Arvostele edellisen postaama biisi

Vaihtoehtoiset puheenaiheet maan, taivaan ja kosmoksen väliltä.
NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Hector on ollut meikälle aina se suomirockin suurista nimistä epäkiinnostavin, ja eipä tämäkään nyt tehnyt asiaan muutosta. Laulutyyli tökki ja ärsytti eniten, biisikään ei mikään kummoinen. Sanoituksissa sentään ihan hauska kulma, eli niistä plussaa. 5


Avatar
PeeTseta
Main eventer
Viestit: 543
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 19:04
Paikkakunta: Paltamo

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja PeeTseta »

Alku ei oikein innostanut, mutta hyvä kitara tässä ainakin on. Biisistä tulee ajoittain mieleen jopa 90-luvun alun YUP. C-osa pelasti kappaleen positiivisen puolelle. Sanoitukset voisivat myös olla ehkä vähän erilaiset. Väitän jopa, että englanniksi olisi toiminut paremmin. 6

Vaihdossa tarjoilenkin sitten Kirkan hevimpää tuotantoa:
Kirjallisuutta, taidetta tiedettä. Sä et tarvii niitä, mä tiedän oikotien!
Last.fm
Youtube

The Rocker
Lower Midcarder
Viestit: 17
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 08:09

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja The Rocker »

Hyvin 70/80-lukulainen hard rock fiilis, mikä ei sinällään ole pahasta. Kirka oli kuitenkin hyvä laulaja jolla oli tunnettava ääni. Muistan joskus kun diggailin Kirkaa. Olin noin 8. Ei siinä tämä on kyllä ihan miellyttävää heavy rockia ja Kirkan laulu ei ole mitään hirvittävää kuunneltavaa. Ei mikään klassikko mutta vahva 8


Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Onpas tutun näköinen naispresidentti. Mistä tunnistan hänet ja tuon harmaahapsuisen miehen hänen seurassaan? No juu, The National oli yksi niistä bändeistä mihin piti vuonna 2010-2011 tutustua kun he saivat niin helvetisti huomiota vuoden parhaimpina lähes kaikessa sinä vuonna, mutta jotenkin sitä vain tuli unohdettua ja kuunneltua kaikkea muuta. Hyvä, tunnelmallinen biisi ja hupsu video. Kyllä tätä mielellään kuunteli. Ja voisi vaikka kuunnella loputkin albumista jossain välissä.


Mitäs sitä sitten silloin 2011 tuli kuunneltua? Crystal Castlesia lähinnä.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

Enska
Ylläpitäjä
Viestit: 625
Liittynyt: 02 Tammi 2016, 23:19
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Enska »

Tämä ei kyllä kolahtanut meikäläiseen. :mrgreen: Tuntui siltä kuin olisin kuunnellut migreenikohtausta. 2

Sitten hieman rauhallisempaa musiikkia. Tutustuin tähän bändiin eli Lasten Hautausmaahan jo viime kesänä, jolloin tykästyin biisiin Pudasjärven ufo. Menin sitten siitä biisistä innostuneena tämän kesän Ruisrockiin, mutten kauhukseni kuullut kyseistä kappaletta laisinkaan (saattoi olla, että se soitettiin jo keikan alussa, jonka missasin). Ei kuitenkaan haitannut enää sen jälkeen, kun yhtye soitti uusimman hittinsä, Salaa tupakalle. Kolisi erittäin kovaa silloin lämpimän kesäillan kukoistuksessa, ja kolisee kyllä edelleenkin.

https://open.spotify.com/track/3hF9iKrrIDr8M1IJVlucpz
IMDb | last.fm | Goodreads

Big Show et Kane, qui es in caelis,
sanctificetur nomen tuum,
adveniat regnum tuum,
fiat voluntas tua,
sicut in caelo, et in terra.

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Olipa kiva. Hyvin paljon tulee mieleen joku 80-luvun altsubändi, millaista soundia tässä varmaan on haettukin. Voisi ehdottomasti kuunnella enemmänkin.
8

Aurinkoinen puoli ylöspäin

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Selkeästi haettu sellaista letkeää fiilistä, mutta omaan korvaan kuullosti vähän löysältä. Hyviä riimejä silti ja painiviittauksista plussaa, mutta ei nyt oikein napannut. 5


Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Olipas huonot arvostelut Bryanbrofelta. Ja vieläpä triplapostaus! Huhhuh.

Niin.

Dream Warriors on ihan mukava kasaritukkabiisi. Musavideon perusteella se löytyy jonkin Elm Street -leffan soundtrackilta, mutta vaikka ne kaikki olenkin nähnyt, niin enpä muista tuota biisiä kuulleeni. Yläasteikäisenä tämäkin olisi iskenyt enemmän, kun kuuntelin kaikkia mahdollisia White Lioneja ja Kixejä ja muita hieman tuntemattomampia kasaritukkabändejä aivan onnessani. Mitään spesiaalia ei tämäkään loppujenlopuksi ollut, vaikka etenkin introsta diggailin ihan kybällä.
6/10

Aurinkoinen puoli ylöspäin

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Simppeli, mutta tarttuva ja koukuttava biisi. Jäi korvamadoksi samantien. Riipaisevan minimalistista tulkintaa. Kuumottavasta videosta myös pisteitä, voisi löytyä vaikka jostain nykytaiteen museosta installaationa.

9

Seremonia - Pahuuden äänet

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Mukava biisi. Tulee jotkin 80-lukulaiset punkbändifiilikset tuosta laulajasta ja siitä miten se on miksattu. Suhteellisen simppeli, mutta ihan mielellään tämän kuunteli. Odotin muuten jostain syystä Seremoniamestaria.
8/10

Aurinkoinen puoli ylöspäin

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Räpäytykset aivan perusjees, joskaan tämmöinen tyyli ei kauheasti itseäni säväytä. Instrumentaalina olisin diggailut enemmän, sillä tykkäsin taustojen melko karusta soundimaailmasta. Hyvällä tavalla suorastaan vittumaisen kuuloista rumpukoneen säksytystä. 7


Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Teme »

1/5, ihan kiva mutta en kuuntelisi uudelleen, ei oikein sopinut korvaan. ei todellakaan lempparibiisejäni






"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Enpä ole koskaan diskopanikoijia kummemmin kuunnellut, mutta ei tämä mitään roskaa ainakaan ollut. Toisaalta ei myöskään sykäyttänyt han hirveästi ja kertosäe oli jopa hieman ärsyttävä, mutta musiikkivideo sen sijaan oli mahtava. Kerrassaan OK!
6/10

Tähän väliin rankkaa elämänkouluräppiä.

:D
Aurinkoinen puoli ylöspäin

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja NeVille »

No huh huh. Siis HUH HUH.

Siinä on aina riskinsä kun lähdetään emuloimaan jotain ulkomailla toimivaa kotimaisen filtterin kautta, eli tässä tapauksessa gangsta rappia. Oma suhtautuminen toki vaikuttaa paljon, ja vaikka tässä olisi voitu kaasuttaa lujaa ja syvälle myötähäpeän suohon, itse diggailin kuinka rehdisti videoon oli tuotu mukaan rikollisjengi-estetiikkaa (ainakin oman tulkintani mukaan) täysin vailla minkäänlaista ironian häivää. Itse biisinä ei mitenkään parhaasta päästä, mutta ei toistaalta lähelläkään paskinta suomirappia mitä on tullut kuultua. Videosta kuitenkin reilusti plussaa, eli lyödään arvosanaksi vaikka 8


Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Aikas villi nimi ja kuvasto bändillä. Etenkin kun kyseessä on täysin naisista koostuva yhtye. Musavideo oli aika siisti. Biisi itsessään suhteellisen riisuttu ja yksinkertainen, mutta ei mitään turhaa matskua. Ei nyt parin kuuntelun jälkeen nostanut niskavilloja pystyyn, mutta on juuri sellainen biisi mikä toimisi tosi hyvin vaikkapa keikalla.
7/10


Jos sitten vähän kasarifiilistelyä ja autoja.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

Avatar
saunassa tuijottaa
Midcarder
Viestit: 53
Liittynyt: 06 Tammi 2016, 02:12

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja saunassa tuijottaa »

Onhan tämä sillai tuttu, mutta silti vähän ahdistaa. Jos olisi semmonen lähestulkoon Top Gun - tason humala niin voisin tykkäilläkkin, mutta tällaisena normaalimpana päivänä menee vahvasti ohi. Parasta antia on seiniinpiirtelyt videolla. Kaikenkaikkiaan biisi itsessään liian ohut, etenkin laulullisesti. Lyriikat sinällään kauniihkot, mutta eipä niistä juuri mitään käteen siltikään jää, yltiöpäisen romantiikan lisäksi. Enemmän olisin kaivannut sukellusta suurempaan epätoivoon, tai vaihtoehtoisesti vieläkin siirappisempaa ällökamaa. Nyt tää jää siihen väliin jokseenkin hajuttomaksi.

Edit: numeroitakin vielä joku 5/10



R.I.P
liimaa pääsi viemäriin

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Erittäin mukavan vahvat äänimaisemat itse soitannossa. Laulu sen sijaan on ehkä hieman liian punk omaan makuun. Laulajasta paikoin vaikea saada selvää. Kertsi ja ite biisi kuitenkin niin vahvaa kamaa, että pakkohan tästä on pitää. Erityisesti kitaristeille iso peukku. Sen verta vahvaa soitantaa.
8/10


Tony Slattery oli erittäin menestyksekäs brittikoomikko 80-luvulla ja 90-luvun alussa (mukana mm. alkuperäisessä Whose Line Is It Anywayssa), kunnes kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kuukausien kokaiiniputket pilasivat hänen uransa. Laulutaitoja Slatteryllä olikin sen verran, että hän esiintyi lukuisissa musikaaleissa West Endissä 80-luvulla.

Tämä "Shoot Somebody Famous" on vuoden 1981 "Cambridge Footlights Revuesta", mikä on eräänlainen Cambridgen yliopiston vuosittainen komediaspesiaali.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

Avatar
saunassa tuijottaa
Midcarder
Viestit: 53
Liittynyt: 06 Tammi 2016, 02:12

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja saunassa tuijottaa »

Ei toiminut enää toi video, mutta oon 99% varma että löysin saman kipaleen kuitenkin (taisiis löysin, kun löysin kans sen tunnin tallenteen revyystä). Niin, ääntä riittää äijällä maagisissa määrin, ja onhan tää helvetin kiehtova biisi ihan tuollai tarinallisestikkin. Tämä kiinnostaa senkin takia, että tämä yönmusta huumori josta ei aina ota selvää onko se enää edes huumoria, liippaa hyvinkin läheltä tiettyjä punk-hommia ja toimii se tässäkin kivasti. Ainahan murhasuunnitelmia on muutenkin kiva kuunnella, ja mikä tärkeintä, päätöslainit nostaa väkisinkin omituisen hymyn huulille. Huumorismiehet ja mielenterveysongelmat/masennus tuntuu kulkevan käsi kädessä. Mutta kiva kappale, 8/10, en kuuntele sitä enää koskaan.



Alkoi joskus syssymmällä mietityttämään, että jos kerran parhaat ja synkimmät biisit ja eritoten post-punkit saatiin paikoista ja ajoista jolloin asiat olivat oikeasti vituillaan, niin miltä mahtaa rakkaan itänaapurimme tarjonta kuulostaa? Toki piti ensin kokeilla ne valtavirtaisemmat Kinot ja muut ja todeta että paskaahan tää on, mutta pari tyyppiä sieltä kiiltävimmän pinnan alta nosti päätään kuten aina kaikessa mahdollisessa. Suurimman yksittäisen vaikutuksen heistä teki Yegor Letov lukuisien hyvien bändien ja julkaisujensa kautta, mutta yhtään vähempää mielenkiintoa ei herättänyt herran värikäs elämä itsemurhaan rohkaistujen ystävien, mielisairaalareissujen, NLn torppausyritysten ja villisti vaihtuneen poliittisen aktiivisuuden kera. (kakkosmaininta Yanka Dagilyevalle joka oli toki hyvin kytköksissä Letoviin, mutta siltikin huikee mimmi ihan omillaankin!) Jätetään turinat kuitenkin sikseen, sillä biisihän tähän piti vaan laittaa. Tutkikaa itte jos kiinnostaa enemmän, itse ainakin tykitän täällä ties mitä pianotribuutticovereita Grazhdanskaya Oboronan veisuista, ja kaivelen loputtomiin parempia käännöksiä materiaaleista. Tää postattu biisi nyt enemmän jotain psykegaragehommia (eli ei sitä synkintä kamaa), mutta yksi tämän levyn taianomaisimmista lohkaisuista (ja myös yksi parhaista joka Letovin jutuista on länsimaalaisittain kirjoitettuna Youtubessa ylipäätään - eli tuli ensimmäisten joukossa vastaan kun mietin että mitä laitetaan).

Prööt.
liimaa pääsi viemäriin

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Arvostele edellisen postaama biisi

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Timanttista kamaa kyllä. En tiedä johtuiko saatetekstistä, mutta olin kuulevinani jonkinlaista yhteiskunnan vastaista angstia itsekin, vaikken sanoista mitään ymmärtänytkään. Laulusta en sinällään noin muuten välittänyt - tuntui vähän junnaavan rasittavalla tavalla. Soitto sen sijaan oli aivan mahtavaa. Simppelit temput, kuten tollasen kellopelin (tai mikä nyt olikaan) toimii muhun todella hyvin. Kliseisesti sanottuna tuli unenomainen tunnelma. Hyvää ysäripsykedeliaa.
9/10



Mullan alta on jäänyt ikävän vähälle huomiolle. Hyvässä maailmassa siitä olisi tullut Vain elämään kaltainen koko kansan hitti. Kyseessä on siis tv-sarja, jossa artisteille annettiin jonkin kuolleen suomalaisen runoilijan runo ja vapaat kädet rakentaa sen ympärille biisi. PMMP:n Mira Luotin runoksi päätyi Arto Mellerin pikkutuhma vonkausruno, mutta hienon biisin Mira loi sen ympärille.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

Vastaa Viestiin