakeOverit menisivät luultavasti tämän alle, mutta näkemäni 2018 taas ylle. Ehkä joskus.

Pikaiset mietteet, niin tag-matsi oli suuri positiivinen yllätys. War Raiderseista en ole välittänyt yhtään ja Undisputed Erakin on tietyllä tavalla oksettava 14-vuotiaan EWR-stable, että siihen on vaikea syttyä. Matsi itsessään oli priimaa. Todella mahtavaa mätkettä. Tämän on oltava keskustelussa mukana, kun loppuvuodesta mietitään vuoden parhaita tag-matseja.

Samoin Gargano vs. Ricochet oli suorastaan erinomainen. Jos Garganoa ei vielä kutsuta Mr. TakeOveriksi, niin jotain on väärin. Tasaisesti varmin TakeOver-suorittaja.

Muut matsit olivat sitten enemmänkin "ihan jees" osastoa. Riddle vs. Ohno oli kelpo, mutta ei ikimuistoinen. Naistenmatsi oli paikoin kömpelö ja hidas, mutta parani loppua kohden ja pidin siitä lopulta enemmän kuin main eventistä. NXT-mestaruusottelu eli main event jätti todella kylmäksi. Teknisesti mitään vikaa ei ollut ja mahtavia hetkiä mahtui tähänkin, mutta pakko se on myöntää, että pidin siitä kaikkein vähiten.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja What »

NXT UK 13.3.2019

Kuva

Coventryssa nauhoitettu jakso.

Noam Darin paluu ja puhdasverinen heelpromo.

Kay Lee Rayn debyytti Candy Flossia vastaan.

Päämatsina WALTER & Pete Dunne vs. Coffeyn veljekset. Kilpakumppanien pakottaminen joukkueeksi on wrestling klisee wanhan wrestlahmentin ensimmäiseltä sivulta, mutta tässä se kuitenkin toimi. WALTERia harvoin buukataan joukkuematseihin, joten se pakotti itävaltalaisenkin ottelemaan hieman eri tavalla. Teloipa hän vielä nenänvartensa verisesti kehäköyteen. Oikein hyvä ottelu ja odotan kieli pitkällä WALTERIN ja Dunnen kohtaamista UK mestaruudesta. Se on varmastikin suurin ottelu mitä Euroopassa voi tällä hetkellä buukata. Kysymys vaan kuuluu missä tämä tapahtuisi? Seuraavasta UK Takeoverista kun ei ole tässä vaiheessa mitään tietoa. Toivottavasti sellainen järjestettäisi esimerkiksi toukokuun alkupuolella. Yksi vaihtoehto tietysti on myös ympätä tämä johonkin kohtaa WrestleMania viikonloppua. Vaikkapa emä Takeoveriin.

Elikkäs kokonaisuutena ihan kiva jakso. Vähän sellaista rauhallisempaa showpainiviihdettä muihin viikottaisiin nähden.

NXT 13.3.2019

Kuva

Dusty Classicin ensimmäisessä semifinaalissa Forgotten Sons voitti Moustache Mountainin. Näyttää vahvasti siltä, että Forgotten Sons saa vielä sen yhden mahdollisuuden näyttää kyntensä. On kyllä sen verran kuivakka kolmikko keskinkertaisilla painitaidoilla, että vahvasti epäilen läpimurron tapahtumista. Luulenpa, että vievät Dusty Classicin.

Bianca Belairin ja Io Shirain ykköshaastajuusmatsi päättyi mestari Shayna Baszlerin sekaantumiseen. Myös Kairi Sane sotkeentui tapaukseen ja lopputuloksena Fatal 4-Way TO New Yorkiin. Kelpaa kyllä, NXT:ssä nelinottelu kun on harvinainen ottelumuoto ja oikein kukaa ei juuri nyt ole niin over, että "ansaitsisi" Baszlerin yksilömatsissa voittaa.

Dusty Classicin toisessa semifinaalissa Ricochet & Aleister Black voittivat DIY:n. Tiedossa oli, että Ciampan niska on operoitu nauhoitusten jälkeen, joten jonkinlaista swerveä oli odotettavissa. Loukkaantumista teeskennellyt Johnny Wrestling paiskasi Ciampan pää edellä lavasteisiin Candice Le Raen hymyillessä pahankurisesti taustalla. Mikään yliaggressiivinen mykytys ei kuitenkaan ollut kyseessä.

Jännä kyllä nähdä mitä NXT:n mestaruudelle käy. Ainakin pariksi viikoksi Vacantin täytyy ottaa omansa takaisin, mutta ketkä ottelevat TO Nykissä? Gargano, Ricochet ja Black ovat kaikki jo päärosterin miehiä. Matt Riddle ja Velveteen Dream feudaavat Pohjois-Amerikan mestaruudesta. Mielenkiintoista. Samalla toki täytyy toivoa, että Ciampa vielä pystyy palaamaan kehiin joku päivä. Niskavammat ovat aina pelottavia. :(
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja What »

NXT UK 20.3.2019

Kuva

Ilmoitetaan Walterin ja Pete Dunnen odotetun mestaruusottelun tapahtuvan WrestleMania viikonloppuna Takeover New Yorkin yhteydessä. Tämä kelpaa minulle mainiosti, vaikka onkin vähän sääli ettei Euroopan suurin ottelu tapahdu Euroopassa. Uskon toki, että TO yleisö osaa arvostaa tätä.

Eddie Dennis voitti Ligeron.

Kassius Ohno teki kehädebyytin UK brändissä voittamalla Ashton Smithin. Ohno teloi Smithin vielä uudestaan kellonsoiton jälkeen ja mulkoili ilkeämielisesti paikalle saapunutta Travis Banksia.

Jääkiekkoilijoiden kuvat takahuoneiden seinillä hämmensivät. Enpä tiennytkään, että Coventry England on todellinen lätkäkaupunki.

Tyler Bate voitti pääottelussa James Draken. Taattuun UK-tyyliin ottelu oli suhteellisen pitkä ja hyvätasoinen.

Raw'n ja Smackdownin McMahon swervejen rinnalla tämä UK brändi on suorastaan terapeuttista katsottavaa. Rauhallinen ja selkeä ilman suurempia kommervenkkejä. Mieluusti kyllä näkisi toisen UK Takeoverin vaikkapa toukokuun aikana. Siitä ei vielä tietoa ole.

NXT 20.3.2019

Kuva

Merkittävä jakso. Tommaso Ciampan niska vaatinut leikkausoperaation ja hän saattaa olla jopa vuoden kehästä sivussa. Tämä siis sen päälle, että Ciampalta on operoitu parin vuoden sisään molemmat olkapäät sekä toinen polvi. Triple H kävi ilmoittamassa, että mestaruus on vakatoitu ja kertoi Johnny Garganon itseoikeutetusti ottelevan mestaruudesta Takeover New Yorkissa. Vastustaja selviäisi tänään Fatal 5-Way ottelussa.

Useita takahuonehaastatteluita. Forgotten Sons, Kairi Sane, Io Shirai. Hypetetään ensi viikon Dusty Classicin finaalia. Ciampan operaatiosta näytetään pätkiä ja lääkäreitä haastatellaan.

Aleister Black vs. Ricochet vs. Adam Cole vs. Velveteen Dream vs. Matt Riddle ja voittajalle paikka Takeoverissa Garganoa vastaan. Black & Ricochet ovat käytännössä päärosterin miehiä, Dream & Riddle feudaavat siitä toisesta mestaruusvyöstä, joten ei ollut yllättävää, että Adam Cole tämän vei. Undisputed Erasta on ollut paras hönkä poissa, mutta ymmärrän kyllä tämän ratkaisun. On kuitenkin todettava, että Gargano vs. Cole ei ihan hirveästi kiinnosta.

Takeover New York on jälleen yksi taitekohta NXT:lle. Gargano-Ciampa-Black-Ricochet kulta-aika alkaa olla ohi, vaikka miehet edelleen mukana pyörivät. Dream ja Riddle ovat ne tuoreimmat ja kiinnostavimmat nimet joiden varassa brändi luultavasti tulee loppuvuoden 2019 pyörimään.
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja What »

NXT UK 27.3.2019

Kuva

Coventryssa nauhoitetut jaksot jatkuivat.

Jordin Devlin selätti Dan Moloneyn
Rhea Ripley selätti Xia Brooksiden
Noam Dar vs. Mark Andrews päättyi tasapeliin tuomarin keskeytyksellä

Kolme matsia, joisa viimeinen oli tuttuun tapaan pitkä ja hyvä. Yleisö oli aivan liekeissä päästellen jonkinmoisia merirosvokarjahduksia ottelun keston ajan. Mielenkiintoinen loppu myös siltä osin, että matsi päättyi tuomarin keskeytykseen, koska molemmat ottelijat "loukkasivat" itsensä. Ilmeisesti pidempää kuviota miesten välille siis tiedossa ja hyvä niin, sillä ainakaan liikaa kuvioita ei ole nyt käynnissä.

Lisäksi Mae Young Classicista tuttu Piper Niven teki UK-debyyttinsä tuimistelemalla Rhea Ripleylle. Ohjelma venyi jopa hivenen yliajalle sen tähden, että lopuksi nähtiin vielä Pete Dunnen ja Walterin sopimuksenkirjoitus Takeover New Yorkin mestaruusmatsiin. Sanoisinpa täysin subjektiivisena mielipiteenä, että kyseessä on WrestleMania viikonlopun mielenkiintoisin WWE-matsi.

8 / 10


NXT 27.3.2019

Jakson tärkeimpänä asiana Dusty Classicin finaali Forgotten Sonsin ja Aleister Blackin & Ricochet'n välillä. Vastoin odotuksiani Black & Ricochet tämän veivät, mikä on varmasti hyvä asia. On selvää, että he saavat War Raidersia vastaan paremman matsin aikaan kuin mitä Unohdetut Pojat olisivat saaneet. Oli muuten komeat konfettisateet jakson lopuksi. Harvinaista.

Ohjelman avannut Adam Colen ja Johnny Garganon sanailu oli taattua laatua. Ehkäpä aika perinteistä tyyliä tässä suosittiin, mutta kyllä se toimi ja mielenkiinto hieman nousi ottelua kohtaan.

Naisten ottelusta jäi mieleen se, että Kacy Catanzaro näytti aika hurjalta seisoessaan kehänreunuksella. Yläköysi kun ylettää naista nenänvarteen saakka.

Matt Riddle kävi voittamasssa Kona Reevesin, jota myös Velveteen Dream sohvalta katseli.

8 / 10

Takeover NY kiinnostavuusjärjestys tällä hetkellä

1. Dunne vs. Walter
2. Riddle vs. Velveteen Dream
3. Naisten 4-Way
4. Gargano vs. Cole
5. War Raiders vs. Ricohet & Black
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja What »

NXT UK 3.4.2019

Kuva

Yhä vain Coventryssa nauhoitettuja jaksoja

Amir Jordan & Kenny Williams voittivat Marcel Barthelin & Fabian Aichnerin
Kay Lee Ray voitti Isla Dawnin
Joe Coffey voitti Trent Sevenin

Pienikokoisten hyppypapujen Amir Jordanin & Kenny Williamsin yllätysvoitto kaikin puolin toimivasta Aichnerin & Barthelin EU-tiimistä tuntui monella tasolla väärältä. Ymmärrän kyllä, että tarve on nostaa muitakin joukkueita framille, mutta eivätpä he oikein mitenkään uskottavasti pystyneet A & B:tä voittamaan.

Naisten matsi ihan pätevä ja J. Coffey vs. T7 menevää big lads wrestlingiä. Sekaan mahtui myös Zack Gibsonin & James Draken promo ja Jordan Devlinin pikku uhittelut Johnny Saintille & Sid Scalalle. Saint vaikuttaa sen verran seniililtä, että voisi varmaan harkita poistamista on screen roolista ihan kokonaisuudessaan. Ei se oikein mitään lisäarvoa enää tuo mukanaan.

Lopuksi vielä komea hypevideo Walterin ja Dunnen odotetusta kohtaamisesta, joka on jo parin vuorokauden päästä Nykissä.

7 / 10



NXT 3.4.2019


Jakso numero 499. Samalla viimeinen jakso ennen WrestleMania viikonloppua

War Raiders kössitti kaksi eri jobberitiimiä peräjälkeen
Jaxson Ryker voitti Oney Lorcanin
Kairi Sane vs. Bianca Belair päättyi ratkaisemattomaan sekaantumisten tähden

Jaxson Ryker eli TNA:sta tuttu Gunner alkaa olla täydellistä meemiainesta tuhannen eri tason tuijotuksellaan. Miehellä on yksi ilme, joka ei koskaan muutu. Lonely Organ lähetettiin käsittelyn myötä 205een.

Naisten divari on hyvissä kantimissa. Bianca Belair on erinomainen hahmo ja säväytti Seated Superplexilla. En muista moista spottia nähneeni. Kaikki TO:n nelinottelussa mukana olevat ovat hyviä ottelijoita. Vallankumouksen seuraava aalto vyöryy.

Mauro Ranallo ei enää tunnu niin erinomaiselta selostajalta kuin vielä puoli vuotta sitten. Kaikkeen turtuu ja kyllästyy ajan myötä. Garganon ja Adam Colen treenivideot olivat kuumaa kamaa.

6 / 10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Teme »

KEITH LEE JA DOMINIC! Herran jestas mikä matsi viime nxtssä. 5/5
"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Teme »

MAHTAVA JAKSO, VOITTI AEWN AINAKIN NYT EKALLA VIIKOLLA SATA NOLLA. Balorille oikein hyvä paikka. CIAMPAN PALUU lopussa herätti vanhan painifanin itsessäni, klasikko hetki ja rakastuin hänen themeensä. Ei vittu, sitten meillä on Dunnea, Walteria, tiimikuviot, Cruiserit. NXT ON TULESSA.
"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: WWE NXT

Viesti Kirjoittaja Teme »

Oli tämänkin viikon NXT ihan kiva mutta huomaa kyllä että tekee paljon muitakin asioita mutta nyt johtuu siitä ettei paini faneus ole enää niin iso kun ennen vanhaan. Kivoja matseja taas mutta Undisputed Eran matsit nyt aina päättyy sekaantumisiin, eikö ne pärjää yksin? Walter ja Kushida vielä kesken, aika iso juttu että Walter saa päättää NXT jakson Usa Networkilla.

6/10 jaksolle
"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

Vastaa Viestiin