Tony Khanin johtaman All Elite Wrestlingin menestys on pakottanut markkinajohtaja World Wrestling Entertainmentin vaihtamaan strategiaa.
WWE:n puolella koko 2010-luvun suurin uudistus oli NXT. Tosi-tv hupsutteluna alkunsa saanut formaatti muuttui Triple H:n johdolla ikään kuin indypromootioksi WWE:n sisällä. Taustalla oli showpainin koko fanikulttuurin muutos. Vielä legendaarisen maanantai-iltojen sotien vuosina (1995-2001) fokus oli tiukasti Hulk Hoganin, The Rockin, Stingin tai Goldbergin kaltaisissa ottelijoissa, joille visuaalinen näyttävyys ja spektaakkelimaisuus oli aina urheilullisuutta ja monipuolisia painitaitoja merkittävämpi ominaisuus.
Fanien mielihalut muuttuivat
Maailma muuttuu. Mitä pidemmälle 2000-luvun puolelle edettiin, sitä vähemmän Vince McMahonin steroidipumpatut lihashirmut vetosivat painin suurkuluttajiin. Nousi tietynlainen vastarintaliike, jossa pienikokoisimmille ja monipuolisesti taitaville painijoille vaadittiin mahdollisuuksia. Tämän ymmärsi varmasti myös Vince McMahon ja myös WWE:ssä saattoi nousta aina päämestariksi saakka vaikkei ruumiinrakenne muistuttanutkaan kehonrakentajaa. Se on kuitenkin selvää, että tämä oli lähinnä myönnytys McMahonin taholta. Myönnytys, joka oli pakko tehdä, koska yleisö halusi nähdä monipuolisempia ottelijoita ja he tuottivat rahaa. Vincellä kuitenkin tunnetusti on visio, miltä aito supertähti näyttää ja tästä hän ei ole missään vaiheessa luopunut.
AJ Styles, CM Punk ja Bryan Danielson lienevät ne kolme merkittävintä nimeä, jotka olivat muutoksen takana. Kukaan heistä ei sopinut Vince McMahonin muottiin, mutta heidän karismansa ja monipuolinen painityylinsä vetosivat niin suureen massaan yleisöstä, että ilmiötä ei voinut vain siirtää syrjään ja teeskennellä kuin sitä ei olisi olemassakaan.
NXT syntyi palvelemaan uskollista fanikuntaa
Siinä kesti ehkä luvattoman pitkään, mutta vihdoin vuonna 2014 WWE muutti merkittävällä tavalla ajattelumalliaan perustamalla Triple H:n johtaman NXT:n. Hänen visionsa oli huomattavasti tuoreempi ja paremmin ajan hermolla kuin ikääntyvän Vincen visio. NXT:stä tuli ikään kuin indypromootio premium tason tuotantoarvoilla ja resursseilla. Erityisen mieleenpainuva hetki oli se, kun NXT järjesti TakeOver R Evolution -tapahtumansa joulukuussa 2014. Redditin kriittisyydestään tunnettu painifanien yhteisö oli tapahtuman laadusta niin haltioitunut, että he keräsivät kolehdin kasaan ja lähettivät Triple H:lle kiitokseksi lahjakorin. Jotain todella merkityksellistä oli tapahtumassa.
NXT:n vetovoima ja suosio kasvoivat. Viikoittainen tunnin mittainen ohjelma oli WWE Networkin ylivoimaisesti katsotuin show ja monille se tärkein peruste tilata koko palvelu. Elokuussa 2015 TakeOver järjestettiin ensimmäistä kertaa Full Sail Universityn ulkopuolella. Se nähtiin päivää ennen SummerSlamia loppuunmyydyssä Barclays Centerissä New Yorkissa. Tuossa samaisessa tapahtumassa oteltiin Sasha Banksin ja Bayleyn välinen huippuhyvä ottelu, jota pidetään merkittävänä käännekohtana naisottelijoiden arvostuksen ja suosion nousuun. Tulevien vuosien aikana normaaliksi käytännöksi muodostui järjestää TakeOver -tapahtumat Royal Rumblen, WrestleManian, Summerslamin ja Survivor Seriesin ympärille.
HHH:n visiona ei enempää eikä vähempää kuin maailmanvalloitus
Triple H:n visio näytti toimivan, joten miksi jarrutella? 2010-luvun aikana showpaini eli myös Iso-Britanniassa kukoistuskauttaan ja promootiot kuten Progress, What Culture Pro Wrestling ja Insane Championship Wrestling houkuttelivat mukaansa suuria tähtiä ja suuria yleisömääriä. Tämä ei jäänyt huomaamatta. Näkökulmasta riippuen WWE teki viisaan bisnesratkaisun tai häikäilemättömän britti-indyjen teurastusoperaation. Suosittujen brittipromootioiden kanssa solmittiin yhteistyösopimukset ja lokakuussa 2018 NXT UK alkoi viikoittaisena ohjelmana WWE Networkilla.
Suunnitelmissa tämä brittein saarten valloitus oli kuitenkin vain välietappi. Kesällä 2018 Triple H oli esitellyt global localisation ohjelmansa, jota skeptikot saattaisivat kutsua hulluksi maailmanvalloitussuunnitelmaksi. Joka tapauksessa tavoitteena oli perustaa NXT-brändejä usealle eri mantereelle, joihin kasattaisiin kyseisen alueen lupaavimmat painijat kehittymään. Täten WWE:llä olisi aidosti ympäri maailman ulottuva verkosto, jolla kalastaa taitavimmat nuoret painijat verkkoihinsa. Toisinaan olen leikitellyt ajatuksella, että NXT Eurooppa - jonka pääpaikka perustettaisiin Saksaan - palvelisi erinomaisesti myös suomalaisia. Todella harvalla suomalaisille on aitoja ambitioita tavoitella showpainijan uraa ja kyllähän sellainen miltei mahdotonta onkin. NXT Eurooppa syntyessään tarjoaisi kuitenkin selkeän reitin, jota kautta kaikkien tähtien sattuessa kohdalleen voisi löytää itsensä esiintymässä Raw’ssa, Smackdownissa ja WrestleManiassa asti.
NXT:n historiassa on useita upeita hetkiä, mutta yksi näistä on jäänyt mieleen aivan erityisen hyvin ja ehkäpä paradoksaalisesti se tapahtui Raw’n puolella. Päivämäärä oli 18.5.2015. John Cena oli jo vuosikymmenen ajan ollut WWE:n ykköstähti ja piti tuolla hetkellä hallussaan USA:n mestaruutta. Cenalla oli tapana esittää avoin haaste rosterille ja tuona maanantaina haasteeseen vastasi yllättäen NXT:n mestari Kevin Owens. Virallista ottelua ei nähty, mutta lopputuloksena oli äärimmäisen vaikuttava visuaali — Owens täräytti Cenaa voimapommilla ja mitä hän teki sen jälkeen? Talloi USA:n mestaruuden päälle ja nosti ylpeänä NXT:n mestaruuden päänsä ylle. Tämä oli merkittävä hetki. Owensin teko ilmensi sitä, että hän piti NXT:n mestaruutta kaikkein arvokkaimpana aarteenaan ja myös katsojien tulisi tunnustaa NXT:n mestari vakavana haasteena koko WWE:n kiistattomalle ykköskasvolle.
Muitakin näyttäviä päärosteridebyyttejä nähtiin. Finn Balor nousi välittömästi suoraan huipulle ja ensimmäiseksi Universal-mestariksi elokuussa 2016, kunnes loukkaantuminen sotki suunnitelmat. Myös Shinsuke Nakamura oli tulikuumaa valuuttaa debytoidessaan Smackdownissa huhtikuussa 2017. Oli selvää, että menestyminen NXT:ssä ennusti menestystä myös päärosterissa.
Hiljakseen tämä kuitenkin muuttui ja osalle siirtymä päärosteriin osoittautui katastrofiksi. Tällaisia esimerkkejä olivat vaikkapa Tyler Breeze, Chad Gable, The Revival ja Bobby Roode. Heistä viimeiseksi mainittu oli NXT:ssä jopa päämestarina. Kurjasti kävi monelle muullekin ja yhä enemmän alkoi vaikuttaa siltä, että oli puhdasta lottoa mitä päärosterissa tapahtuisi. Joillekin arpaonni soisi Vince McMahon lottokoneessa voittolipukkeen ja jollekin toiselle monoa persuksiin. Riippumatta oman työpanoksen määrästä ja laadusta.
NXT ajautui viheliäiseen identiteettiongelmaan
Jälkikäteen on helppo sanoa, että käännekohta oli siirtyminen WWE Networkilta perinteiseen televisioon ja tässä yhteydessä ohjelman kesto tuplaantui kahteen tuntiin. Tämä tapahtui syyskuussa 2019 ja vain muutamaa viikkoa myöhemmin AEW:n viikoittaisohjelma Dynamite aloitti kilpailevalla kanavalla. Molemmat ohjelmat tulivat keskiviikkoiltana ja osittain päällekkäin, joka pakotti katsojan valitsemaan. Miniversio maanantai-iltojen sodista oli alkanut.
Kaikki tämä aiheutti NXT:lle viheliäisen identiteettiongelman, joka oli muhinut pinnan alla jo pidempään. Aluksi brändin viehätys oli juurikin siinä, että oli indypromootio WWE-koneiston sisässä, jotain jolla varsinaiseen päätuotteeseen tympääntyneet katsojat saataisi käännytettyä takaisin puolelleen. Tälle katsojaryhmälle AEW kuitenkin tarjosi paljon tuoreemman ja mielenkiintoisemman mahdollisuuden. Katsojaluvuissa NXT jäi pahasti AEW:n jalkoihin ja identiteettiongelma syveni. Tony Khan oli taitavasti iskenyt siihen markkinarakoon, joka hetken aikaa kuului tiukasti NXT:lle. Nyt kun tarjolla oli aito vaihtoehto – joka ei ollut Vince McMahonin sateenvarjon alla – niin NXT:stä tuli menneen talven lumia. Mitään hypeä ei ollut, vaikka laadukasta painia oli edelleen tarjolla.
Hetken aikaa näytti siltä, että WWE halusi kaikin keinoin voittaa nämä keskiviikko-iltojen ”sodat” ja selkeimpänä osoituksena tästä oli Survivor Series 2019. NXT oli tapahtumassa mukana kolmantena brändinä ja luuttusi lattiaa Raw’n ja Smackdownin painijoilla. NXT:n viikoittaislähetyksissä kävi toisinaan myös päärosterin tähtiä vierailemassa. Heistä mainittakoon vaikkapa Edge ja NXT:n naisten mestaruudenkin voittanut Charlotte Flair. Halutessaan WWE olisi voinut marssittaa viikko toisensa jälkeen keskiviikkoihin päärosteritähtiä, mutta tätä tehokeinoa käytettiin kuitenkin verrattain vähän. John Cenan tai Randy Ortonin kaltaisia nimiä ei käytetty katsojalukujen nostattamiseen sittenkään. NXT ei oikein tiennyt mitä teki ja mihin oli menossa.
Radikaalin muutoksen hetki
AEW otti haltuunsa sen markkinaraon, jota NXT muutaman vuoden piti hallussaan. Samalla tontilla ei ollut tilaa kahdelle isännälle ja NXT:n täytyi väistyä. Huhtikuussa 2021 ohjelma siirtyi Dynamiten tieltä tiistai-iltaan. Mitään mielenkiintoista ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan, vaikka NXT edelleen ajoittain tarjosi loistavia painimatseja. Tuuliajolla ollut brändi koki totaalisen muodonmuutoksen syyskuussa 2021 kun lanseerattiin NXT 2.0. Keltamusta väritys vaihtui sateenkaaren väreihin, mutta myös ohjelman sisältö muuttui erittäin radikaalisti.
Palattiin Vince McMahonin visioon. NXT palasi tavallaan siihen alkuperäiseen tehtäväänsä eli puhtaasti farmiksi, jossa nuoret painijat kehittyvät ja hiovat taitojaan. Enää ei nähdä tunnin mittaisia mattovääntöjä Adam Colen ja Johnny Garganon välillä, vaan lyhyitä ja toisinaan kokemattomuutensa vuoksi haparoiviakin aloittelijoita. WWE ei enää juokse indypainin kullannuppujen perässä, vaan luovuttaa heidät suosiolla Tony Khanin hellään huomaan. Muutama veteraanipainija, kuten Tommaso Ciampa, Io Shirai ja Roderick Strong ovat vielä jääneet jäljelle nuorten tueksi, mutta kolmessa kuukaudessa muutos on ollut raju ja totaalinen.
Uutena (tai vanhana?) ideana on se, että NXT:n kehityskeskukseen värvätään lahjakkaita urheilijoita, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista taustaa showpainin kanssa. Tätä on nyt joulukuussa käyttöön otettu Next In Line -projekti. Ajatuksena on, että tällä tapaa WWE saa haaviinsa lahjakkaita ja kehityskelpoisia urheilijoita, joiden kanssa pääsee aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Kenelläkään heistä ei ole indyjen kullannupun painolastia kannettavanaan.
WWE:n maailmanvalloitus ei tule tapahtumaan Triple H:n vision mukaisesti. Tästä on pitänyt huolen AEW:n menestys. Näyttääkin päällisin puolin siltä, että AEW kuvainnollisesti lukottanut NXT:n ja pakottanut sen taputtamaan luovuttamisen merkiksi. Mutta ehkäpä sittenkin kyseessä on pelkkä erävoitto. AEW:n tapa tuottaa painiviihdettä palvelee tiettyä äänekästä fanikuntaa erittäin hyvin ja se on ollut menestyksen tae. Tony Khan on vihdoin tehnyt sen mitä Vince McMahon on vuosikymmenten ajan kieltäytynyt tekemästä. WWE puolestaan keskittyy jatkossa entistä enemmän spektaakkeleiden luomiseen ja mahdollisimman laajan fanikunnan kosiskeluun.
Mikäli AEW jatkaa valitsemallaan linjalla niin siitä saattaa aiheuttaa pidemmällä aikavälillä ongelmia. Showpaini on sittenkin aika marginaalinen ilmiö ja tuote kohdistetaan tietylle osalle tätä marginaalia. Nyt showpainifanin on helppo ”vaihtaa” AEW:n kelkkaan ja jättää vihdoinkin seniilin Vincen friikkishow omaan arvoonsa. Siinä ei ole mitään väärää. Jossain vaiheessa kasvun raja tulee kuitenkin vastaan, kun kaikki ”tosifanit” ovat kääntyneet AEW:n puoleen. Tässä tilanteessa kasvua voi tulla vain siitä, jos showpainin suosio yleisesti nousee uuteen kukoistukseen. Tai sitten tuotetta ei enää voi kohdentaa tietylle katsojasegmentille, jolloin koko promootio jättäisi juurensa ja edessä olisi identiteettikriisi.
Pitkällä tähtäimellä WWE:n strategia vaikuttaa paremmalta, mutta aika näyttää. Kannustan vaan nauttimaan hyvistä hetkistä showpainin parissa, tarjosi niitä mikä kirjainyhdistelmä hyvänsä.
WWE:n puolella koko 2010-luvun suurin uudistus oli NXT. Tosi-tv hupsutteluna alkunsa saanut formaatti muuttui Triple H:n johdolla ikään kuin indypromootioksi WWE:n sisällä. Taustalla oli showpainin koko fanikulttuurin muutos. Vielä legendaarisen maanantai-iltojen sotien vuosina (1995-2001) fokus oli tiukasti Hulk Hoganin, The Rockin, Stingin tai Goldbergin kaltaisissa ottelijoissa, joille visuaalinen näyttävyys ja spektaakkelimaisuus oli aina urheilullisuutta ja monipuolisia painitaitoja merkittävämpi ominaisuus.
Fanien mielihalut muuttuivat
Maailma muuttuu. Mitä pidemmälle 2000-luvun puolelle edettiin, sitä vähemmän Vince McMahonin steroidipumpatut lihashirmut vetosivat painin suurkuluttajiin. Nousi tietynlainen vastarintaliike, jossa pienikokoisimmille ja monipuolisesti taitaville painijoille vaadittiin mahdollisuuksia. Tämän ymmärsi varmasti myös Vince McMahon ja myös WWE:ssä saattoi nousta aina päämestariksi saakka vaikkei ruumiinrakenne muistuttanutkaan kehonrakentajaa. Se on kuitenkin selvää, että tämä oli lähinnä myönnytys McMahonin taholta. Myönnytys, joka oli pakko tehdä, koska yleisö halusi nähdä monipuolisempia ottelijoita ja he tuottivat rahaa. Vincellä kuitenkin tunnetusti on visio, miltä aito supertähti näyttää ja tästä hän ei ole missään vaiheessa luopunut.
AJ Styles, CM Punk ja Bryan Danielson lienevät ne kolme merkittävintä nimeä, jotka olivat muutoksen takana. Kukaan heistä ei sopinut Vince McMahonin muottiin, mutta heidän karismansa ja monipuolinen painityylinsä vetosivat niin suureen massaan yleisöstä, että ilmiötä ei voinut vain siirtää syrjään ja teeskennellä kuin sitä ei olisi olemassakaan.
NXT syntyi palvelemaan uskollista fanikuntaa
Siinä kesti ehkä luvattoman pitkään, mutta vihdoin vuonna 2014 WWE muutti merkittävällä tavalla ajattelumalliaan perustamalla Triple H:n johtaman NXT:n. Hänen visionsa oli huomattavasti tuoreempi ja paremmin ajan hermolla kuin ikääntyvän Vincen visio. NXT:stä tuli ikään kuin indypromootio premium tason tuotantoarvoilla ja resursseilla. Erityisen mieleenpainuva hetki oli se, kun NXT järjesti TakeOver R Evolution -tapahtumansa joulukuussa 2014. Redditin kriittisyydestään tunnettu painifanien yhteisö oli tapahtuman laadusta niin haltioitunut, että he keräsivät kolehdin kasaan ja lähettivät Triple H:lle kiitokseksi lahjakorin. Jotain todella merkityksellistä oli tapahtumassa.
NXT:n vetovoima ja suosio kasvoivat. Viikoittainen tunnin mittainen ohjelma oli WWE Networkin ylivoimaisesti katsotuin show ja monille se tärkein peruste tilata koko palvelu. Elokuussa 2015 TakeOver järjestettiin ensimmäistä kertaa Full Sail Universityn ulkopuolella. Se nähtiin päivää ennen SummerSlamia loppuunmyydyssä Barclays Centerissä New Yorkissa. Tuossa samaisessa tapahtumassa oteltiin Sasha Banksin ja Bayleyn välinen huippuhyvä ottelu, jota pidetään merkittävänä käännekohtana naisottelijoiden arvostuksen ja suosion nousuun. Tulevien vuosien aikana normaaliksi käytännöksi muodostui järjestää TakeOver -tapahtumat Royal Rumblen, WrestleManian, Summerslamin ja Survivor Seriesin ympärille.
HHH:n visiona ei enempää eikä vähempää kuin maailmanvalloitus
Triple H:n visio näytti toimivan, joten miksi jarrutella? 2010-luvun aikana showpaini eli myös Iso-Britanniassa kukoistuskauttaan ja promootiot kuten Progress, What Culture Pro Wrestling ja Insane Championship Wrestling houkuttelivat mukaansa suuria tähtiä ja suuria yleisömääriä. Tämä ei jäänyt huomaamatta. Näkökulmasta riippuen WWE teki viisaan bisnesratkaisun tai häikäilemättömän britti-indyjen teurastusoperaation. Suosittujen brittipromootioiden kanssa solmittiin yhteistyösopimukset ja lokakuussa 2018 NXT UK alkoi viikoittaisena ohjelmana WWE Networkilla.
Suunnitelmissa tämä brittein saarten valloitus oli kuitenkin vain välietappi. Kesällä 2018 Triple H oli esitellyt global localisation ohjelmansa, jota skeptikot saattaisivat kutsua hulluksi maailmanvalloitussuunnitelmaksi. Joka tapauksessa tavoitteena oli perustaa NXT-brändejä usealle eri mantereelle, joihin kasattaisiin kyseisen alueen lupaavimmat painijat kehittymään. Täten WWE:llä olisi aidosti ympäri maailman ulottuva verkosto, jolla kalastaa taitavimmat nuoret painijat verkkoihinsa. Toisinaan olen leikitellyt ajatuksella, että NXT Eurooppa - jonka pääpaikka perustettaisiin Saksaan - palvelisi erinomaisesti myös suomalaisia. Todella harvalla suomalaisille on aitoja ambitioita tavoitella showpainijan uraa ja kyllähän sellainen miltei mahdotonta onkin. NXT Eurooppa syntyessään tarjoaisi kuitenkin selkeän reitin, jota kautta kaikkien tähtien sattuessa kohdalleen voisi löytää itsensä esiintymässä Raw’ssa, Smackdownissa ja WrestleManiassa asti.
NXT:n historiassa on useita upeita hetkiä, mutta yksi näistä on jäänyt mieleen aivan erityisen hyvin ja ehkäpä paradoksaalisesti se tapahtui Raw’n puolella. Päivämäärä oli 18.5.2015. John Cena oli jo vuosikymmenen ajan ollut WWE:n ykköstähti ja piti tuolla hetkellä hallussaan USA:n mestaruutta. Cenalla oli tapana esittää avoin haaste rosterille ja tuona maanantaina haasteeseen vastasi yllättäen NXT:n mestari Kevin Owens. Virallista ottelua ei nähty, mutta lopputuloksena oli äärimmäisen vaikuttava visuaali — Owens täräytti Cenaa voimapommilla ja mitä hän teki sen jälkeen? Talloi USA:n mestaruuden päälle ja nosti ylpeänä NXT:n mestaruuden päänsä ylle. Tämä oli merkittävä hetki. Owensin teko ilmensi sitä, että hän piti NXT:n mestaruutta kaikkein arvokkaimpana aarteenaan ja myös katsojien tulisi tunnustaa NXT:n mestari vakavana haasteena koko WWE:n kiistattomalle ykköskasvolle.
Muitakin näyttäviä päärosteridebyyttejä nähtiin. Finn Balor nousi välittömästi suoraan huipulle ja ensimmäiseksi Universal-mestariksi elokuussa 2016, kunnes loukkaantuminen sotki suunnitelmat. Myös Shinsuke Nakamura oli tulikuumaa valuuttaa debytoidessaan Smackdownissa huhtikuussa 2017. Oli selvää, että menestyminen NXT:ssä ennusti menestystä myös päärosterissa.
Hiljakseen tämä kuitenkin muuttui ja osalle siirtymä päärosteriin osoittautui katastrofiksi. Tällaisia esimerkkejä olivat vaikkapa Tyler Breeze, Chad Gable, The Revival ja Bobby Roode. Heistä viimeiseksi mainittu oli NXT:ssä jopa päämestarina. Kurjasti kävi monelle muullekin ja yhä enemmän alkoi vaikuttaa siltä, että oli puhdasta lottoa mitä päärosterissa tapahtuisi. Joillekin arpaonni soisi Vince McMahon lottokoneessa voittolipukkeen ja jollekin toiselle monoa persuksiin. Riippumatta oman työpanoksen määrästä ja laadusta.
NXT ajautui viheliäiseen identiteettiongelmaan
Jälkikäteen on helppo sanoa, että käännekohta oli siirtyminen WWE Networkilta perinteiseen televisioon ja tässä yhteydessä ohjelman kesto tuplaantui kahteen tuntiin. Tämä tapahtui syyskuussa 2019 ja vain muutamaa viikkoa myöhemmin AEW:n viikoittaisohjelma Dynamite aloitti kilpailevalla kanavalla. Molemmat ohjelmat tulivat keskiviikkoiltana ja osittain päällekkäin, joka pakotti katsojan valitsemaan. Miniversio maanantai-iltojen sodista oli alkanut.
Kaikki tämä aiheutti NXT:lle viheliäisen identiteettiongelman, joka oli muhinut pinnan alla jo pidempään. Aluksi brändin viehätys oli juurikin siinä, että oli indypromootio WWE-koneiston sisässä, jotain jolla varsinaiseen päätuotteeseen tympääntyneet katsojat saataisi käännytettyä takaisin puolelleen. Tälle katsojaryhmälle AEW kuitenkin tarjosi paljon tuoreemman ja mielenkiintoisemman mahdollisuuden. Katsojaluvuissa NXT jäi pahasti AEW:n jalkoihin ja identiteettiongelma syveni. Tony Khan oli taitavasti iskenyt siihen markkinarakoon, joka hetken aikaa kuului tiukasti NXT:lle. Nyt kun tarjolla oli aito vaihtoehto – joka ei ollut Vince McMahonin sateenvarjon alla – niin NXT:stä tuli menneen talven lumia. Mitään hypeä ei ollut, vaikka laadukasta painia oli edelleen tarjolla.
Hetken aikaa näytti siltä, että WWE halusi kaikin keinoin voittaa nämä keskiviikko-iltojen ”sodat” ja selkeimpänä osoituksena tästä oli Survivor Series 2019. NXT oli tapahtumassa mukana kolmantena brändinä ja luuttusi lattiaa Raw’n ja Smackdownin painijoilla. NXT:n viikoittaislähetyksissä kävi toisinaan myös päärosterin tähtiä vierailemassa. Heistä mainittakoon vaikkapa Edge ja NXT:n naisten mestaruudenkin voittanut Charlotte Flair. Halutessaan WWE olisi voinut marssittaa viikko toisensa jälkeen keskiviikkoihin päärosteritähtiä, mutta tätä tehokeinoa käytettiin kuitenkin verrattain vähän. John Cenan tai Randy Ortonin kaltaisia nimiä ei käytetty katsojalukujen nostattamiseen sittenkään. NXT ei oikein tiennyt mitä teki ja mihin oli menossa.
Radikaalin muutoksen hetki
AEW otti haltuunsa sen markkinaraon, jota NXT muutaman vuoden piti hallussaan. Samalla tontilla ei ollut tilaa kahdelle isännälle ja NXT:n täytyi väistyä. Huhtikuussa 2021 ohjelma siirtyi Dynamiten tieltä tiistai-iltaan. Mitään mielenkiintoista ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan, vaikka NXT edelleen ajoittain tarjosi loistavia painimatseja. Tuuliajolla ollut brändi koki totaalisen muodonmuutoksen syyskuussa 2021 kun lanseerattiin NXT 2.0. Keltamusta väritys vaihtui sateenkaaren väreihin, mutta myös ohjelman sisältö muuttui erittäin radikaalisti.
Palattiin Vince McMahonin visioon. NXT palasi tavallaan siihen alkuperäiseen tehtäväänsä eli puhtaasti farmiksi, jossa nuoret painijat kehittyvät ja hiovat taitojaan. Enää ei nähdä tunnin mittaisia mattovääntöjä Adam Colen ja Johnny Garganon välillä, vaan lyhyitä ja toisinaan kokemattomuutensa vuoksi haparoiviakin aloittelijoita. WWE ei enää juokse indypainin kullannuppujen perässä, vaan luovuttaa heidät suosiolla Tony Khanin hellään huomaan. Muutama veteraanipainija, kuten Tommaso Ciampa, Io Shirai ja Roderick Strong ovat vielä jääneet jäljelle nuorten tueksi, mutta kolmessa kuukaudessa muutos on ollut raju ja totaalinen.
Uutena (tai vanhana?) ideana on se, että NXT:n kehityskeskukseen värvätään lahjakkaita urheilijoita, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista taustaa showpainin kanssa. Tätä on nyt joulukuussa käyttöön otettu Next In Line -projekti. Ajatuksena on, että tällä tapaa WWE saa haaviinsa lahjakkaita ja kehityskelpoisia urheilijoita, joiden kanssa pääsee aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Kenelläkään heistä ei ole indyjen kullannupun painolastia kannettavanaan.
WWE:n maailmanvalloitus ei tule tapahtumaan Triple H:n vision mukaisesti. Tästä on pitänyt huolen AEW:n menestys. Näyttääkin päällisin puolin siltä, että AEW kuvainnollisesti lukottanut NXT:n ja pakottanut sen taputtamaan luovuttamisen merkiksi. Mutta ehkäpä sittenkin kyseessä on pelkkä erävoitto. AEW:n tapa tuottaa painiviihdettä palvelee tiettyä äänekästä fanikuntaa erittäin hyvin ja se on ollut menestyksen tae. Tony Khan on vihdoin tehnyt sen mitä Vince McMahon on vuosikymmenten ajan kieltäytynyt tekemästä. WWE puolestaan keskittyy jatkossa entistä enemmän spektaakkeleiden luomiseen ja mahdollisimman laajan fanikunnan kosiskeluun.
Mikäli AEW jatkaa valitsemallaan linjalla niin siitä saattaa aiheuttaa pidemmällä aikavälillä ongelmia. Showpaini on sittenkin aika marginaalinen ilmiö ja tuote kohdistetaan tietylle osalle tätä marginaalia. Nyt showpainifanin on helppo ”vaihtaa” AEW:n kelkkaan ja jättää vihdoinkin seniilin Vincen friikkishow omaan arvoonsa. Siinä ei ole mitään väärää. Jossain vaiheessa kasvun raja tulee kuitenkin vastaan, kun kaikki ”tosifanit” ovat kääntyneet AEW:n puoleen. Tässä tilanteessa kasvua voi tulla vain siitä, jos showpainin suosio yleisesti nousee uuteen kukoistukseen. Tai sitten tuotetta ei enää voi kohdentaa tietylle katsojasegmentille, jolloin koko promootio jättäisi juurensa ja edessä olisi identiteettikriisi.
Pitkällä tähtäimellä WWE:n strategia vaikuttaa paremmalta, mutta aika näyttää. Kannustan vaan nauttimaan hyvistä hetkistä showpainin parissa, tarjosi niitä mikä kirjainyhdistelmä hyvänsä.