NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Kaikenlainen showpainiaiheinen keskustelu.
What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #28
15. Tammikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Siitä lähtien kun Vince Russon Sports Entertainment Xtreme syntyi marras-joulukuun taitteessa ovat nämä episodit muistuttaneet rakenteeltaan enemmän viikoittaisohjelmaa kuin PPV:tä. Se ei toki välttämättä ole huono asia, mutta hieman on ollut sellaista shokeeraamista shokeeraamisen vuoksi. Tämä jakso oli siitä ehkä kaikkein selkein esimerkki.

Kuva

Dusty Rhodes tosiaan ilmestyi viime viikolla puolustamaan NWA:n kunniaa sodassa Russon SEX:iä vastaan. Tapahtumat kuitenkin vyöryivät sellaisella vauhdilla eteenpäin, että Dustyn saapuminen TNA:han jäi suorastaan alaviitteen asemaan.

Larry Zbyszko ilmestyi yllättäen paikalle kohtaamaan ylimielisen AJ Stylesin kasvoista kasvoihin ja miesten välille buukattiin ensi viikolle ottelu.
Konnan teki myös TNA-debyyttiinsä hyökäten selittämättömästi x-divaripainijoiden David Youngin ja Jason Crossin kimppuun. Konnan poistui paikalta yhtä nopeasti kuin saapuikin.
Nikita Koloff auttoi Russon joukkueen voittoon illan isossa kahdeksan miehen joukkuematsissa. Tämä oli melkoinen pommi, sillä Koloff oli käytännössä jättänyt painikehät taakseen jo 1990-luvun alussa, mutta teki nyt yllätyspaluun. Motiivina varmastikin se, että pääsi rokottamaan vanhoja 1980-luvun kilpakumppaneitaan Dusty Rhodesia ja Road Warriorseja.

Jotakin TNA:n tämänhetkisestä ”taiteellisesta suunnasta” kertoo illan pääottelu. Siinä Dusty Rhodes, Road Warriorit ja Jeff Jarrett ottelivat Vince Russon ja Triple X:n muodostamaa nelikkoa vastaan. Panoksena oli, että mikäli Russon tiimi voittaisi, saisi hän luvan buukata ensi viikolle kaikille mestareille valitsemansa haastajat. Näistä lähtökohdista oletuksena oli, että ottelu olisi aivan kamala sekamelska, mutta lopulta päästiin ihan siedettävälle tasolle, koska Jarrett & Daniels tekivät käytännössä kaiken työn ja sitä oli ihan mukavaa seurata.

Yhtään hyvää ottelua tämä episodi ei tarjonnut, mutta onhan se kieltämättä ihan hauskaa seurata, kun yllättäviä kasvoja ilmestyy mestoille oikealta ja vasemmalta. Vaikea tietysti nähdä, kuinka tällainen buukkaustapa voisi kovinkaan kestävää olla. Erityismaininta America’s Most Wantedille, joka tekee viikosta toiseen erittäin hyvää työtä, mutta joukkuedivarin buukkaus on tähän asti pitänyt heidät sivussa kaikkein kirkkaimmista parrasvaloista.




Tulokset
Divine Storm vs. America’s Most Wanted © (7:08) 5/10 [Tag Title]
AJ Styles vs. The Truth (8:50) 5/10
Desire vs. April Hunter (3:00) 1/10
Mike Sanders vs. Jerry Lynn (7:40) 4/10
Jason Cross vs. David Young (5:24) 2/10
Kid Kash vs. Sonny Siaki (4:53) 4/10 [X-Division Title]
Vince Russo & Triple X vs. Jeff Jarrett, Dusty Rhodes & Road Warriors (11:42) 5/10


Kolme tähteä
*** AMW
** Chris Daniels
* Jeff Jarrett

Tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10



Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #29
22. Tammikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun NWA-TNA lähetettiin livenä myös Australiassa ja tämä fakta ei varmasti mennyt keneltäkään ohi. Niin monta kertaa asiasta mainittiin lähetyksen aikana ja Jeremy Borash oli mikki tanassa Sydneyssä raportoimassa… kunnes sitten olikin normaalisti Asylumissa hoitamassa kehäkuuluttajan velvollisuuksiaan. Yksityiskohdat…

Edellisviikon tapahtumien seurauksena Vince Russo sai tässä episodissa päättää haastajat kaikille mestareille. Russon tallia edustava Sonny Siaki oli jo valmiiksi X-divisioonan mestari, joten tästä nähtiin vitsimatsi, kun nuorukainen Chris Vaughn ja TNA:n kehätyttö Athena haastoivat Siakin puolentoista minuutin räpellyksessä. Sen sijaan joukkuemestaruuksista käytiin todella tasokas ottelu, kun Triple X:n Low-Ki & Elix Skipper haastoivat America’s Most Wantedin.

Kuva

Chris Harris & James Storm ovat olleet erinomaisia koko firman olemassaolon ajan, mutta kunnollisten haastajien puutteen vuoksi eivät ole nousseet kunnolla parrasvaloihin. Nyt Triple X:n myötä haistan, että tilanteeseen voisi olla tulossa muutosta. Pidin ottelusta todella paljon ja se jätti janoamaan jatkoa feudille.

Muuta:

• Olisitteko arvanneet, että Larry Zbyszko ja AJ Styles ovat otelleet yksilömatsissa? Tässä episodissa se tapahtui ja Zbyszko oli itse asiassa 51 vuoden ikäisenä ihan yllättävän vetreässä kehäkunnossa.
• Viime viikolla yllätyspaluun showpainin maailmaan tehneen Nikita Koloffin tarina jatkui (verbaalisella) kohtaamisella Dusty Rhodesin kanssa.
Jeff Jarrett puolusti mestaruuttaan säännöiltään sekavassa nelinottelussa BG Jamesia, Don Harrisia ja Chris Danielsia vastaan. Kaikki heistä edustivat SEX:iä, joten käytännössä Jarrett joutui pitkät pätkät taistelemaan kuin tasoitusottelussa konsanaan.
• Russon otettua vallan on joka viikko nähty yllättäviä debyyttejä. Tällä kertaa sellaisesta vastasi Raven, joka ilmestyi piinaamaan Jarrettia aivan ohjelman viimeisillä sekunneilla. Jatkoa varmasti seuraa.


Tulokset
SAT’s & Amazing Red vs. David Young, Jimmy Yang & Shark Boy (12:32) 6/10
Ashlee Hudson vs. Jorge Estrada (5:02) 4/10
Larry Zbyszko vs. AJ Styles (5:51) 5/10
Mike Sanders & David Flair vs. Jerry Lynn & The Truth (7:52) 4/10
America’s Most Wanted © vs. Triple X (15:19) 8/10 [Tag Title]
Athena vs. Chris Vaughn vs. Sonny Siaki © (1:32) 1/10 [X-Division Title]
Jeff Jarrett © vs. BG James vs. Don Harris vs. Chris Daniels (10:29) 4/10



Kolme tähteä
*** America’s Most Wanted
** Triple X
* AJ Styles

Tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #30
29. Tammikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Tämä episodi oli swervejä täynnä, joten koitan tähän tiivistää vain ne kaikkein merkittävimmät. Koko promootiota siis hallitsee Vince Russon johtaman SEX-tallin ja NWA:n feudi. Päämestarina on edelleen Jeff Jarrett, joka on asettunut tukevasti taistelemaan Russoa vastaan. Viime viikon päätteeksi nähtiin jälleen yksi yllätyspaluu, kun Raven kävi ryöväämässä NWA-mestaruusvyön haltuunsa jakson päätteeksi. Mestari hän ei toki virallisesti ollut.

Kuva

Jarrett oli virallinen mestari, Ravenilla oli mukanaan mestaruusvyö ja sen lisäksi AJ Styles oli jo viikkojen ajan hinkunut mestaruusottelua. Tähän sitten liittyi myös Larry Zbyszko, joka oli viime viikolla otellut Stylesia vastaan. Nyt Styles meni promossaan uhoamaan, että voittaisi Zbyszkon kaltaisen vanhan pierun kahdesti kymmenen minuuttiin. Tämä toi esiin Zbyszkon itsensä ja kaksikko otteli 10 minuutin aikarajalla matsin. Stipulaationa oli, että mikäli Styles ei pystyisi voittamaan Z:aa kahdesti, tulisi Stylesista hänen uusi suojattinsa, koska Z näki Stylesissa itsensä 25 vuoden takaa. Tähän kuvioon sitten kytkeytyivät myös Vince Russo ja Mortimer Plumtree, joiden kanssa Styles oli satunnaisesti aina tehnyt yhteistyötä. Sekavaa.

Muuta:

Ricky Morton & Robert Gibson eli vanha kunnon Rock n’ Roll Express teki ensiesiintymisensä. Aluksi he ilmestyivät America’s Most Wantedin avuksi SEX:in joukkomyllytyksen keskelle, mutta swerve tapahtui ja rokkarit käänsivät terästuolinsa AMW:ia kohden. Ottelu joukkueiden välillä tapahtui saman tien tässä jaksossa, joka oli hieman pettymys. Tässä kun olisi mielestäni aineksia isompaankin kuvioon, jossa entisen NWA:n ykköstiimi kohtaisi nykyisen NWA:n ykköstiimin. Mutta ehkäpä rokkarit eivät tulleet jäädäkseen tai sitten Russo ei samaa potentiaalia nähnyt.
• Näimme todella hämmentävän (ja pitkän) segmentin, jossa ihmeelliseen nuorisolais-lookiin sonnustautunut Tony Schiavone keskeytti Goldy Locksin ja Percy Pringlen haastattelun kehässä. Yllättäen Schiavone vetikin täyttä kusipään roolia ja aloitti sovinistisella räntillä Goldy Locksia kohtaan, josta jatkoi entisen työparinsa Mike Tenayn haukkumiseen. Tämä Tenayn ja Schiavonen osuus kesti niin pitkään, että yleisökin kyllästyi ja aloitti boring-chantin. Lopulta Vince Russo ilmestyi mestoille ja Schiavone liittyi SEX-poppooseen ilmeisesti heidän hovihaastattelijakseen. Erittäin hämmentävä segmentti.
• Painitasolta episodi jäi aika kököksi. Tämä ei ole sinällään ihme, koska David Flarin ja Mike Sandersin kaltaiset ”kehätaiturit” ottelivat molemmat yksilömatseissa.

Tämä episodi ei ollut missään nimessä tylsä, mutta lukuisten swervejen vuoksi todella sekava. Oikein muuten en osaa tähän hätään kuvailla.


Tulokset
Amazing Red vs. Jorge Estrada (6:19) 5/10
David Flair vs. Jerry Lynn (5:12) 3/10
Mike Sanders vs. The Truth (7:34) 3/10
Larry Zbyszko vs. AJ Styles (10:00) 5/10
Sonny Siaki & Desire vs. Kid Kash & Trinity (6:20) 4/10
America’s Most Wanted vs. Rock n’ Roll Express (8:49) 5/10



Kolme tähteä
*** AMW
** Rock n’ Roll Express
* AJ Styles

Tapahtuman kokonaisarvosana: 6/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #31
5. Helmikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Episodilla oli teema nimeltään operaatio SEX. Käytännössä tämä tarkoitti, että Vince Russon johtama SEX-porukka oli sonnustautunut armeijakuoseihin ja kommandopipoihin ja mellastivat läpi illan miten tahtoivat. Heti ensimmäisellä vartilla poppoo kidnappasi Jeff Jarrettin, pakkasi hänet pakun kyytiin ja ajoivat jonnekin. Myöhemmin Dusty Rhodes lähti kylille jahtaamaan Jarrettia, mutta Dustyn jahdin lopputulosta ei katsojille paljastettu. Huomioikaa muuten, että Russo oli maalannut kasvoihinsa kirjaimet F ja U. Tämä saattoi olla viittaus useiden kuukausien taakse aikaan ennen SEX:iä, kun painijoita löytyi backstagelta mukiloituna ja FU heidän kehoonsa kirjoitettuna. Mitään selitystä näille ei tarjottu. John Felix Anthony Cenan kanssa tällä kirjainyhdistelmälle ei ollut mitään tekoa, sillä Cenan lopetusliikettä alettiin kutsua tuolla nimellä vasta keväällä 2003 miehen feudatessa ensimmäistä kertaa Brock Lesnaria vastaan.

Kuva

Massiivinen joukkomähinä SEX:in ja NWA:n välillä päätti tämän jakson, mutta mukaan mahtui pari ihan kivaa otteluakin. Sonny Siakin ja Amazing Redin välillä käyty X-mestaruusmatsi oli varsin viihdyttävä, mutta ei kuitenkaan noussut ihan sille tasolle kuin potentiaalia olisi ollut. Illan viimeisenä otteluna nähtiin taistelu joukkuemestaruudesta New Churchin ja Triple X:n välillä. Se oli pitkä(hkö) ja intensiivinen vääntö ja olisin antanut sille paremman arvosanan, ellei loppuspotti olisi ollut niin huonosti ja tönkösti toteutettu.

Muuta:

Glenn Gilberti (tafka Disco Inferno) liittyi viime viikolla SEX:iin ja otteli tässä episodissa Jorge Estradaa vastaan.
Konnan antoi Mike Tenaylle erikoishaastattelun ja vuodatti katkeruuttaan siitä, kuinka tuli WCW:ssä syrjityksi, koska on latino. Nyt hän oli saapunut NWA-TNA:han puolustamaan oman kansanryhmänsä oikeuksia.
• Vasta 19-vuotias yksijalkainen painija Tenacious Z (Zach Gowen) nähtiin kehässä BG Jamesia vastaan. Kauaa ei kestänyt, kunnes WWE nappasi miehen riveihinsä.

Illan päättänyt megalomaaninen joukkotappelu kulminoitui siihen, että Jeff Jarrett olikin mukana naamioituneena SEX:in jäseneksi. Tälläkään kertaa episodia ei voi tylsäksi haukkua, mutta nyt on kulunut jo aika monta viikkoa siitä, kun viimeksi on oikeasti laadukasta painia nähty. Sitä toivoisi lisää näiden kaikkien swervejen rinnalle.


Tulokset
Glenn Gilberti vs. Jorge Estrada (6:54) 4/10
Sonny Siaki © vs. Amazing Red (9:49) 6/10 [X-Division Title]
BG James vs. Tenacious Z (3:59) 3/10
Mike Sanders vs. David Flair vs. Jerry Lynn vs. The Truth (9:08) 5/10
Trinity vs. Desire (8:29) 3/10
Triple X © vs. New Church (15:37) 6/10 [Tag Title]


Kolme tähteä
*** Amazing Red
** Sonny Siaki
* Triple X

Tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10


Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #32
12. Helmikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Kahta päivää ennen tätä episodia Curt Hennig oli kuollut ja jakso aloitettiin lyhyellä videolla hänen muistolleen. Hennig oli mukana TNA:ssa vielä vuoden 2003 puolella.

Aluksi ilmoitettiin, että Bob Armstrong on jättänyt firman, mutta hänen tilalleen auktoriteettihahmoksi NWA:n puolelle oli värvätty vähintäänkin yhtä kova luu nimittäin JJ Dillon! Hän ajautui heti sanaharkkaan Vince Russon kanssa menneisyyden tapahtumista. Alkusegmentti kruunautui siihen, että Dillon toi esiin Sandmanin, joka otti heti kohteekseen vanhan kiistakumppaninsa Ravenin. Kaksikko kohtasi myöhemmin illan pääottelussa.

Kuva

Sandman ei myöskään ollut illan ainoa ensikertalainen TNA:ssa. Myöskin ECW:stä tuttu Steve Corino nähtiin ensimmäistä kertaa Asylumissa kun hän kohtasi arkkivihollisena Low-Ki’n. Tämä olikin yksi 2000-luvun alun indypainin kuumia ottelupareja. Tällä kertaa tosin lopputulos ei ollut järin häävi, koska ottelulle ei annettu kunnolla aikaa ja lopetuskin oli epäpuhdas. Mielenkiintoinen debytantti oli myös Paul London, joka osallistui X-divisioonan gauntlet-otteluun.

Muuta:

Kid Kash ja Sonny Siaki ottelivat X-divarin mestaruudesta. Ottelupari oli kiinnostava, mutta tällekin suotiin liian vähän minuutteja.
• Joukkuemestaruudet oli hyllytetty edellisviikolla, joten nyt haettiin haastajaa Triple X:lle, joka entisenä mestarina oli automaattisesti edennyt mestaruusotteluun.
• Ilmoitettiin, että ensi viikolla Jeff Jarrett vihdoin puolustaisi mestaruutta AJ Stylesia vastaan. Tällä ottelulla on kiusoiteltu jo parin kuukauden ajan.

Tällä viikolla tarjolla oli paperilla mielenkiintoisia otteluita, mutta yhdellekään ei annettu ansaitsemaansa aikaa ja mahdollisuutta loistaa. SEX vs. NWA -anglet söivät liikaa minuutteja. Kokonaisuutena ei kovin kummoinen suoritus.


Tulokset
America’s Most Wanted vs. Rock n’Roll Express (4:53) 4/10
Harris Brothers vs. New Church (4:52) 3/10
Kid Kash vs. Sonny Siaki © (7:11) 6/10 [X-Division Title]
The Truth, Jorge Estrada & Tenacious Z vs. BG James, Mike Sanders & Glenn Gilberti (7:43) 4/10
Steve Corino vs. Low-Ki (6:57) 5/10
8-Man X-Division Gauntlet (15:56) 5/10
Sandman vs. Raven (7:41) 5/10



Kolme tähteä
*** Kid Kash
** Sonny Siaki
* Steve Corino

Tapahtuman kokonaisarvosana: 4/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #33
19. Helmikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Tällä kertaa kyseessä oli odotettu episodi sillä Jeff Jarrett puolusti pitkästä aikaa mestaruuttaan ja vastassa hänellä oli AJ Styles. Tällä ottelulla oli kiusoiteltu oikeastaan viimeisen parin kuukauden ajan Stylesin suunnattuaan katseensa x-divisioonasta kohti raskaansarjan titteliä. Matkan varrella oli tapahtunut paljon ja arvailtu kenen leirissä Styles oli. Suhde entiseen manageriin Mortimer Plumtreehen rakoili pahasti ja Vince Russo oli kovasti kosiskellut kultakimpaletta SEX:in jäseneksi. Oman lusikkansa soppaan upotti myös Larry Zbyszko, joka oli niin ikään jonkinsortin mentori Stylesille. Nyt heti illan aluksi AJ saapui paikoille Russon kyyditsemänä, joten vyyhti oli todellakin monisyinen.

Kuva

Tätä kohtaamista oli rakennettu sen verran pitkään, että mitään ylimääräisiä krumeluureja ei olisi tarvittu. Ensimmäiset noin kahdeksan minuuttia olivatkin parasta antia, kun kaksikko sai painia rauhassa. Tämän jälkeen noin tusinan verran painijoita (en liioittele) sekaantui ottelun kulkuun ja hommaa piti vielä maustaa parilla tökeröllä tuomarin tyrmäämisellä. Sääli, että näiden pitää aina päättyä näin. Joka tapauksessa kokonaisuutena ottelu oli kuitenkin viihdyttävä ja siinä oli ison ottelun tuntua mitä aika harvassa NWA-TNA:n ottelussa on.

Muuta:

• Painin tasoltaan illan paras ottelu nähtiin x-divisioonan mestaruudesta Kid Kashin puolustaessa edellisviikolla voittamaansa vyötä Paul Londonia vastaan. Kyseessä oli tuore matsipari ja tämä oli juuri sellaista innovatiivista tykitystä mitä x-divisioona parhaillaan on. Arvosanaksi annoin 7/10, joka on alle 10 minuutin ottelulle todella korkea arvosana. Jätti janoamaan jatkoa.
• Joka viikolle joku vanha parta tekemään yllätysvierailu. Tämä on ollut Russon TNA:n tavaramerkki ja tällä kertaa yllärinä oli Vader. Hän saapui paikalle niputtamaan Harrisin veljekset ja ensi viikolle buukattiin Don & Ron vs. Vader & Dusty Rhodes. Voi juku.
• Kaksi feudia yhdistyneessä joukkuerymistelyssä Steve Corino & Sandman kohtasivat Low-Ki’n & Ravenin.
• WWE:n Tough Enough -kisailusta tuttu Jonah Adelman teki debyyttinsä TNA:ssa ottelemalla SEX:in Mike Sandersia vastaan. Lihasmöykky Jonahin ura showpainin parissa jäi lopulta varsin vaatimattomaksi.


Kokonaisuutena tämä episodi oli rahtusen verran parempi kuin pari edeltävää. Syy löytyi siitä, että Kashin ja Londonin kohtaaminen oli pitkästä aikaa oikeasti laadukas painimatsi ja Jarrett – Styles oli mestaruusottelun arvolta tuntunut kohtaaminen vaikkakin lässähti loppua kohden.


Tulokset
Harris Brothers vs. America’s Most Wanted (7:04) 4/10
Jose Maximo vs. Joel Maximo vs. Jerry Lynn (6:43) 5/10
Disgraceland vs. Shark Boy (3:11) 1/10
Paul London vs. Kid Kash © (8:23) 7/10 [X-Division Title]
Mike Sanders vs. Jonah (5:36) 4/10
Raven & Low-Ki vs. Sandman & Steve Corino (8:09) 5/10
AJ Styles vs. Jeff Jarrett © (16:07) 6/10 [World Title]


Kolme tähteä
*** Paul London
** Kid Kash
* AJ Styles

Tapahtuman kokonaisarvosana: 6/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #34
26. Helmikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Selvää oli, että tälläkin viikolla keskityttiin paljolti Vince Russon saippuaoopperan käänteisiin, mutta jonkinlainen tasapaino laadukkaan painin ja saippuaoopperan välillä oli saavutettu.

Eräs hieman pinnan alla pidemmän aikaa kytenyt juonikuvio liittyi Konnaniin. Hän oli debytoinut tekemällä salakavalia hyökkäyksiä x-divarin painijoiden kimppuun ja usean viikon kiusoittelun jälkeen paljasti Mike Tenaylle motiivinsa. Konnan oli kyllästynyt siihen, että x-divisioona on varastanut kaiken meksikolaiselta lucha libreltä ja kahmii nyt kaiken kunnian aidon lucha libren edustajien nenän edestä. Erityisesti Konnan oli ottanut tähtäimeensä Jerry Lynnin, joka edusti x-divisioonaa puhtaimmillaan.

Tällä viikolla Konnan marssitti Lynnin vastustajaksi Juventud Guerreran, joka teki NWA-TNA debyyttinsä. Ottelu olikin erittäin sähäkkää menoa ja ihan parin viime viikon aikana x-divisioona tuntuu saaneen uutta tuulta purjeisiinsa.

Kuva

Muuta:

• Draama SEX:in ympärillä jatkui. Jeff Jarrett ei edelleenkään suostunut Russon kosintoihin, mutta AJ Styles ilmeisesti nyt kuukausien veivaamisen jälkeen liittyi SEX:iin.
Raven päihitti debyyttiinsä tehneen Julio Dineron x-divisioonahaasteessa.
• AJ Styles päihitti Sandmanin hardcorehaasteessa.
Dusty Rhodes & Vader (oi kyllä) ottelivat illan viimeisessä matsissa Harrisin veljeksiä vastaan.
• Ensi viikolle julistettiin Ravenin ja Sandmanin kohtaaminen, joka käydään Raven’s Clockwork Orange House Of Fun -säännöillä.


Tulokset
Jason Cross vs. Kid Kash © (6:41) 5/10 [X-Division Title]
Diamond & Swinger vs. New Church (6:34) 4/10
Hot Shots vs. America’s Most Wanted (8:16) 6/10
Raven vs. Julio Dinero (6:09) 5/10
Juventud Guerrera vs. Jerry Lynn (9:11) 7/10
Sandman vs. AJ Styles (6:09) 6/10
Dusty Rhodes & Vader vs. Harris Brothers (5:47) 4/10



Kolme tähteä
*** Jerry Lynn
** Juventud Guerrera
* AJ Styles


Tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #35
5. Maaliskuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Vince Russon ja SEX:in tarina jatkui siten, että näimme aiemmin viikolla kuvatun erikoishaastattelun, jossa Russo ilmoitti eläköityvänsä showpainista. Syyksi mies kertoi sen, että viime viikolla asiat olivat menneet liian henkilökohtaiselle tasolle ja hänen 15-vuotiaan poikansa puheenvuoro oli muuttanut arvojärjestyksen siten, että Russo haluaisi nyt keskittyä elämässään pelkästään perheeseensä. Kyseessähän lienee Russolle niin tyypillinen worked shoot angle, mutta ainakaan heti tällä viikolla sitä ei paljastettu ja Russo tosiaan pysyi poissa ruudusta.

Kuva

Ravenin ja Sandmanin ECW-vuosilta periytynyt vihanpito oli syttynyt uudelleen nyt NWA-TNA:ssa ja tämä ilta oli siinä omanlaisensa kulminaatiopiste, koska kaksikko kohtasi Raven’s Clockwork Orange House of Fun -ottelussa. Stipulaatio tarkoitti sitä, että kehän ympärille oli ripustettu toinen toistaan brutaalimpia vierasesineitä ja ottelun voittaisi heittämällä parvekkeelta vastustajansa pöytäröykkiön lävitse. Ja ai niin. Ottelun vierailevana ”tuomarina” toimi tosiaan vanha saatananpalvoja Kevin Sullivan, jota nähtiin ensimmäistä kertaa NWA-TNA:ssa. Ottelunahan tämä ei toki kovin ikimuistoinen tekele ollut.

Muuta:

Jerry Lynn jatkoi Konnanin haasteiden suorittamista ja kohtasi tällä viikolla debyyttinsä tehneen Super Crazyn! Toivoa sopii, että viime viikolla nähtyä Juventud Guerreraa ja nyt paikalle saapunutta Crazya nähtäisi jatkossakin ohjelmistossa, sillä molemmat olivat tähän aikaan erittäin hyvässä paini-iskussa.
Kid Kash puolusti X-mestaruutta viihdyttävässä ja nopeatempoisessa ottelussa Amazing Rediä vastaan.
• Ilmoitettiin, että ensi viikolla nähtäisi vihdoinkin kauan odotettu joukkuemestaruusottelu Triple X:n ja America’s Most Wantedin kesken.
• Russon poistuminen aiheutti keskinäistä kinaa SEX:in kesken, mutta se ei estänyt David Flairia, Brian Lawleria ja Erik Wattsia jatkamasta viime viikolla alkanutta ristiretkeään Jeff Jarrettia vastaan. Tosiaan Brian Lawler teki paluunsa kuukausien tauon jälkeen ja valitettavasti toi mukanaan WCW:stä tutun mätisäkin nimeltään Erik Watts.

Mukana oli kaksi oikein toimivaa ottelua, mutta silti jaksosta jäi varsin laimea yleisfiilis. SEX vs. NWA -kuvio jäähtyy viikko toisensa jälkeen ja tällä hetkellä ei ole meneillään sellaista isoa juonikuviota, joka jaksaisi pitää otteessaan. Toivoa sopii, että tulevat viikot toisivat mukanaan jotain selkeyttä.


Tulokset
Super Crazy vs. Jerry Lynn (9:11) 7/10
Hot Shots vs. New Church (6:09) 4/10
Jorge Estrada vs. Disgraceland (3:31) 1/10
Kid Kash © vs. Amazing Red (9:41) 7/10 [X-Division Title]
AMW vs. Glenn Gilberti & Mike Sanders (5:51) 4/10
Raven vs. Sandman (8:26) 5/10


Kolme tähteä
*** Kid Kash
** Amazing Red
* Super Crazy

Tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #36
12. Maaliskuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Tällä viikolla näimme pitkään odotetun joukkuemestaruusottelun America’s Most Wantedin ja Triple X:n välillä. Syynä odotuksella oli, että Chris Daniels ja Low-Ki olivat jatkuvasti kiireisiä muiden buukkaustensa suhteen ja osallistuivat lähetyksiin vain harvakseltaan. Tällä viikolla koko Triple X-kolmikko oli kasassa, joten ottelu oli mahdollista järjestää.

Harmittavasti se ei kuitenkaan ollut edes pääotteluna ja muutenkin ottelun flow pilattiin täysin, kun Elix Skipper sekaantui siihen aivan jatkuvasti. Pettymykseksi jäi.

Kuva

Hulinaa kyllä riitti. Illan yllätysesiintyjinä olivat D-Lo Brown ja Hacksaw Jim Duggan. Ensiksi mainittu lohkaisi promon, jossa haukkui entisen työnantajansa ja ajautui kahakkaan SEX:iä edustavan Sonny Siakin kanssa. Jälkimmäinen puolestaan paljastui SEX:in Mike Sandersin yllätysvastustajaksi.

Muuta:

• Brittiläinen hyppykone Jonny Storm teki myös ensiesiintymisensä NWA-TNA:ssa ja pääsi välittömästi osana 3-Way ottelua haastamaan X-divisioonan mestaruudesta.
Raven ja AJ Styles kohtasivat illan viimeisessä ottelussa, jossa panoksena oli ykköshaastajuus Jeff Jarrettin mestaruudesta.
• Näimmepä myös kohtauksen, jossa TNA:n tanssityttö Lollipop täysin tarkoituksellisesti paljasti rintansa keskellä kehää suorassa lähetyksessä. Impact plussan striimissä tilanne oli toki sensuroitu.
Vince Russoa ei edelleenkään näkynyt ja näyttäisi siltä, että vahva yhtenäinen SEX on hajaantumassa pienempiin klikkeihin.


Tulokset
Halloween & Damien vs. Jerry Lynn & David Young (4:27) 4/10
Jonny Storm vs. Amazing Red vs. Kid Kash © (9:40) 6/10 [X-Division Title]
Harris Brothers vs. Steve Corino & Sandman (0:30) 3/10
Mike Sanders vs. Jim Duggan (6:00) 4/10
AMW vs. Triple X (11:55) 6/10 [Tag Titles]
Raven vs. AJ Styles (10:05) 5/10


Kolme tähteä
*** America’s Most Wanted
** Triple X
* Kid Kash

Tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10


Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #37
19. Maaliskuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Alkuun politiikkaa. Juuri tänä päivänä 19.3.2002 Yhdysvallat oli aloittanut invaasion Irakiin. Tämän vuoksi ohjelma avattiin Hacksaw Jim Dugganilla, joka villitsi yleisön raivokkaisiin patrioottisiin USA USA -huutoihin. Tämä lienee ollut maininnan arvoinen sivunootti, mutta nyt varsinaiseen tapahtumaan.

Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan näimme episodin, jossa ei ollut yhtäkään uutta yllätysesiintyjää. Yksi yllätyspaluu kyllä nähtiin, kun New Churchin Malice palasi kuvioihin kuukausien poissaolon jälkeen, mutta hän toki kuuluu NWA-TNA:n vakiokalustoon.

Tapahtuman laadulle tämä ”yllätyksettömyys” teki ainoastaan hyvää. Parhaimpien episodien tasolle jäi vielä matkaa, mutta kyseessä oli siltikin huomattava parannus alkuvuoden 2003 yleistasoon verraten.

Kuva

Edellisellä viikolla AJ Stylesin ja Ravenin ykköshaastajuusottelu jäi pettymykseksi ja se vieläpä loppui epäselvään tuplaselätykseen. Niinpä nyt otettiin vahinko takaisin, kun miehet kohtasivat uudelleen ja tällä kertaa tikasottelussa. Raven oli tässä vaiheessa uraansa vielä varsin hyvässä painikunnossa, joten ottelupari oli lähtökohtaisesti mielenkiintoinen. Samalla AJ Styles pääsi ensimmäisiä kertoja näyttämään uskomatonta monipuolisuuttaan myös hardcore-tyylin painissa. Pidempäänkin tätä ottelua olisi voinut katsoa, mutta jo tässä reilussa 11 minuutissa päästiin varsin hyvään lopputulokseen.

Muuta:

Konnan oli jo kuukausien ajan ollut ohjelmistossa mukana, mutta vasta nyt nousi ensimmäistä kertaa itse kehään otellessaan osana joukkuematsia.
• Ensimmäistä kertaa ikinä naispainija haastoi X-divisioonan mestaruudesta, sillä Trinity oli mukana 3-Way ottelussa Amazing Rediä ja ystäväänsä Kid Kashia vastaan.
Erik Wattsin, Brian Lawlerin ja David Flairin muodostama epäkiinnostava SEX:in sivuhaara sai uudeksi jäsenekseen The Truthin, joka oli viime ajat ollut sivussa kaikista juonikuvioista.
D-Lo Brown kertoi, että kirjoittaessaan sopimuksen NWA-TNA:n kanssa oli hänelle luvattu bonuksena mestaruusottelu. D-Lo otteli kyllä Jeff Jarrettin rinnalla tässä episodissa, mutta jännitettä miesten välillä selvästi oli havaittavissa.

Lopuksi voisi vielä tehdä pienen ruumiinavauksen tuosta NWA:n mestaruuden tilasta. Jeff Jarrettilla on yhtäaikaisesti menossa monta kuviota, jotka tekevät tilanteesta turhan sekavan.

1) AJ Styles & Raven ottelivat ykköshaastajuudesta ja periaatteessa Jarrettilla on ollut feudi käynnissä kumpaakin vastaan.
2) Jostain käsittämättömästä syystä Jarrettilla on sivukuvio menossa mätisäkki Erik Wattsin kanssa, joka on kaiketi myös kiinnostanut NWA:n mestaruudesta.
3) Tässä jaksossa ilmeni, että myös D-Lo Brownille on luvattu mestaruusottelu ja tästäkin aukeaa uusi sivukuvio
4) Ja se varsinainen pääkuvio on edelleen feudi SEX:iä ja Vince Russoa vastaan, joka on nyt pari viikkoa ollut tauolla Russon pysytellessä pois telkkarista.


Tulokset
Triple X © vs. New Church (n. 10min) 6/10 [Tag Titles]
Konnan & Juventud vs. Jerry Lynn & Jason Cross (9:27) 6/10
Glenn Gilberti & Mike Sanders vs. Jim Duggan & Moondog Spot (1:57) 1/10
Kid Kash © vs. Trinity vs. Amazing Red (5:57) 6/10 [X-Division Title]
Erik Watts, Brian Lawler & David Flair vs. Jeff Jarrett, D-Lo Brown & Dusty Rhodes (8:22) 3/10
AJ Styles vs. Raven (11:11) 7/10


Kolme tähteä
*** AJ Styles
** Raven
* Konnan

Tapahtuman kokonaisarvosana: 7/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #38
26. Maaliskuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Tällä kertaa voisi aloittaa epäkronologisesti suoraan pääottelusta, koska se täytyy stipulaationsa vuoksi ottaa esiin. James Mitchell oli määrittänyt, että kyseessä on Sadistic Madness – eli S&M -ottelu. Tämä tarkoitti ei-diskauksia joukkueottelua, joka käytiin Texas Tornado -säännöillä (ei vaihtoja), mutta erikoisuutena oli, että selätyksiä ei voinut edes yrittää ennen kuin vastustaja vuosi verta. On aika selvää, että nykypäivänä tällainen ei varmasti läpi ja onhan tuo ideana… noh, aikamoinen.

Ottelussa oli kahdeksan osallistujaa eli SEX:iä edustavat Chris Daniels, Elix Skipper & Harrisin veljekset muodostivat pahisjoukkueen ja heitä vastassa olivat Slash, Brian Lee, Sandman & Perry Saturn. Ja kyllä vaan, Saturn ilmestyi paikalle yhtenä tämän viikon ylläriesiintyjistä. Mainittava myös on, että Sandman teki perinteisen sisääntuloaktinsa, jossa hakkasi kaljatölkillä otsansa verille ennen kehään astumista. Tämähän olikin viimeisen päälle fiksu teko ottelun stipulaatio huomioon ottaen, mutta kuka näitä laskee…

Kuva

Muuta:

AJ Styles & SEX olivat vaihteeksi erkaantuneet toisistaan, kun viime viikolla SEX auttoi Ravenin voittoon ottelussa Stylesiä vastaan.
Konnanin ja Jerry Lynnin monta viikkoa rakennettu kohtaaminen nähtiin yllättäen tämän episodin alakortissa ilman suurempia krumeluureja.
Flair ja Rhodes ottivat yhteen. Harmittavasti kyseessä olivat David ja Dusty, joilla ei ollut paljoa annettavaa.
Alexis Laree (myöhemmin Mickie James) teki paluunsa NWA-TNA:han ottelemalla Amazing Redin parina Mixed Tag -ottelussa.
• Kuten kuvasta näkyy, kiristyivät D-Lo Brownin ja Jeff Jarrettin välit entisestään. Sovittiin, että ensi viikolla Brown saa mestaruusottelunsa ja voittaessaan liittyy SEX:in jäseneksi.
• Perry Saturn ei ollut tämän viikon ainut yllätysesiintyjä, sillä The Truth sekaantui illan pääottelun kulkuun ja toi mukanaan Mabelin / Visceran! Jään ”innolla” odottamaan mitä suunnitelmia hänen varalleen NWA-TNA:lla on

Viime viikko oli varovainen säväys paremmasta, mutta nyt palattiin tutummalle linjalle. Paljon pitkiä ja mitäänsanomattomia promoja ja yksikään ottelu ei noussut hyvälle tasolle. Sen lisäksi näimme jälleen russomaista shokeeraamista shokeeraamisen vuoksi (Saturn, Viscera)


Tulokset
Mike Sanders vs. AJ Styles (8:14) 5/10
Konnan vs. Jerry Lynn (6:02) 6/10
David Young vs. Sonny Siaki (5:48) 4/10
Dusty Rhodes vs. David Flair (2:27) 1/10
Amazing Red & Alexis Laree vs. Kid Kash & Trinity (7:34) 4/10
Chris Harris vs. D-Lo Brown (6:50) 5/10
Triple X & Harris Brothers vs. New Church & Sandman & Perry Saturn (11:25) 4/10


Kolme tähteä
*** Jerry Lynn
** Konnan
* AJ Styles

Tapahtuman kokonaisarvosana: 4/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #39
2. Huhtikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Kehätoiminnan osalta tämä episodi alkoi todella hitaasti. Ensimmäiseen puoleen tuntiin ei mahtunut painia montaakaan minuuttia, koska jakso aloitettiin pitkälle Glenn Gilberttin promolla, joka jatkui yleisöbrawlauksella AJ Stylesin kanssa. Ennen ensimmäisen ottelun alkua kuultiin myös Ravenin promo omalta parvekkeelta ja taisipa Mike Tenayn erikoishaastattelu Jerry Lynnin ja Konnanin kera myös edeltää ensimmäistä matsia.

SEX-kuvion kannalta on varsin mielenkiintoista, että Vince Russo on tosiaan pysytellyt poissa ruudusta jo todella monta viikkoa. Tänä aikana yllättäen tallin suukapulaksi on noussut Glenn Gilbertti, joka kuitenkaan huumoripainijana ei mikään kaikkein uskottavin vaihtoehto ole. Näin ollen SEX:in uhkamomentti on pienentynyt rajusti ja porukka on jakaantunut useampiin klikkeihin, joilla on omat kuvionsa menossa.

Kuva

Ilta sisälsi kaksi mestaruusottelua. Kid Kash puolusti X-mestaruutta Jerry Lynniä vastaan ja D-Lo Brown haastoi Jeff Jarrettin NWA-mestaruudesta. X-mestaruusottelun riesana oli, että Kash paini kipeän jalan kanssa, joka rajoitti toimintaa, sekä lopetus oli jälleen kerran epäpuhdas. D-Lo Brownin tyhjästä nyhjäisty ykköshaastajuus taasen oli täysin epälooginen ja ottelu ylibuukattua sekoilua, kuten Jarrett-matseissa tapana on.

Muuta:

Brian Lawler voitti Chris Harrisin yksilömatsissa, jonka jälkeen sovittiin, että viikon kuluttua Lawler kohtaa Dusty Rhodesin TIKASOTTELUSSA. Huhheijaa.
• Minkäänlaista vakituista naisten divisioonaa ei ollut, mutta Alexis Laree oli tässä jaksossa isossa roolissa, kun ensiksi kohtasi Trinityn yksilömatsissa ja aivan illan lopuksi otti Jeff Jarrettilta vahinkotuoli-iskun suoraan päähän.
• Iltaan mahtui myös kuuden miehen joukkueottelu, jossa Harrisin veljekset & Chris Daniels kohtasivat viime viikolla debytoineen Perry Saturnin, Sandmanin sekä… NEW JACKIN! (kuvassa) Näin saatiin lisää mielipiteitä jakavia ex-ECW painijoita ohjelmistoon.
The Truth ja Elix Skipper kohtasivat ihan kivassa alakortin ottelussa, jonka jälkimainingeissa Nelson Knight (Viscera) saapui viime viikon tapaan jeesaamaan Truthia.
• Raven oli keskeisessä osassa, sillä hän ilmestyi (lähes) jokaisen ottelun aikana kulmaukseen istumaan ja katselemaan meininkiä. Pari viikkoa sitten Raven myös voitti ykköshaastajuusottelun ja pääsee jossain vaiheessa kohtaamaan Jarrettin. Siitä voi tulla kiinnostavakin ottelu.

Tulokset
Brian Lawler vs. Chris Harris (6:58) 4/10
Alexis Laree vs. Trinity (6:42) 4/10
Harris Brothers & Chris Daniels vs. Sandman, Perry Saturn & New Jack (6:00) 3/10
David Young vs. Sonny Siaki (4:34) 3/10
The Truth vs. Elix Skipper (9:02) 6/10
Kid Kash © vs. Jerry Lynn (11:46) 6/10 [X-Division Title]
Jeff Jarrett © vs. D-Lo Brown (10:00) 5/10 [NWA World Title]


Kolme tähteä
*** Raven
** Kid Kash
* Jerry Lynn

Tapahtuman kokonaisarvosana: 5/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #40
9. Huhtikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Kyseessä oli poikkeuksellisen verinen episodi. Osaltaan tämä johtuu siitä, että rosterissa on todella monta ECW-taustaista painijaa, jotka ottelivat omalla hardcore-tyylillään. Esimerkkinä tästä oli heti illan avausottelu, jossa Harrisin veljekset kohtasivat New Churchin sekä Sandmanin & New Jackin 3-Way ottelussa, jossa ei tuntunut minkäänmoisia sääntöjä olevan. Veri roiskusi heti ensi minuuteista alkaen useamman ottelijan kasvoilta. ’

Verta nähtiin myös Mike Bartonin (Bart Gunn) ja Perry Saturnin ottelussa. Barton teki debyyttinsä viikko sitten SEX:in paita päällään hyökkäämällä nimenomaan Saturnin kimppuun ja nyt miehet selvittelivät välejään yksilömatsissa. Barton tunnettiin parhaiten Vince Russon ideoiman Brawl For All -turnauksen voittajana, joka käytiin takavuosina WWF:ssä. Maineensa vankina Bartonin gimmickiin kuului toimia nyrkkisankarina ja hänen arsenaaliinsa kuuluivat todella stiffit nyrkiniskut. Ilmeisesti joku näistä iskuista raapaisi Saturnin silmäkulmaa todella ikävän näköisesti ja hän sai pahan haavan, joka vuosi verta lähes holtittomasti. En ihmettelisi, jos tuo olisi aiheuttanut yhden lukuisista aivotärähdyksistä, joista Saturn urallaan kärsi. Aika lailla hänellä nimittäin silmät seisoivat päässä ottelun loppupuolella.

Kuva

Kansansuosikkina paistatellut NWA-mestari Jeff Jarrett oli viime viikkoina käyttäytynyt entistä enemmän heelin tapaan. Jarrett oli muun muassa hyökännyt selästä D-Lo Brownin kimppuun, kuristanut takahuonehaastattelija Goldy Locksia ja puolivahingossa mäjäyttänyt Alexis Lareeta tuolilla päähän. Mike Tenay koitti puristaa Jarrettista selitystä irti, mutta tilanne muuttui Tenayn kannalta uhkaavaksi, kun Jarrett käyttäytyi häntäkin kohtaan aggressiivisesti.

Ennen kuin pahempaa ehti tapahtua, keskeytti Raven tämän ja miesten välillä kuultiin ihan makoisa promosota. Raven oli muutama viikko aiemmin voittanut ykköshaastajuuden ja mestaruusottelu oli tiedossa kolmen viikon kuluttua 30.4 episodissa. Ihan lopuksi seurasi hullunmylly, jonka päätteeksi Jarrett tempaisi Dusty Rhodesia tuolilla päähän, jälleen ”puolivahingossa.”

Muuta:
• Dusty Rhodes ja Brian Lawler kohtasivat tikasottelussa, joka oli juuri niin kauhea kuin kuulostaakin. Lopussa Nikita Koloff saapui auttamaan Dustyä ja miehet sopivat vanhat kaunansa.
Glenn Gilbertti on vastoin mitään logiikkaa noussut SEX:in puhemieheksi ja johtohahmoksi Vince Russon jäätyä pois. Nyt Gilbertti otteli täysin tasaväkisesti AJ Stylesia vastaan, joka tuntui vähintäänkin oudolta. Lopuksi Gilbertti vielä vahvisti heel-statustaan pieksämällä erotuomari Mike Poseyn, joka oli missannut Stylesin huijaavan köysien avulla ratkaisevassa selätyksessä.
• Maininnan arvoista oli, että muuan Chris Sabin teki debyyttinsä tässä episodissa. Hänestä kuulisimme vielä useaan otteeseen.
Kid Kashin ja Ravenin kohtaaminen sekä 4-Way Tag X-divisioonan kesken olivat ihan kohtuullisia painimatseja, mutta kaukana mistään erityisen hyvästä.

Todella sekava kokonaisuus ja tällä hetkellä ECW-psykoosit näkyvät ihan liian vahvasti. Sentään Ravenin ja Jarrettin kuvio on mielenkiintoinen ja pitkästä aikaa on luvassa oikeasti hyvin rakennettu NWA-mestaruusottelu, kun miehet vappuna kohtaavat.


Tulokset
New Jack & Sandman vs. Harris Brothers vs. New Church (8:33) 5/10
Dusty Rhodes vs. Brian Lawler (8:25) 2/10
Glenn Gilbertti vs. AJ Styles (7:26) 5/10
Sonny Siaki & Desire vs. David Young & Athena (0:42) 1/10
Mike Barton vs. Perry Saturn (7:28) 4/10
D-Lo Brown vs. Mike Sanders (7:08) 5/10
Kid Kash vs. Raven (7:28) 6/10
Triple X vs. Chris Sabin & Jonny Storm vs. Shark Boy & Jason Cross vs. Jerry Lynn & Amazing Red (13:39) 6/10


Kolme tähteä
*** Raven
** Jeff Jarrett
* Kid Kash

Tapahtuman kokonaisarvosana: 4/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

What
Main eventer
Viestit: 214
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 10:36
Paikkakunta: Joensuu

Re: NWA-TNA viikoittaisen PPV:n aikakausi

Viesti Kirjoittaja What »

Kuva
NWA-TNA Weekly PPV #41
16. Huhtikuuta 2003
TNA Asylum, Nashville, Tennessee

Selostus: Mike Tenay & Don West

Tällä viikolla episodin rakenne oli selkeämpi kuin parina aiempana viikkona ja sen vuoksi sitä oli miellyttävämpi seurata. Isoin meneillään oleva kuvio on Jeff Jarrettin ja Ravenin päämestaruusfeudi, joka vei ison osan tämän episodin kestosta. Heti alkuun kuultiin Ravenin pitkähkö promo omalta parvekkeelta, ja viimeistään tässä vaiheessa kävi ilmi, että Julio Dinerosta ja Alexis Laree’sta oli tullut Ravenin uskollisia opetuslapsia. Illan avausmatsissa Raven itse kohtasi D-Lo Brownin. Lisäksi kahden viikon päässä siintävästä mestaruusmatsista nähtiin promovideo, jotka siis eivät vaatimattomilla tuotantoarvoilla pelanneille NWA-TNA:lle tässä vaiheessa mitään arkipäivää olleet. Episodin pääottelu oli myös feudin edistämistä, kun Jarrett kohtasi opetuslapset Lareen ja Dineron ykköshaastajansa nimikko-ottelussa, eli Raven’s Clockwork Orange House of Fun -mähinässä. Mikään huono asia tähän feudiin keskittyminen ei ollut, sillä se on saanut NWA-mestaruuden tuntumaan jälleen isolta asialta ja erityisesti Raven ansaitsee kehut. Vasta nyt olen huomannut, että parhaimmillaan Raven oli erinomainen esiintyjä ja eritoten promoissa loistava.

Kuva

Muuta:

• ECW-psykoosien määrä alkoi olla oikeasti huolestuttavalla tasolla, sillä tällä viikolla Sandmanin, New Jackin ja Saturnin joukkoon liittyi myös Justin Credible mehustelemaan menneitä vuosia. Tämä ECW:n nostalgiapumppu oli ajautunut feudiin James Mitchellin New Churchin kanssa. Tässä episodissa Mitchell paljasti joukon uudeksi jäseneksi Mike Awesomen, joka siis liittoutui nyt taistelemaan vanhoja ECW-kamujaan vastaan. Noh, Awesomen ilmestyminen ei kyllä haitannut, koska kyseessä oli parhaillaan todella taitava painija.
Glen Gilbertti otti yhä vakavammin roolinsa SEX:in puhemiehenä ja johtohahmona. Tällä viikolla hän kohtasi AJ Stylesin Street Fight -ottelussa, joka oli jatkoa edellisviikon tavalliselle matsille, joka päättyi Stylesin köysiavusteiseen selätykseen. Gilbertti ansaitsee kaikki kehut, sillä hän on vetänyt tämän täysin uuden roolinsa todella hyvin. Ainoastaan se, että muutos huumorihahmosta vakavaksi stable-johtajaksi tapahtui yhdessä yössä jättää katsojan ihmettelemään tapahtunutta.
• Episodin ylivoimaisesti paras ottelu nähtiin joukkuemestaruudesta. Triple X:n Daniels & Skipper puolustivat vöitään Amazing Rediä ja Jerry Lynniä vastaan. Ottelu oli noin valovuoden verran parempi kuin illan muut matsit ja samalla paras NWA-TNA ottelu todella moneen viikkoon. Tällaista innovatiivista ja sähäkkää painia soisi näkevän joka viikko edes pienen annoksen, sillä juuri tämä oli se asia, joka erotti promootion muista. Edellinen 8/10 arvosanaan yltänyt ottelu oli nähty episodissa #29 (22.1.2003) ja silloin kyseessä oli Triple X:n ja AMW:n välinen ottelu. Toivottavasti näin pitkiä taukoja ei enää tässä projektissa tulisi.


Tulokset
Raven vs. D-Lo Brown (5:56) 5/10
AJ Styles vs. Glen Gilbertti (7:51) 6/10
Mike Sanders vs. Kid Kash © (7:10) 5/10 [X-Division Title]
Perry Saturn vs. Mike Awesome (7:56) 5/10
James Storm vs. David Young (5:58) 4/10
New Jack & Sandman vs. New Church (6:20) 4/10
Triple X © vs. Jerry Lynn & Amazing Red (14:22) 8/10 [Tag Titles]
Alexis Laree & Julio Dinero vs. Jeff Jarrett (6:11) 5/10


Kolme tähteä
*** Raven
** Triple X
* Amazing Red

Tapahtuman kokonaisarvosana: 6/10
It ain't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward. How much you can take and keep moving forward. That's how winning is done!
- Rocky Balboa

Vastaa Viestiin