Bonnie Tylerin
"Ravishing" räjähtää soimaan, mutta kukaan ei tunnu tietävän, kenen sisääntuloa kyseinen kappale merkitsee. Ei, ennen kuin verhon takaa ilmestyy haudanvakava ja äärimmäisen motivoitunut Big Show, joka pitää edelleen pipoa päässään ja hupparia yllään – ja nyrkkeilyhanskoja käsissään. "Tämä ilta ratkaisee kaiken!" huutaa Big Show kehässä, ja Alamodome suhtautuu veteraaniin varovaisen lämpimästi.
Ranallo: "Tämä saattaa olla vihoviimeinen kerta, kun Big Show esiintyy Royal Rumble -ottelussa! Tämä saattaa olla Big Show'n viimeinen mahdollisuus nousta WrestleManian pääotteluun!"
"World's Largest Athlete" kävelee kulmaukseen, jossa hän psyykkaa itseään nopealla rukouksen kaltaisella monologilla. Sitten hän jää kehään varjonyrkkeilemään ja ottaa lämmittelyn päätteeksi ison kulauksen vesipullostaan.
Saxton: "Big Show'sta näkee, että hän tahtoo voittaa tämän ottelun!"
Graves: "Ehkä, mutta tilastot ovat häntä vastaan. Big Show ei ole koskaan voittanut Royal Rumble -ottelua, vaikka hän on aina ollut ottelun isokokoisin painija."
Saxton: "Mutta nyt hän on motivoituneempi kuin koskaan aikaisemmin!"
Graves: "Mitä minä olen sanonut sinulle, Saxton? Tuki jo se suusi. Kukaan ei halua kuunnella sinua."
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
San Antonion Alamodome räjähtää liekkeihin!
Ranallo: "Mamma mia! Pitivätkö huhut paikkaansa? Onko San Antonion oma Shawn Michaels palannut Alamodomeen kahden vuosikymmenen tauon jälkeen?"
Ei, sillä verhon takaa ilmestyy "The Heartbreak Kidin" sijaan Dolph Ziggler. Yleisö buuaa raivopäisesti, kun Ziggler polvistuu rampille ja antaa ilotulitteiden paukkua yläpuolellaan. Big Show varjonyrkkeilee yhä ja silmäilee Ziggleriä tarkasti.
Ziggler ei välitä Alamodomen buuauksista, vaan pullistaa lihaksiaan kehässä HBK:n elkein. Big Show silmäilee Ziggleriä yhä, muttei hyökkää hänen kimppuunsa. Kun Dolph on vihdoin suorittanut sisääntulonsa, hän kättelee Show'ta reilusti.
"Minä rakastan teitä!" huutaa Ziggler yleisölle, mutta Alamodome buuaa. Siksi yleisö hurraa kovaan ääneen, kun Show läimäyttää Ziggleriä rintakehään. "Shh!" kuiskaa Show ja läimäyttää uudestaan. Ziggler pomppii tuskasta ja polvistuu sitten kanveesiin mutta nousee nopeasti takaisin jaloilleen ja on valmiina puolustautumaan Big Show'ta vastaan.
Ranallo: "Vihdoinkin tämä ottelu alkaa muistuttaa tavanomaista Royal Rumble -matsia."
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
"Swamp Gas" paukahtaa jo toistamiseen tänä iltana soimaan, ja AJ Stylesille katkerasti hävinnyt Luke Harper ilmestyy sisääntulorampille. Huomionarvoista on, ettei Harperilla ole nytkään Pörröä mukanaan.
Ranallo: "Luke Harper ei kyennyt voittamaan WWE-mestaruutta aikaisemmin tänään, mutta nyt hänellä on mahdollisuus ansaita pääsylippunsa WrestleManian pääotteluun!"
"The Backwoods Brawler" ryhtyy saman tien murjomaan Big Show'ta turpaan. Myös Dolph Ziggler saa osansa, mutta Harper ei näe Ziggleriä yhtä pahana uhkana kuin Big Show'ta. Harperin iskut osuvatkin korkealla prosentilla Show'n leukaperiin, ja veteraanin on nojauduttava köysiin. Big Show ei kuitenkaan selvästikään aio hävitä tänään, ja niinpä hän löytää jostain sisua, jolla hän työntää Harperin pois iholtaan. Samalla Ziggler loikkaa jostakin Harperin niskaan ja yrittää kuristaa tätä tajuttomaksi, mutta entinen Wyatt Familyn jäsen ravistelee Dolphin niskastaan ja pudottaa sitten polvensa tämän otsaan. Big Show tarttuu silloin Harperia rinnuksista kiinni ja mäjäyttää tämän rintakehään melkoisen lyönnin. "Shh!" Show kuiskaa taas ja lyö Harperia uudestaan. Alamodome nauttii ottelun uudesta suunnasta täysin rinnoin, eikä kukaan tahdo enää muistella BiHiven orgioita.
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
Jokin omituinen musiikki alkaa soida, eikä Alamodome osaa reagoida tilanteeseen millään lailla. Corey Graves kuitenkin tunnistaa miehen NXT-painija Dan Mathaksi.
Graves: "Sehän on Dan Matha – mies, jonka debyytin Samoa Joe pilasi NXT:ssä!"
Ranallo: "Nähtäväksi jää, miten miehen debyytti sujuu WWE:n puolella!"
Kaksimetrinen Matha on vakuuttava ilmestys, mutta pelkkä iso koko ei riitä, jos vastassa on Luke Harperin ja Big Show'n kaltaisia hirviöitä ja Dolph Zigglerin veroinen kettu. Sen saa kokea nuori Matha, joka ei mahda Harperille, Show'lle ja Zigglerille yhtään mitään. Ensin Show mäiskii Mathan rintakehän vereslihalle, sitten Ziggler potkaisee häntä pari kertaa päähän ja lopulta Harper tinttaa hänet mattoon perkeleellisellä pyykkinarulla. Matha ei saa iskuakaan perille, ja lopulta Big Show nostaa hänet kehän ulkopuolelle.
Saxton: "Dan Matha on eliminoitu!"
Ranallo: "Se oli lyhyt visiitti nuorelta NXT-painijalta. Ehkei hän ollut ihan vielä valmis isoihin liigoihin."
Ziggler, Harper ja Show jatkavat taistelua mutteivät kykene eliminoimaan toisiaan.
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
Curtis Axelin tunnari paukahtaa soimaan, ja legendaarisen Mr. Perfectin poika saa kunnian olla tämän Royal Rumble -ottelun 20. osallistuja.
Graves: "Jes! Curtis Axel on oma suosikkini. Hän vihaa sinua, Saxton!"
WWE United States -mestaruuden ykköshaastaja Axel juoksee innoissaan kehään ja ryhtyy heti hakkaamaan Dolph Ziggleriä, joka irvistelee iskuja vastaanottaessaan kuin Shawn Michaels konsanaan. Luke Harper ja Big Show puolestaan murjovat toisiaan, ja molemmat ovat aina aika ajoin lähellä eliminoitumista. Kukaan ei kuitenkaan putoa, ja kehä alkaa vihdoinkin täyttyä ottelijoista, jotka kilpailevat toisiaan vastaan – toisin kuin BiHive.
Ranallo: "Tässä alkaa vihdoin olla todellisen Royal Rumble -ottelun makua."
Taistelu kehässä jatkuu tasaisena, ja erityisesti Dolph Ziggler on moneen otteeseen vaarassa pudota kehästä. Ziggler kuitenkin pysyy sitkeästi ottelussa mukana, mutta mies yhtä kaikki kärsii koko ajan kovia. Ensin Harper iskee hänelle pirunmoisen pyykkinarun, ja sitten Axel junttaa hänet mattoon "täydellisellä heitolla". Silloin Axel kääntää katseensa selostamoon ja ryhtyy soittamaan suutaan Byron Saxtonille. Se huvittaa Corey Gravesia, joka räkättää variksen lailla.
Saxton: "Curtis Axelin kannattaisi keskittyä Royal Rumble -otteluun eikä minuun."
Ranallo: "Seuraava on jo 21. osallistuja. Kuka sieltä mahtaakaan saapua!"
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
Saxton: "Se on... Se on Christian!"
Ranallo: "Mamma mia! Se todellakin on Christian – entinen maailmanmestari ja tikapuuotteluiden pioneeri! Tervetuloa takaisin, Christian!"
Graves: "Toivon, että Curtis Axel eliminoi hänet ottelusta pois – ja nopeasti."
Alamodome ottaa Christianin erittäin innoissaan vastaan, ja "Captain Charisma" on silmin nähden onnellinen päästessään palaamaan WWE:n kehään. Ensimmäisenä Christian käy Luke Harperin kimppuun ja onnistuu pienen väännön jälkeen iskemään hänelle käänteisen DDT:n. Sitten hän keskittyy Curtis Axeliin, jota hän nöyryyttää Unprettier-lopetusliikkellään. Axelin jälkeen Christian kolistelee sarviaan Dolph Zigglerin kanssa, ja vaikka Dolph on rankasti niskan päällä, Christian onnistuu lopulta kaatamaan hänet mattoon ja myöhemmin loikkaamaan hänen päälleen mahaplötsillä. Christianin vire saa yleisön kuumaksi, ja Alamodome ryhtyy huutamaan kanadalaisen nimeä.
Ranallo: "Olisi erittäin kaunista, jos Christian onnistuisi raivaamaan tiensä WrestleManian pääotteluun kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen!"
Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka, sillä jäljellä on jopa yhdeksän osallistujaa. Harper käy jälleen kerran Big Show'n kimppuun, ja Axel, Christian ja Ziggler nahistelevat kolmistaan.
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
"Woo, woo, woo! You know it!"
Uunituore Intercontinental-mestari Zack Ryder saapuu iloisena paikalle ja sytyttää jälleen kerran Alamodomen liekkeihin.
Ranallo: "Voisiko tämä olla Zack Ryderin ilta? Voisiko hän voittaa paitsi Intercontinental-mestaruuden myös Royal Rumble -ottelun?"
Graves: "Ei ikinä, Ranallo. Ryder on pohjimmiltaan synnynnäinen luuseri – ihan kuin sinäkin, Saxton."
Alamodome kuitenkin uskoo Ryderiin, joka huudattaa jälleen yleisöä ja iskee sitten Broski Bootin suoraan Luke Harperin naamaan. Sitten Ryder yhdistää voimansa Christianin kanssa, ja kaksikko iskee yhteisvoimin Curtis Axelin kanveesiin. "Woo, woo, woo!" huutaa nyt myös Christian, ja "Captain Charisma" yrittää uutta Unprettieriä Axelille. Curtis kuitenkin estää Christianin yrityksen ja yllättää Alamodomen totaalisesti työntämällä Christianin kehästä ulos!
Graves: "Hahaa! Axel teki sen! Christian on ulkona!"
Christian nousee istumaan ja katselee Axelia, joka hirnuu ylimielisesti. "Hyviä eläkepäiviä!" tokaisee Axel, eikä Christian voi muuta kuin kiittää yleisöä ja poistua paikalta.
Graves: "Axel teki ihan oikein. Christian kuuluu vanhainkotiin – ei kehään."
Saxton: "Miksi sinä olet aina yhtä ilkeä, Corey? Etkö olisi muka nauttinut siitä, jos Christian olisi onnistunut voittamaan tämän ottelun?"
Graves: "En ikinä. Enkä minä ole ilkeä. Olen realisti."
Saxton: "Miten vaan, Corey."
Ranallo: "Noh, älkääs nyt. Kuka mahtaakaan olla seuraava sisääntulija?"
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
Byron Saxton riisuu kuulokkeet korviltaan ja sitten puvuntakin yltään. Corey Graves on tukehtua kuoliaaksi.
Graves: "Siis mitä? Mitä helvettiä, Saxton? Älä sano, että olet ihan oikeasti osallistumassa tähän otteluun. Ja mikä hemmetti tämä musiikki on? Saxton? Vastaa, Saxton!"
Byron ei kuitenkaan sano mitään, vaan nousee kehään. Big Show, Luke Harper, Zack Ryder ja Dolph Ziggler seuraavat sivusta, kun Saxton kävelee nenätysten Curtis Axelin kanssa. Axel nauraa niin, että hänen suustaan lentää kuolaa ulos. "Vuosisadan vitsi!" sanoo Axel ja ryhtyy suorastaan hirnumaan, jolloin Saxton lataa häntä nyrkillä leukaan. Axel hoipertelee kolme askelta taakse päin, ja Saxton lyö häntä uudestaan leukaan. Alamodome sykkii, kun Saxton lyö vielä kolmannen kerran Axelia leukaan.
Graves: "Ei! Ei! Nipistä minua, Ranallo! Tämä on pahin painajaiseni!"
Axel yrittää työntää Saxtonia pois iholtaan kaikkine voimineen, mutta Byron painaa apinan raivolla päälle. Saxton nostaa Axelin vasemman jalan kehäköyden yli.
Graves: "Nipistä minua, Ranallo! Tämä ei voi olla totta!"
Axel karjuu epätoivoisesti, kun Saxton nostaa toistenkin hänen jaloistaan köyden yli. Curtis pitää pelokkaana kehäköydestä kiinni ja seisoo enää toisella jalallaan kehän laidalla.
Graves: "Tämä ei saa tapahtua, Ranallo! Tehkää jotain! Harper! Big Show! Joku!"
Axel karjaisee vielä viimeisen kerran ja joutuu sitten irrottamaan otteensa köydestä. Mies mätkähtää naamalleen kehän ulkopuolelle, ja Alamodome räjähtää liekkeihin. Byron Saxton perääntyy väsyneenä keskellä kehää ja kaatuu istualleen.
Ranallo: "Olen pahoillani, Corey, mutta Byron Saxton on juuri eliminoinut Curtis Axelin!"
Graves: "Ei! Tämä on pahin painajaiseni! Tämä on jotain aivan kammottavan hirveää! Ranallo, tee jotain!"
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
DEA-
Alamodomen valot sammuvat jälleen kerran, ja yli 50 000 katsojaa kaivaa älypuhelimensa esiin sytyttääkseen taskuvalon palamaan. Rampille ilmestyy Randy Orton, joka hiipii hitaasti kehää kohti.
Ranallo: "Royal Rumble -ottelun 24. osallistuja on Randy Orton. Lienee selvää, että hän hyökkää ensimmäisenä Luke Harperin kimppuun."
Graves: "Yhdentekevää. Kaikki on yhdentekevää."
Ranallo: "Älä masennu, Corey!"
Ranallon ennustus osuu oikeaan – Ortonin ensimmäinen kohde on juurikin Harper, joka taistelee Randya vastaan ilomielin. Syttyy hirvittävä taistelu, kun entiset joukkuetoverit hakkaavat toisiaan armotta turpaan. Toisaalla Dolph Ziggler on vaarassa eliminoitua, kun Big Show on hänen kimpussaan. Zack Ryder puolestaan yrittää eliminoida Byron Saxtonia, joka osoittaa ihmeellistä vastarintaa ja kykenee kuin ihmeen kaupalla pysymään ottelussa mukana.
Ranallo: "Kehässä alkaa olla melkoinen määrä painijoita! On vaikea ennustaa, kuka lentää seuraavana ulos."
Graves: "Kaikki on yhdentekevää."
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
DEA-
Alamodomen valot sammuvat taas, ja tällä kertaa sisääntulorampille ilmestyy Dean Ambrose – Renee Young käsivarressaan. Arvaamaton Ambrose luo hyytävän katseen kehään ja ryntää sitten auttamaan toveriaan Randy Ortonia, jonka Luke Harper on onnistunut nostamaan kehän laidalle. Ambrose raapaiseekin heti Harperia niskasta, jolloin Luke joutuu jättämään Ortonin rauhaan. Sitten Ambrose raapaisee Harperia kasvoista ja iskee tyylipuhtaan Dirty Deedsin. "Tule!" komentaa Dean, ja Orton tottelee käskyä mielihyvin. Pian Ambrose ja Orton nostavatkin Harperin elottoman kehon ilmaan, ja Luke mätkähtää selälleen maahan.
Ranallo: "Luke Harper taisteli sitkeästi, mutta nyt hänet on eliminoitu!"
Graves ei sano mitään.
Ranallo: "No niin, Corey! Ryhdistäydy nyt!"
Ambrose ja Orton valitsevat seuraavaksi uhrikseen Dolph Zigglerin, joka joutuu välittömästi pahaan alakynteen Wyatt Family -kaksikkoa vastaan. Toisaalla Zack Ryder ja Byron Saxton puhaltavat yhteen hiileen Big Show'ta vastaan, mutta Big Show kykenee helposti työntämään heidät selälleen ja pakenemaan siten vaaratilanteesta. Saxton erehtyy sitten nousemaan nopeasti jaloilleen ja saa maistaa Big Show'n pahamaineista nyrkkiä – nyrkkiä, jota Show on lämmitellyt jo viikkoja.
Graves: "Ai että! Kiitos, Big Show,
kiitos! Tuo oli parasta, mitä minä olen koskaan nähnyt! Kiitos!"
Show ei kuitenkaan ehdi eliminoimaan Saxtonia, kun Ryder jo hyppää hänen kimppuunsa pienen sisupussin lailla.
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
"I don't get hyped. I stay hyped!"
Ranallo: "26. osallistuja on SmackDownin Mojo Rawley!"
Äärimmäisen energinen Rawley puhkuu intoa ja juoksee kehään The Ultimate Warriorin elkein. Rawley ryntää välittömästi Big Show'n kimppuun ja lyö häntä viisi kertaa päähän, minkä jälkeen ottaa köysistä vauhtia ja kaataa Show'n mattoon. Sitten Rawley tarttuu Ryderia niskasta ja heittää hänet kehästä ulos.
Alamodome menee täysin hiljaiseksi.
"Sorry, bro!" Rawley huutaa hölmösti hymyillen. "Kaikki kaikkia vastaan!"
San Antonio ei tätä mukisematta niele, vaan yleisö pitää Rawleyn tekoa törkeänä ja ryhtyy buuaamaan Rawleylle verenhimoisesti. Ryder puolestaan kävelee pää painuksissa verhon taa.
Ranallo: "Yllättävä teko Rawleylta, mutta tässä tosiaan taistellaan WrestleManian pääottelusta. Mojo ei tehnyt mitään väärää minun mielestäni."
Alamodome on kuitenkin eri mieltä, ja niinpä San Antonio juhlii iloisesti joka kerta, kun Rawley ottaa turpaan. Mojo kuitenkin taistelee sitkeästi eikä suostu eliminoitumaan. Samanlaista sisukkutta esittää Dolph Ziggler, joka on edelleen ottelussa mukana, vaikka Dean Ambrose ja Randy Orton ovat yrittäneet eliminoida häntä jo kahden minuutin verran ottelusta ulos. Big Show makaa kulmauksessa, ja Byron Saxton on edelleen tajuton.
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
Ranallo: "Seth Rollins on 27. osallistuja!"
Rollins ei kuitenkaan saavu paikalle.
Graves: "Missä hän kuhnaa?"
Lopulta rampille ilmestyy kaksi turvamiestä, jotka raahaavat tajutonta Rollinsia perässään.
Ranallo: "Voi ei! Tämä on taatusti Mr. McMahonin tekosia! Rollins ei suinkaan ole ottelukunnossa, Corey!"
Graves: "Mitäs meni sörkkimään asioita, jotka eivät hänelle kuulu."
Turvamiehet vierittävät Rollinsin raadon kehään suoraan Dean Ambrosen ja Randy Ortonin jalkojen juureen. Ambrose ja Orton hymyilevät sadistisesti ja heittävät sitten Rollinsin kehästä ulos niin, että Seth lentää vaarallisen näköisesti maahan.
Ranallo: "Seth Rollins on eliminoitu, mutta tämä on kyllä todella epäreilua!"
Graves: "Hei!"
Dean Ambrose lentää voltilla kehästä ulos. Hän on saanut maistaa Dolph Zigglerin superpotkua.
Ranallo: "Dean Ambrose on eliminoitu! Mamma mia!"
Randy Orton kääntyy salamannopeasti ympäri ja yrittää lyödä Ziggleriä, mutta Dolph väistää ja iskee Ortoniakin superpotkulla päähän! Randy horjahtaa köysiin, jolloin Ziggler potkaisee Ortonia uudemman kerran päähän, ja "The Apex Predator" kaatuu köysiin ja lopulta kehän ulkopuolelle!
Ranallo: "Dolph Ziggler on eliminoinut sekä Dean Ambrosen että Randy Ortonin! Dolph Ziggler on eliminoinut koko Wyatt Familyn!"
Alamodome alkaa vihdoin lämmetä Zigglerille, vaikka San Antonion kansaa ärsyttää edelleenkin se, että he luulivat näkevänsä Zigglerin sijasta sankarinsa Shawn Michaelsin. Ziggler innostuu hurrauksistaan niin, että nousee kehätolpalle tuulettamaan, ja silloin Big Show näkee tilaisuutensa tulleen. Isku selkään, ja Ziggler horjahtaa kehästä ulos. "Olen pahoillani, Dolph!" Big Show toteaa, mutta se ei ottelusta eliminoitunutta Ziggleriä lohduta.
Graves: "Tervemenoa, Ziggler!"
Ranallo: "Kehässä on enää kolme painijaa – Big Show, Mojo Rawley ja Byron Saxton!"
Rawley ja Show ryhtyvät mätkimään toisiaan, mutta Show on pian alakynnessä, sillä hän alkaa olla jo todella väsynyt. Saxton perääntyy kehäkulmaukseen, jossa hän kuvittelee olevansa turvassa.
Graves: "Miten hitossa Saxton voi edelleenkin olla ottelussa mukana?!"
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
"brrrrrrrrrrAPPLEDOUGH!"
Ranallo: "John Cena! John Cena on 28. osallistuja! Mr. McMahonin uusi vävypoika on voittanut Royal Rumble -ottelun jo kaksi kertaa uransa aikana. Tuleeko tästä kolmas?"
Cena vetää käden lippaan ja juoksee määrätietoisesti kehään. "Big Match John" alkaa saman tien lyödä Rawleya ja Show'ta turpaan.
Ranallo: "Mutta pystyykö edes John Cena nostamaan Big Show'ta ilmaan ja kehästä ulos, Corey? Corey?"
Graves ei vastaa, sillä Graves ei ole enää selostamossa.
Graves on kehässä, ja tarkemmin sanottuna Byron Saxtonin kurkussa kiinni. "Päästä... irti", pyytää Saxton voimattomana, mutta Graves kuristaa häntä väkivaltaisesti. "Minä vihaan sinua, Saxton!" huutaa Graves pää punaisena ja nostaa sitten Saxtonin jaloilleen. Byron yrittää vielä taistella vastaan ja lyödä Coreya, mutta Graves väistää väsyneen Saxtonin iskun helposti ja nostaa Saxtonin kehästä ulos.
Graves huokaisee helpotuksesta ja alkaa hymyillä iloisemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Ranallo: "Corey Graves on eliminoinut kollegani Byron Saxtonin, ja tämä on kyllä väärin! Saxton taisteli hienosti, eikä Gravesilla ollut mitään asiaa nousta kehään! Tämä on väärin, Graves! Väärin!"
Corey panee kuulokkeet takaisin korviinsa.
Graves: "Voin kertoa, että tuo tuntui paremmalta kuin mikään muu ikinä, Ranallo. Tuo oli elämäni suurin orgasmi!"
Ranallo: "Ehkä, mutta se oli ehdottomasti väärin!"
Graves: "Saxtonilla ei ollut mitään asiaa tuolla, Ranallo. Tein sen, mitä piti."
Ranallo: "Se oli väärin!"
Saxton katsoo surkeana Corey Gravesia silmiin, noutaa puvuntakkinsa selostuspöydältä ja lähtee sitten sanaakaan sanomatta takahuoneisiin. Graves nauraa.
Ranallo: "Se oli väärin, Graves!"
John Cena kuristaa Big Show'ta kulmauksessa, ja Mojo Rawley makaa matossa.
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
Ranallo: "Goldberg! Mr. McMahonin uusi turvamies – Goldberg!"
Alamodome aloittaa buuauksen, vaikka osa yleisöstä tahtoo edelleen hurrata Goldbergille.
Graves: "Goldberg on varma voittaja, Ranallo! Kukaan ei pysty pysäyttämään Goldbergia tässä vaiheessa. Ei kukaan!"
Ranallo: "Jos Goldberg voittaa, Shane McMahon antaa Daniel Bryanille kenkää!"
Goldberg astuu esiin, ja kipinät lentävät ilmaan. Hän irvistää vihaisesti ja paukauttaa ilotulitteet palamaan. Sitten hän ottaa jykevän askeleen kohti kehää ja...
Ranallo: "Onko se? Onko se? Onko se?"
Graves: "Se on!"
Salama jysähtää sisääntulorampille, ja valot syttyvät ja sammuvat ja syttyvät ja sammuvat ja syttyvät uudelleen.
Kun valot palaavat takaisin, rampille on ilmestynyt ruumisauto – ja
The Undertaker!
Goldberg makaa rampilla tajuttomana, usvan keskellä.
Ranallo: "The Undertaker! The Phenom! The Undertaker on täällä – ja hän on hyökännyt Goldbergin kimppuun!"
Undertaker kääntää silmänsä nurin päin ja örisee uhkaavasti. Sitten hän nostaa Goldbergin ruhon ylös.
Ranallo: "Tombstone Piledriver!"
Goldbergin kallo kolahtaa metalliramppiin. Undertaker kyylää häntä vielä hetken murhaavasti, kunnes nostaa hänen elottoman raatonsa uudestaan ylös ja tunkee sen ruumisautoon. Undertaker antaa merkin, ja ruumisauto poistuu paikalta – Goldberg kyydissään.
Ranallo: "Uskon tämän tarkoittavan sitä, että Goldberg on eliminoitu Royal Rumble -ottelusta!"
Graves: "Mutta miksi The Undertaker teki näin?"
Ranallo: "En totisestikaan tiedä, Corey, mutta nyt jäljellä on enää kolme ottelijaa – ja Chris Jericho, joka on tulossa seuraavana kehään!"
Big Show, John Cena ja Mojo Rawley murjovat toisiaan armottomasti turpaan, mutta kukaan ei onnistu eliminoimaan ketään. Alamodome kannustaa Big Show'ta, joka on voittanut yleisön puolelleen sitkeydellään. Mojo on sen sijaan edelleen vihattu, sillä hän eliminoi Ryderin ottelusta ulos. Cena jakaa mielipiteitä enemmän kuin koskaan ennen.
Ranallo: "Nyt on Jerichon aika tulla sisään!"
Kymmenen...
Yhdeksän...
Kahdeksan...
Seitsemän...
Kuusi...
Viisi...
Neljä...
Kolme...
Kaksi...
Yksi...
Chris Jericho kävelee rampille, ja Alamodome antaa veteraanille melkoiset suosionosoitukset. Jericho on kuitenkin selvästi poissa tolaltaan, eikä hän ole pukeutunut painipöksyihinsä.
Ranallo: "Mitä on tekeillä, Graves?"
Graves: "En tiedä, Ranallo, mutta aavistan, että se on jotain suurta!"
Jericho ottaa takataskustaan mikrofonin. Cena, Show ja Rawley pitävät tulitauon ja kuuntelevat Jerichon puhetta.
Jericho: "Minä... Minä en ottele tässä ottelussa tänään. Minä olen tullut siihen tulokseen, että on parempi jättäytyä pois. Niinpä luovutan paikkani ystävälleni Kevin Owensille. Kevin, ole hyvä."
Jericho tiputtaa mikrofonin rampille ja lähtee pää painuksissa verhojen taa. Silloin pärähtää soimaan aivan uusi sisääntulomusiikki.
Graves: "Mikä tämä musiikki oikein on?"
Ranallo: "En tiedä, Graves, mutta olipahan pommi! Chris Jericho luovutti paikkansa Kevin Owensille!"
Graves: "Ei mikään ihme, sillä Owens uhkasi riistää itseltään hengen, jos hän ei voita tätä ottelua!"
Pian Owens laahustaakin sisääntulorampille ja näyttää kameramiehelle ranteitaan, joissa on syviä viiltoja. "Tämä ilta ratkaisee
kaiken", Owens sanoo ja ottaa sitten ensimmäisen askeleensa kehää kohti.
Ranallo: "Jos Owens voittaa, niin Daniel Bryan saa kenkää, mutta jos Owens häviää, niin hän saattaa riistää itseltään hengen! Tämä on kaiken kaikkiaan karmaisevan kammottava tilanne, Graves!"
Graves: "Oletko sinä täysin moraaliton, Ranallo? Kevin Owensin elämä on huomattavasti tärkeämpi seikka kuin Daniel Bryanin ura SmackDownin toimitusjohtajana!"
Big Show, John Cena ja Mojo Rawley eivät tiedä, mitä tehdä, kun Kevin Owens nousee kehään HIM:n soidessa. Eritoten Big Show näyttää voimakkaita tunteita.
Silloin John Cena käyttää tilaisuuden hyväkseen ja heittää Rawleyn kehästä ulos.
Ranallo: "Mojo Rawley on eliminoitu! Mojo Rawley on eliminoitu!"
Graves: "Luojan kiitos! En siedä sitä sekopäätä."
Ranallo: "Nyt Daniel Bryanin ura SmackDownin toimitusjohtajana on John Cenan harteilla! Jos John Cena häviää, Daniel Bryan saa kenkää!"
Graves: "Taasko sinä mietit sitä Daniel Bryania, kun tässä on pelissä myös Kevin Owensin elämä!"
Kevin Owens kävelee Big Show'n ja John Cenan väliin ja levittää kätensä auki kuin antautuen. "Eliminoikaa minut, jos haluatte!" hän rääkyy, ja Big Show alkaa täristä. Jättiläisen silmäkulmaan ilmestyy iso, lämmin kyynel, eikä hän tiedä, mitä tehdä. Big Show on antanut kaikkensa,
kaikkensa tässä ottelussa, ja nyt hän on hirviömäisen dilemman keskellä. Jos hän eliminoi Kevin Owensin, hän saattaa tapattaa ihmisen, jolla on vaimo ja lapsi. Jos hän eliminoi John Cenan, hän aiheuttaa potkut Daniel Bryanille. Jos hän eliminoi itsensä, hän ei pääse enää koskaan WrestleManian pääotteluun.
John Cena huomaa tämän.
Ranallo: "Miten kukaan voisi eliminoida Kevin Owensin tästä ottelusta? Voiko WrestleManian pääottelu todella olla kuolemantuottamuksen arvoinen palkinto?"
Niinpä Show päättää kääntää itkuisen katseensa John Cenaan, ja vanhat kilpakumppanit aloittavat vielä yhden nyrkkitappelun. Iskuja vaihdetaan puolelta toiselle, ja molemmat ottavat kovaa osumaa. Kevin Owens seuraa tätä kehäkulmauksessa eikä aio sekaantua tappeluun millään tavalla.
Ranallo: "Tämä tilanne on kerta kaikkiaan hirveä!"
Big Show ottaa silloin riskin ja horjahtaa köysiin, joista ponnistaa Cenaa kohti. Cena kuitenkin väistää Show'n iskun ja taklaa jättiläisen mattoon. Cena ottaa sitten itsekin köysistä vauhtia ja tiputtaa nyrkkinsä Show'n otsaan suorittaen Five Knuckle Shufflen. Owens väijyy edelleen kulmassa, kun Cena nostaa Show'n raadon harteilleen.
Ranallo: "Cena nosti Big Show'n ilmaan! Voitko uskoa tätä, Corey!"
Graves: "Kyllä voin, Ranallo, koska se on tapahtunut kymmeniä ellei jopa satoja kertoja!"
Cena heittää Show'n ilmaan ja lopulta alas. Attitude Adjustment ravisuttaa kehää maanjäristyksen lailla, ja Show kierii kanveesissa tuskissaan. "Mestari on täällä!" huutaa Cena ja ryhtyy sitten nostamaan Big Show'ta ylös. Show painaa niin paljon, ettei se ole helppoa, mutta lopulta Cena saa jättiläisen jotenkuten jaloilleen ja ryhtyy painamaan tämän kehoa kehäköysiä päin.
1995. Dungeon of Doom. 23-vuotias The Giant debytoi World Championship Wrestlingissä ja voittaa ensimmäisessä PPV-ottelussaan Hulk Hoganilta WCW:n mestaruuden.
1997. Kevin Nash iskee Giantille Jacknife Powerbombin, mutta Nashin ote lipeää, ja Giant putoaa pää edellä mattoon. Giant on halvaantua, mutta selviää kuin ihmeen kaupalla pelkällä säikähdyksellä.
1999. Paul Wight esiintyy ensi kerran WWE:ssä. Hän on ilkeän Mr. McMahonin kätyri.
2001. Big Show'sta tulee yleisön suosikki, joka alkaa imitoida muita painijoita, kuten Hulk Hogania. Kansa rakastaa hassua Big Show'ta.
2003. Big Show häviää WWE:n mestaruuden Kurt Anglelle Royal Rumble -tapahtumassa.
2005. Big Show kohtaa sumopainija Akebonon WrestleManiassa. Akebono voittaa ottelun.
2007. Big Show ottelee Hulk Hogania vastaan indie-tapahtumassa. Hogan voittaa ottelun.
2009. Big Show ja Chris Jericho muodostavat joukkueen, joka tunnetaan nimellä Jeri-Show.
2011. Big Show voittaa maailmanmestaruuden Mark Henryltä, mutta häviää sen jo sekuntien päästä Daniel Bryanille.
2013. Big Show tinttaa John Cenaa naamaan Survivor Series -tapahtumassa ja liittyy The Authorityn riveihin.
2015. Big Show voittaa André the Giant Memorial Battle Royalin.
2017. John Cena eliminoi Big Show'n Royal Rumble -ottelusta.
Big Show säpsähtää.
Ei.
Tämä ei voi päättyä näin.
Ranallo: "John Cena on eliminoimassa Big Show'ta! John Cena on eliminoimassa Big Show'ta!"
"Argh!" karjuu Cena, joka tekee kaikkensa, jotta saisi Show'n ruhon yläköyden yli.
2017. John Cena eliminoi Big Show'n Royal Rumble -ottelusta.
"Ei!" ulvoo Big Show kurkkunsa pohjasta, ja pian Cena lentää selälleen. Show puuskuttaa kuin iso karhu ja ryntää Cenaa päin niin, että John kaatuu uudestaan selälleen.
Ranallo: "Knockout Punch!"
Big Show'n oikea suora osuu Cenaa poskeen, ja 15-kertainen maailmanmestari hoipertelee köysiin.
Ranallo: "Tee se, Big Show!"
Graves: "Jos hän tekee sen, Daniel Bryan saa kenkää!"
Ranallo: "Ai niin! Mieti vielä, Big Show! Mieti!"
Big Show tärisee. Cena raottaa silmiään ja ujeltaa hiljaa.
Jos Big Show tekee sen, Daniel Bryan saa kenkää.
Big Show'n otsalle ilmestyy useita hikikarpaloita. Hän ajattelee Daniel Bryania, Brie Bellaa ja pientä sikiötä, joka on Brien sisällä. Sikiötä, jonka isällä ei ole pian työpaikkaa.
Cena saa nyt silmänsä kokonaan auki. Hän päättää iskeä viimeisen ässän hihastaan.
"Heitä minut ulos, Big Show", Cena jatkaa, "niin Daniel Bryan saa potkut!"
Big Show pitää Cenaa otsasta kiinni ja kääntää kärsivän katseensa yleisöön. Alamodome mylvii, mutta Big Show ei tiedä, mitä tehdä. "Tee se, Big Show!" rääkyy Cena, mutta jättiläinen vain nyyhkyttää. "Tee se!" Cena jatkaa, ja Big Show sulkee silmänsä.
Cenan raato putoaa kehän ulkopuolelle.
Ranallo: "Big Show on eliminoinut John Cenan! Tämä tarkoittaa sitä, että joko Big Show tai Kevin Owens voittaa Royal Rumble -ottelun! Ja se tarkoittaa sitä, että Daniel Bryan saa potkut!"
Graves: "Hyvästi, Bryan!"
Show purskahtaa itkuun ja anelee anteeksipyyntöä Bryanilta. Kevin Owens hymyilee varovaisesti.
Ranallo: "Varo, Big Show!"
Silloin Owens loikkaa sekopäisesti Big Show'hun käsiksi ja alkaa hakata ja raapia häntä kuin viimeistä päivää. "Argh!" huutaa Owens ja hakkaa Big Show'ta koko ajan nopeammin ja nopeammin käyttäen paitsi käsiään myös jalkojaan. Lopulta Owens potkaisee napakan superpotkun Show'n takaraivoon, ja jättiläinen putoaa polvelleen. "WrestleMania on minun!" rääkyy Owens, ottaa köysistä vauhtia ja hyppää kuperkeikalla Big Show'n päälle. Show kaatuu tajuttomana kanveesiin, ja Owens vilkuilee hermostuneena ympärilleen. Sitten hän ryhtyy nostamaan Show'n painavaa kehoa ylös, mutta Show painaa yksinkertaisesti liikaa. Owens vilkuilee nyt entistä hermostuneempana ympärilleen ja käskee Show'ta nousemaan ylös. Jättiläinen alkaa vähitellen palata tajuihinsa ja nousta hitaasti ylös, mutta Owens ei malta odottaa. "Nouse!" hän käskee vielä, ja lopulta Show pääsee kulmauksesta tukea ottaen jotenkuten jaloilleen. Silloin Owens ryhtyy taas hakkaamaan ja potkimaan Show'ta raivotautisesti, ja pian hän saa Show'n toisen koiven kehäköyden yli. Owens ähisee ja puhisee malttamattomana ja yrittää työntää jättiläisen toistakin jalkaa köysien toiselle puolelle, mutta Big Show panee vastaan. "Tipu jo!" Owens ulvoo, mutta Show hytkyy kerran vielä ja yrittää löytää jostain syvältä sisältään sisua, jolla saisi Owensin pois iholtaan. "Tipu!" Owens kiljuu. Silloin Big Show pukkaa päänsä Owensin otsaan, ja "The Prizefighter" kaatuu tajuttomana mattoon. "World's Largest Athlete" itkee vuolaasti ja ottaa taas kehätolpasta sen verran tukea, että pääsee horjuen jaloilleen, ja Kevin Owens konttaa vastakkaista kulmausta kohti.
Ranallo: "Herra isä sentään mikä taistelu!"
Big Show ulisee vihaisesti ja lähtee kyyneleet silmissään ryntäämään Owensia kohti. Owens yrittää väistää, mutta turhaan. Big Show'n taklaus osuu täydellisesti, ja Kevin horjahtaa köysiin. Big Show itkee lisää, ja Owens puuskuttaa peloissaan. Big Show nostaa nyrkkinsä pystyyn, muttei uskalla käyttää niitä. Owens tiedostaa Show'n heikkouden ja siirtyy sitten vapaaehtoisesti kehän reunalle kuin itsetuhoinen ihminen, joka seisoo sillan kaiteella.
Owens: "Tee se, Big Show!
Tapa minut!"
Big Show ulvoo kärsimyksestä ja katsoo taivasta kohti.
2017. Big Show eliminoi itsensä Royal Rumble -ottelusta.
"Tapa minut!" huutaa Owens uudelleen, ja selostajat istuvat aivan hiljaa.
Alamodome vaikenee.
"Tapa minut! Tapa vaimoni mies! Tapa lapseni isä! Tapa!
Tapa!"
Big Show'n naama on yltä päältä kyynelten peitossa, ja hän sanoo jotain, mistä ei saa selvää.
"Tapa minut! Tapa!"
2017. Big Show eliminoi itsensä Royal Rumble -ottelusta.
"Tapa!"
2017. Kevin Owens otteli WrestleManian pääottelussa.
"Tapa!"
Kevin Owensin raato putoaa kehän ulkopuolelle.
Big Show katsoo peloissaan nyrkkiään ja kaatuu sitten istualleen kehään.
Bonnie Tylerin
"Ravishing" alkaa soida kaiuttimista.
Ranallo: "Big Show on... voittanut Royal Rumble -ottelun."
Graves: "Kevin Owens... makaa maassa. Tämä on... Mauro... En löydä sanoja... Tämä on..."
Ranallo: "Big Show on tehnyt... ultimaattisen ratkaisun."
Big Show istuu hetken paikoillaan, kunnes todellisuus iskeytyy häneen lopullisesti. Hän kaatuu selälleen kanveesiin, peittää kasvonsa käsillään ja ulvoo tuskissaan. "Mitä minä olen oikein tehnyt!" hän karjuu, kun areenan katosta alkaa tippua kaunis konfettisade, joka peittää Kevin Owensinkin kehon.
Tämä ilta ratkaisi kaiken.