TNA Impact

Fiktiivinen painiaiheinen tarinankerronta.
Vastaa Viestiin
Thor
Jobber
Viestit: 9
Liittynyt: 01 Tammi 2017, 18:30

TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Thor »

Aloitin jokin aikaa sitten pelaamaan TEW2016 Fleischin real world modia. Tämä on todella hyvin tehty modi, suosittelen. Ajattelin aloittaa pelaamaan TNA:lla pitkästä aikaa. TNA:n rosteri on edelleen ihan oikeasti laadukas, bookkaus vaan kusee monesti.

Lähinnä omaksi ilokseni ja motivaation ylläpitämiseksi alan pitämään täällä diaryä. Yleensä käy niin että kun on pari kuukautta tai viimeistään isoimman ppv:n buukannut niin motivaatio loppuu. Toki mukava jos jotain kiinnostaa ja tulee kommentoitavaa.

Aloitin tämän saven pelaamisen TEW-maailman aikaa 09/2016. Nyt kun eletään vuoden 2017 ensimmäistä päivää oikeassa elämässä, niin pikakelaan tähän päivään menneet tapahtumat, niin pääsen kirjoittamaan "tulevista" enkä menneistä tapahtumista. En käytä editoria ollenkaan koska itsensä huijaaminenhan on täysin äytöntä. Rahaa on alussa käytettävissä 2 000 000. Loukkaantumis herkkyys on säädetty "extremeen". Ensimmäinen PPV jonka bookkasin oli Bound For Glory




Tarina tämän taustalla on että syyskuussa 2016 ulkopuolinen sijoittaja osti TNA:n kaikkine oikeuksineen Dixie Carterilta. Tämä mysteeri sijoittaja ei aio olla mukana ohjelmassa mitenkään. Hän palkkasi ensi töikseen Paul Heymanin Impactin General Manageriksi. Paul Heyman taas sai puhuttua CM Punkin takaisin painin pariin ja TNA:han. Kauhun tasapainoksi toiseksi gm:ksi tuli Sting.


BOUND FOR GLORY

Shown aluksi Sting kiittää faneja ja hypettää tämän iltaista tapahtumaa sekä TNA:n uutta suuntaa

6-Man tag team match
Bram, Drew Galloway ja Magnus vs Mike Bennet, Tyrus ja Aron Rex

Tämän ottelun taustalla oli Aron Rexin perustaman stablen (Aron Rex, Mike Bennet, Tyrus ja Aiden O'Shea) riitaantuminen Drew Gallowayn ja Bramin kanssa. Magnusin palattua TNA:han hän tuli tasaamaan puntit 3 vs 2 hyökkäyksessä.
Magnus def. Tyrus after Tormentum in 8:02

Singles Match
Braxton Sutter vs Abyss

Abyss oli käyttäynyt jo pitkään epätasapainoisesti ja arvaamattomasti. Jonkinlainen raja kuitenkin ylittyi kun Abyss hyökkäsi Braxton Sutterin tyttöystävän Allien kimppuun ja paiskasi tämän Blackhole Slamilla Braxton Sutterin eteen kesken Sutterin ottelun
Abyss def. Braxton Sutter after Blackhole Slam in 6:12

5-Way Ladder Match for the X-Division title
DJ Z (C) vs Adam Cole vs Suicide vs Chris Sabin vs Jay Lethal
Perinteinen X-divarin spotfest. Adam Cole debytoi pari viikkoa ennen Bound For Glorya ja ilmoitti heti olevansa paljon parempi kuin "spottiapinat", tämän todistaakseen hän halusi X-Divarin vyön itselleen. Suicide tuli takaisin viikkoa ennen BFG:tä, epäselvää on ainoastaan kuka tällä kertaa kantaa tätä pukua yllään. Jay Lethal oli Stingin ensimmäisen palkkaus vahvistamaan X-divisioonaa
Adam Cole won X-Division title after retrieving the title in 10:54

Singles Match
Ryback vs Aiden O'Shea

Ryback oli vapaa agentti WWE:n vapautettua hänet, Paul Heyman oli innoissaan palkatessaan Rybackin "apurikseen". Ryback oli kuitenkin eri mieltä ja niittasi Heymanin powerslamilla kehään allekirjoitettuaan sopimuksen. Tässä ei ollut taustalla sen ihmeellisempää feudia kuin Rybackin debyyttiottelu TNA:ssa
Ryback def. Aiden O'Shea after Fireman carry's overhead slam in 2:33

Singles Match
Rey Mysterio vs Lashley

Rey Mysterio debytoi lennokkaasti ja oli debyytissään aiheuttaa toistaiseksi voittamattomalle Lashleylle ensimmäisen tappion, Lashley kuitenkin voitti sen ottelun. Lashley ei ole TNA:ssa voittamaton mutta Lashleyn omien laskujen mukaan hän on, ja lupasi jatkaa voittoputkeaan ensi vuoden Bound For Gloryyn asti mikä olisi TNA:n historian pisin tappioton putki
Lashley def. Rey Mysterio after referee stoppage in 12:00, Mysterio was out after Dragon Sleeper but did not tap out

Singles Match
James Storm vs John Hennigan

Hennigan tuli koppavalla asenteella TNA:han ja vanha konkari James Storm päätti kouluttaa Hennigania talon tavoille
James Storm def. John Hennigan via count out in 11:32

3-Way Tables, Ladders & Chairs Tag Team Match for the TNA World Tag Team titles
The Wolves (C) vs Team 3D vs Hardy Boyz

Wolvesit voitti viikottaisessa vyöt Decaylta ja Abyss tuhosi totaalisesti partnerinsa Crazzy Steven. Heyman palkkasi Team 3D:n "vielä yhtä title runia varten" ja Sting laittoi Hardy boyz soppaan mukaan
The Wolves retained World Tag Team titles after Davey Richards retained belts

Singles Match for the Grand Championship title
Ethan Carter 3 vs D'Angelo Dinero

D'Angelo Dinero oli jo siirtynyt backstage hommiin mutta kaikessa hiljaisuudessa hän treenasi itsensä elämänsä kuntoon. Hän teki sopimuksen Heymanin kanssa että jos Pope palaa takaisin kehä toimintaan, hän saa yhden title shotin palkkioksi. D'Angelo Dinero haastatteli Ethan Carteria Impactissa ja haastattelun päätteeksi hyökkäsi tämän kimppuun ja varasti vyön. Seuraavalla viikolla Pope paljasti koko homman ja ilmoitti haastavansa EC3:n Bound For Gloryssa
Ethan Carter 3 retained Grand Championship title after defeating D'Angelo Dinero with Sweet meat sizzler in 20:30

Singles Match
Kurt Angle vs Wade Barret

Kurt Angle tuli takaisin TNA:han tarkoituksenaan nousta vielä huipulle. Samassa jaksossa TNA:ssa debytoi Wade Barret jonka sopimus WWE:ssä oli katkolla ja Heyman onnistui palkkaamaan hänet TNA:han. Barret ei kuitenkaan pitänyt siitä miten Angle varasti hänen huomionsa ja haukkui tämän menneen talven lumiksi. Angle laittoin Barretin nilkkalukkoon ja haastoi tämän otteluun
Kurt Angle def Wade Barret via DQ after Barret hit Angle with a chair

Singles Match for the TNA World Heavyweight title
Cody Rhodes vs CM Punk

Cody Rhodes voitti aikaisemmin World Heayyweight vyön Eddie Edwardsilta. Kun CM Punk tuli TNA:han hän haastoi heti päämestarin. Sting laittoi kuitenkin Punkin ykköshaastajuusotteluun James Stormia ja Eddie Edwardsia vastaan jonka Punk voitti
CM Punk def Cody Rhodes after GTS, CM Punk used title belt to hit Cody Rhodes when referee was knocked out



Siinä ensimmäinen PPV, huomenna Turning Point, ylihuomenna Final Resolution ja sen jälkeen käyn läpi myös Impactit. Postaustahdin pyrin pitämään niin että peli etenee vähintään kuukauden viikossa.

Tuosta on jo aikaa kun tuon BFG:n buukkasin ja sen jälkeen on moni asia muuttunut, tässä huomaa itsekin paremmin aikaisemmin tehdyt virheet ja missatut mahdollisuudet.

Avatar
Zemppari
Moderaattori
Viestit: 738
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 08:43
Paikkakunta: Jokela

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Zemppari »

TEW-diaryjä on aina kiva nähdä ==b

Aika vahvasti on tuotu isoja nimiä sisään, mutta se vaikuttaa olevan standardi melkein jokaisessa TNA-pelissä. Minkäslaisen arvosanan tämä sai?
In the 27 years I've been doing this I never thought I'd find a better wrestler than me, but I found him.
Daniel Bryan.

-William Regal

Thor
Jobber
Viestit: 9
Liittynyt: 01 Tammi 2017, 18:30

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Thor »

Zemppari kirjoitti:TEW-diaryjä on aina kiva nähdä ==b

Aika vahvasti on tuotu isoja nimiä sisään, mutta se vaikuttaa olevan standardi melkein jokaisessa TNA-pelissä. Minkäslaisen arvosanan tämä sai?
Juu se on TEWin hyvä ja huono puoli että isojakin vapaita painijoita saa palkattua kun lykkää vaan tarpeeksi rahaa. Tokihan Ortonit ja Cenat yms. ovat lojaaleja WWE:lle tai sitten pitää TNA:ta liian pienenä promootiona. Toisaalta ehkä se menee niin oikeassakin maailmassa että raha puhuu. :D

Tämä show sai arvosanaksi 78 eli B-. Panostin kyllä liveshowhun ja puitteisiin, se auttoi varmasti muutaman pinnan. TNA on kuitenkin tässä vaiheessa vielä niin pohjamudissa.

Thor
Jobber
Viestit: 9
Liittynyt: 01 Tammi 2017, 18:30

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Thor »

Rankkasin Bound For Glorystä kaikki anglet lukuun ottamatta aloitus anglea pois. Turning Pointiin ja Final Resolutioniin en sisällytä ollenkaan angleja, ainostaan ottelut.

Turning Point 2016

Tag Team Match for the TNA Tag Team titles
The Wolves vs The Briscoes

Briscoe Brothersit vierailivat TNA:ssa haastamassa Tag mestarit. Sting teki sopimuksen ROH painijoiden kanssa, että ROH ja TNA voisivat toimia "alliancena". Paul Heyman kuitenkin ilmoitti että mikäli yksikin TNA painija häivää ROH:ssa, ei ole asiaa enää painia TNA:ssa, ja mikäli ROH painija häviää TNA:ssa ei tule koskaan saamaan toista mahdollisuutta. Tämä karsi kaikki muut yrittäjät pois paitsi ylimieliset Briscoet
Jay Briscoe def. Davey Richards via count out after Davey Richards was hit with belt when referee was disturbed in 10:36

Singles Match
Chris Sabin vs Suicide

Bound For Gloryn X-Divarin ottelun jälkeen Suicide pilasi Chris Sabinin mestaruusottelun Adam Colea vastaan ja myöhemmin vielä hyökkäsi Sabinin kimppuun. Chris Sabin oli raivoissaan ja vaati Suicidea tulemaan kehään. Suicide kuitenkin onnistui välttelemään Sabinia kunnes Sting määräsi Suiciden ottelemaan Sabinia vastaan Turning Pointissa
Chris Sabin def. Suicide after Cradle shock in 9:59, after the match Sabin removed Suicides mask and revealed him to be Alex Shelley!

Singles Match
Ryback vs Mike Bennet

Ryback jatkoi feudaamista Aron Rexin stablen kanssa.
Ryback def. Mike Bennet after Firemans buster in 7:11

Singles Match
Rob Van Dam vs Lashley

Rey Mysterio loukkaantui Lashleyn käsittelyssä Bound For Gloryssa, Reyn vanha tag partneri Rob Van Dam tuli TNA:han puolustamaan vanhaa kaveria ja haastamaan Lashleyn
Lashley def. RVD after hitting two Knock out punches to RVD in 12:12. RVD was knocked out and referee stopped the match

Singles Match for the TNA X-Division title
DJ Z vs Adam Cole

DJ Z:llä oli sopimukseen perustuva rematch ja hän halusi käyttää sen Turnin Pointissa
Adam Cole retained title after cheap shot and pinfall on DJ Z when referee was disturbed by Adam Cole's manager Gregory Shane Helms in 8:57

Singles Match
James Storm vs Aron Rex

James Storm ajautui riitaan Aron Rexin kanssa kun Rex pilasi Stormin Grand Championship 1# ottelun
James Storm def. Aron Rex via DQ after Abyss (who was banned after attacking Sting on Impact) attacked James Storm 14:36

Singles Steel Cage Match for the TNA Grand Championship title
Ethan Carter 3 vs D'Angelo Dinero

D'Angelo Dinero huijasi itsensä mestaruusotteluun kun sai Aron Rexin hyökkäämään James Stormin kimppuun ykköshaastajuusottelussa
Ethan Carter 3 def. D'Angelo Dinero and retrieved Grand Championship after escaping the cage in 16:19

Singles Submission Match
Kurt Angle vs Wade Barret

Wade Barret ei sulattanut Kurt Anglen voittoa Bound For Gloryssa ja teki kaikkensa viikottaisissa saadakseen Anglen luovuttamaan, tässä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta Wade Barret haastoi Kurt Anglen Submission matsiin
Kurt Angle def. Wade Barret after Barret tapped out on Angle lock in 19:56

Singles Match for the TNA World Heavyweight title
Cody Rhodes vs CM Punk

Cody Rhodes käytti rematsinsa tässä PPV:ssä
Cody Rhodes def. CM Punk via flash pinfall when Punk failed to hit Cody with the belt in 25:24

Thor
Jobber
Viestit: 9
Liittynyt: 01 Tammi 2017, 18:30

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Thor »

Pientä hakemista vielä että millä tavalla nämä olis jäkevintä kirjoittaa. Ainakin ottelun lopputuloksen voin kirjoittaa ihan suomeksi kun kaikki muukin on suomea. Toinen asia että onko ottelun keston tiedolla mitään merkitystä? No vielä yksi PPV aikaa reenata ennenkuin siirrytän kirjoittamaan myös Impactit ja PPv:t kokonaisuudessaan.

FINAL RESOLUTION 2016

3-Way Tag Team Match
British Invasion (Doug Williams & Magnus) vs Hate Crew (Mark Haskins & Marty Scurll) vs Bram & Drew Galloway

Wade Barretin koettua nöyryytys Kurt Anglelle hän sai puhuttua kaksi uutta tulokasta Marty Scurllin ja Mark Haskinsin puolelleen ja he perustivat "Best team in Britain" Barret Club. Wade Barret oli osallinen fatal four way otteluun jossa ratkaistiin ykköshaastaja Ethan Carter 3:n Grand CHampionshipiin. Tässä ottelussa Hate Crew debytoi ja auttoi Wade Barretia voittamaan. Barret Clubin julistettuaan itsensä britannian parhaiksi Bram ja Drew Galloway halusivat haastaa heidät. Doug Williams teki myös paluun TNA:han ja British Invasion oli jälleen koossa.
Hate Crew voitti kun Marty Scurll selätti Bramin tehtyään tälle Graduationin ajassa 9:22

Singles First Blood Match
Chris Sabin vs Alex Shelley

Entisten Motor City Machinguns partnereiden Chris Sabinin ja Alex Shelleyn feudi oli edennyt nopeasti siihen pisteeseen että kumpikin halusi toden teolla satuttaa toista.
Alex Shelley voitti Sabinin pään auettua kun Shelley irroitti kulmasuojan ja teki Shellshockin päin kulmaa Sabienille ajassa 11:23

No Holds Barred Tag Team Match
Hardy Boyz vs Team 3D

Tämän ottelun tausta tarinana toimi näiden joukkueiden pitkä yhteinen historia ja tämä tulisi olemaan "Grande finale" heidän ikuisuus feudiin
Hardy Boyz voitti kun Jeff Hardy teki "sick pumpin" ja syöksyi Swanton Bombin Dudleysien päälle lavasteiden päältä ajassa 12:54

Singles Match
Rob Van Dam vs Lashley

RVD halusi haastaa Lashleyn uudestaan ja lupasi tehdä kaikkensa katkaistakseen Lashleyn voittoputken
Lashley voitti tehtyään Rob Van Damille Spearin ajassa 10:14

2 vs 1 Handicap match
Ryback vs Bennet'n Rex (Mike Bennet & Aron Rex)

Tämä feudi tulisi nyt päätökseen lopullisesti. Sting kyllästyi Aron Rexin porukkaan kun he hyökkäilivät Rybackin kimppuun porukalla. Viikottaisessa oli Aiden O'Shea ja Tyrus vs Ryback, panoksena oli että mikäli Ryback voittaa, Tyrus ja Aiden O'Sshea saavat potkut. Ryback selätti heidät ja he saivat lähteä. Tässä ottelussa on sama panos, mikäli Bennet'n Rex häviää, he saavat kenkää. Paul Heyman kuitenkin lisäsi stipulaation että mikäli Ryback tulee selätetyksi, hän saa potkut.
Bennet'n Rex voitti kun Ryback veti Aron Rexin Shellshockilla selostuspöydän läpi ja Mike Bennetiä löi kehäkellolla niin että tuomari diskasi Rybackin

No Count Out Tag Team Match for the TNA Tag Team titles
The Wolves vs Briscoe Brothers

Briscoet saivat mahdollisuuden haastaa Wolvesit uudestaan valitsemassaan ottelumuodossa koska he voittivat Turning Pointissa.
The Wolves voitti ja säilytti mestaruuden kun Davey Richards selätti Jay Briscoen iskettyään tälle Shooting Star Pressin kehän ulkopuolelle

Singles Match for the X-Division title
Jay Lethal vs Adam Cole

Tässä ei sen suurempaa tarinaa ole taustalla, Jay Lethal onnistua selättämään Adam Colen tag team ottelussa viikottaisessa ja Sting antoi tälle mahdollisuuden voittaa myös 1 vs 1 ottelu
Adam Cole voitti kun selätti Jay Lethalin

Singles Match
James Storm vs Abyss

Abyss pilasi Stormin ottelun Turning Pointissa ja Impacteissa nämä vetivät laidasta laitaan toisiaan turpaan.
Abyss voitti kun teki Blackhole Slamin yläköydeltä, James Storm loukkaantui

Singles Match for the TNA Grand Championship
Ethan Carter 3 vs Wade Barret

Wade Barret voitti haastajuuden niinkuin ensimmäisessä ottelussa kerrottiin
Ethan Carter 3 voitti disauksella kun Hate Crew sekaantui otteluun ja hyökkäsi EC3:n kimppuun. Tuomari näki tämän vaikka Barret yritti häiritä tuomaria

Singles Submission Match
Kurt Angle vs D'Angelo Dinero

Kun Wade Barret hävisi Kurt Anglelle mutta pääsi silti haastamaan EC3:n, Popelle tuli pakkomielle tehdä se mihin Barret ei pystynyt, eli laittaa Kurt Angle luovuttamaan
Kurt Angle voitti kun D'Angelo Dinero taputti Angle Lockiin

Singles Three Stages Of Hell Match (Street fight, Steel cage, Ladder match(if needed))for the TNA World Heavyweight title
Cody Rhodes vs CM Punk

Tämä feudi oli mennyt niin henkilökohtaiseksi että Sting ja Paul Heyman päättivät yksissä tuumin tehdä tästä ottelusta sellainen josta ei jää epäselvää voittajasta
CM Punk voitti Street Fightin tehtyään GTS:n, Cody Rhodes voitti Steel Cagen paettuaan häkin yli, Punk voitti Ladder matchin tehtyään GTS:n tikkailta pöydän läpi
Viimeksi muokannut Thor, 07 Tammi 2017, 18:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Teme »

Olisi ihan kiva lukea ihan myös mitä matseissa tapahtuu eikä vaan voittajaa ja vähän ennemän myös feudeista mutta jos ymmärsin oikein niin aiot jatkossa kirjoittaa myös perusjaksot? Ja toinen asia tää on aika tylsää vaan tälleen lukea mitä matseja on ja sitten voittajat, olisi kiva kuulla mitä tapahtuu kuliseissa, uutisia ja mitä muut firmat tekee.
"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

Thor
Jobber
Viestit: 9
Liittynyt: 01 Tammi 2017, 18:30

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Thor »

Teme kirjoitti:Olisi ihan kiva lukea ihan myös mitä matseissa tapahtuu eikä vaan voittajaa ja vähän ennemän myös feudeista mutta jos ymmärsin oikein niin aiot jatkossa kirjoittaa myös perusjaksot? Ja toinen asia tää on aika tylsää vaan tälleen lukea mitä matseja on ja sitten voittajat, olisi kiva kuulla mitä tapahtuu kuliseissa, uutisia ja mitä muut firmat tekee.
Näin ehdottomasti aion alkaa tekemäänkin, halusin vain saada pois nuo "vanhat" tapahtumat alta ja että on vähän edes käsitystä että mitä on aikasemmissa PPV:ssä tapahtunut. Tokihan tuo ottelu ja lopputulos on pelkkä pinta raapaisu. Sinänsä se mitä matseissa tapahtuu en tule hirveämmin kirjoittamaan, lähinnä se mitä olen TEW:iin laittanut road agent noteja ja niiden myötä tulleet tärkeimmät asiat kuten: Voittaja, häviäjä, millä tavalla lopetus tuli, sekaantuiko joku, loukkaantuiko joku, oliko muuta lopputulokseen vaikuttavaa. Ehkä se aika voisi olla yksi asia minkä ilmoittaa myös. Tai sitten rupean laittamaan sen arvosanan jonka TEW antoi kullekkin segmentille ja koko showlle, tähänhän vaikuttaa vähäisen myös missä show pidettiin. Ehkä nämä kaikki olisi hyvä tuoda esille niin kehityskin tulee paremmin esille.

Thor
Jobber
Viestit: 9
Liittynyt: 01 Tammi 2017, 18:30

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Thor »

TNA Impact
Joulukuu viikko 4, 2016
DC Bender Arena (Mid Atlantic)
Yleisöä 3,563



Selostajat hypettävät viime sunnuntain Final Resolutioinia kunnes CM Punk keskeyttää heidät ja alkaa kehumaan omaa suoritustaan ja mestaruusvoittoaan. Kauaa Punk ei ehdi juhlia kun Kurt Anglen musiikki soi ja Angle kertoo saaneensa Stingiltä viestin että hän, Kurt Angle tulee olemaan ykköshaastaja Punkin TNA World Heavyweight vyölle

Tag Team Match
British Invasion vs Hate Crew

British Invasion voitti kun Magnus selätti Mark Haskinsin Tormentumin jälkeen

Ottelun jälkeen Abyss hyökkää Magnusin kimppuun ja pamauttaa tälle Blackhole slamin

CM Punk on raivoissaan että Kurt Angle saa tuosta noin vaan ykköshaastajuuden, Paul Heyman sanoo Punkille että ei hätää hänellä on suunnitelma, ja tänään Sting kokee jo ensimmäisen yllätyksensä. Punk ei näytä edelleenkään tyytyväiseltä


Gregory Shane Helms ja Adam Cole ovat kehässä puhuvat X-Divisioonan hallitsemisesta ja siitä miten Adam Cole on paras mestari jonka X-divisioona on nähnyt, Alex Shelley saapuu kehään ja kertoo miten hän voitti yhden X-Divarin parhaista ja entisen parhaan kaverinsa Chris Sabinin Final Resolutionissa. Gregory Helms tarjoaa ALex Shelleylle että turhaan hän haastaa Adam Colea kun hän voi liittyä Adam Colen ja hänen talliin. Alex Shelley hyväksyy Helmsin tarjouksen ja kättelee tätä ja Adam Colea. Chris Sabin ja DJ Z tulevat rampilla ja morkkaavat "Helmseyn tallia" kunnes haastavat nämä. Helms hyväksyy haasteen Colen ja Shelleyn puolesta

Tag Team Match
Chris Sabin ja DJ Z vs Alex Shelley ja Adam Cole

Chris Sabin selättää Adam Colen Flash pinfallilla. DJ Z loukkaantui tässä ottelussa murtaen niskansa kun botchasi oman liikkeensä kehästä ulos

Paul Heyman esittelee TNA:n uusimman Tag Teamin Legion Of Deathin (Konnor ja Gunner). Heyman julistaa että tänään ensitöikseen Legion Of Death ottelee Hardy boyzeja vastaan. Heyman julistaa Stingille ja Hardy Boyzeille että ei tässä vielä kaikki!

James Stormin manageri/puoliso Mickie James on Mike Tenayn haastateltavana ja Mickie kertoo että James Storm joutuu olemaan pitkään poissa, loukkaannuttuaan Final Resolutionissa Abyssia vastaan.

Singles Match
Bram vs Lashley

Lashley voittaa tehtyään Spearin. Bram yllätti Lashleyn alussa vahvalla otteella mutta niskan päälle päästyään Lashley dominoi ottelua

Ryback on backstagella valmistautumassa otteluunsa kun Lashley palaa omastaan ja kuittailee Rybackille miten Lashley on ainoa voittamaton painija TNA:ssa. Ryback nauraa että ei ole hävinnyt yhtään 1 vs 1 ottelua TNA:ssa, vastoin kuin omiaan laskeva Lashley

Singles Match
Ryback vs Mike Bennet

Ryback voitti Mike Bennetin tehtyään Shell Shockin. Ottelussa oli myös Mike Bennetillä vahvaa hyökkäystä ja ottelu oli kohtalaisen tasainen

Wade Barret on kehässä Mark Haskinsin ja Marty Scurllin kanssa. Wade Barret julistaa kokeneensa suurta vääryyttä viimeisissä otteluissaan. Hän kutsuu Ethan Carter 3:n kehään. EC3 tulee vyö olallaan ja tiedustelee onko Barretilla jotain epäselvyyttä siitä kuka on mestari. Barret sanoo että kyllä on, ja siksi Paul Heyman myönsi hänelle uusintaottelun Genesikseen. Tänään EC3 ottelee John Hennigania vastaan, ja se ottelu käydään nyt!.

Singles Match
Ethan Carter 3 vs John Hennigan

Ethan Carter voitti John Henniganin count outilla. Wade Barret oli selostamossa Mike Tenayn ja Jim Cornetten kanssa, kesken ottelun Barret sekaantui otteluun ja EC3 hyökkäsi tämän kimppuun. Wade Barret löi vahingossa John Hennigania kehän ulkopuolella. EC3 ehti takaisin kehään ja sai voiton.

Aron Rex ja Cody Rhodes ottavat verbaalisesti yhteen takahuoneessa, aivan kuin olisivat vanhoja tuttuja, niin henkilkohtaisesti toisiaan solvaavat

Legion Of Death debytoi näyttävästi Paul Heymanin saattelemana

Tag Team Match
Hardy Boyz vs Legion Of Death

Hardy Boyz voittaa kun Jeff Hardy selättää Konnorin Swanton Bombin jälkeen. Paul Heyman näyttää vain hymyilevän kehän reunalla

Jeff Hardy jää vielä rampille fiilistelemään kun yleisö hurraa. Paul Heyman antaa merkin ja Dave Batista tulee ja vetää Jeff Hardylle brutaalin Sit down powerbombin teräsrampille, Matt Hardy syöksyy avuksi mutta Batista on jo poistunut. Jeff kuskataan paareilla pois.

Singles Match
Cody Rhodes vs Aron Rex

Cody Rhodes selättää Aron Rexin Cross Rhodesin jälkeen. Tämä oli erittäin intensiivinen ja pitkä ottelu jossa molemmat laittoivat kaikkensa peliin. Yleisö kävi kuumana alusta loppuun

Show rating: 76

Thor
Jobber
Viestit: 9
Liittynyt: 01 Tammi 2017, 18:30

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja Thor »

Kirjoitin kolme seuraavaa Impactia ja Genesiksen luonnokseksi tänne ja nyt niitä ei kuitenkaan löydy mistään. Palaan asiaan kun saan motivaatiota kirjoittaa kaikki uusiksi.

nikkeli
Jobber
Viestit: 2
Liittynyt: 23 Tammi 2017, 20:28

Re: TNA Impact

Viesti Kirjoittaja nikkeli »

Oisko Matt sydalin hankkiminen mitään

Lähetetty minun SM-N910F laitteesta Tapatalkilla

Vastaa Viestiin