Yleinen musiikkikeskustelu

Vaihtoehtoiset puheenaiheet maan, taivaan ja kosmoksen väliltä.
Stopper
Ylläpitäjä
Viestit: 75
Liittynyt: 02 Tammi 2016, 00:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Stopper »

Musaketju on virunut kuolleena aivan liian kauan – nouse, Lasarus!

Eilen päivittelin, etten voisi enää kuunnella Faith No Moren kappaletta Sunny Side Up ilman mielikuvia tiedätte jo varmaan mistä. Samassa tajuntaani kuitenkin pomppasi tieto, että hehän olivat hitto vie julkaisseet vielä viime vuoden puolella julkaisseet sille videon – ja toisellekin! Olin jo ehtinyt surkutella, että Sol Invictus jäisi täysin vaille elokuvallisia renditioitaan. Enkä ymmärrä miten olen onnistunut missaamaan nämä, vaikka seuraan suosikkiartistejani ja yleisiä musajulkaisuja kaikissa mahdollisissa tuuteissa. FB:ssä menikin ilmoitukset päälle tasan nyt.

Oli miten oli, jälki on äärimmäisen diggailtavaa. SSU on ilahduttavan vanhuudenhöperö ja väreillä pelaavat efektit oivaltavia. Separation Anxiety on alun alkaenkin ollut yksi levyn päräyttävimmistä biiseistä, ja nostaa vintagekauhuhenkisen videon myötä painostavan ilmapiirinsä ihan uusiin sfääreihin.

ps. Mitä sanoo herra PentagonSr? (Se merkitsemistoiminto olisi oikeesti aika jees.)




Stefa
Lower Midcarder
Viestit: 14
Liittynyt: 03 Tammi 2016, 23:59
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Vuoden odotetuin beatdown hardcore-levy on ulkona. Eli Desolatedin The End. Nautin tästä.


NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Pari päivää tässä työmatkojen ratoksi soinut Lydia Lunchin debyyttialbumi Queen of Siam, joka on pyörinyt pitkään Spotifyn tallennetuissa albumeissa odottamassa kuuntelua. Vähän vaikeaa niputtaa tätä mihinkään yhteen genreen, mutta post punk jazz vaikuttein (tai tosinpäin) osuu varmaan lähimmäs. Miellyttävää soundia, josta synkimmillään tulee etäisesti mieleen Angelo Badalamenti ja Twin Peaksin äänimaisema.




Stopper
Ylläpitäjä
Viestit: 75
Liittynyt: 02 Tammi 2016, 00:57
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Stopper »

Hypnoottista! Eksyin videoiden kautta myös leidin ajatusmaailmaan. Kiehtova persoona, taidan olla ehkä vähän ihastunut. :oops: Vaikka melkoinen femme fatale onkin.

np. Lydia Lunch – Blood of Tin

Whoa.

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Retrojen syntikkasoundien ja John Carpenter soundtrackien ystäville suosituksena Turkulainen "laser metal" trio Nightsatan. Varsinkin porukan toista albumia Nightsatan and the Loops of Doomia, sekä samannimistä lyhytelokuvaa (jonka soundtrack albumi siis on) suosittelen vahvasti. Tuossa lyhärissä bändin jäsenet heiluvat ydinsodan jälkeisessä Karjalassa taistelemassa syntikoilla pahuuden voimia vastaan, eli meininki on ns. kohdillaan.



The Rocker
Lower Midcarder
Viestit: 17
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 08:09

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja The Rocker »

Tämä vuosi vaikuttaa hyvältä musiikin kannalta. Stam1na julkaissut uuden levyn (pari kertaa kuunneltu läpi ja hyvältä kuulostaa), Anthrax, Megadeth, Lost Society (jostain syystä jääneet kaikki kolme vähälle kuuntelulle. Rotten Soundin uusin on todella tyly levy ja sitä jaksaa luukuttaa paljon. Iggy julkaisi juuri uuden levyn, joka pitää kuunnella läpi, David Bowien jäähyväislevy kuuluu myös tarkemman kuuntelun listalle. Lisänä The Hearing julkaisee Adrian nimeä kantavan jatkon Dorianille 22.4. ja Death Angelin seuraavaan levyyn on reilut kaksi kuukautta aikaa. Kuolemanlaakso kävi myös jotain äänittämässä... kukaan ei tunnu tietävän mitä, mutta odotan jotain huikeaa.

Onkos muilla foorumisteilla mitään levyjä joita odotatte kuin kuuta taivaalta?

nixu-
Midcarder
Viestit: 28
Liittynyt: 03 Tammi 2016, 23:58
Paikkakunta: Turku

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja nixu- »

Prince on siirtynyt tänään ajasta ikuisuuteen.

Itsehän en kyseistä artistia ole koskaan kuunnellut, mutta onhan se silti shokeraavaa kun iso nimi lähtee pois. Ja kun niitä on tässä jo 2016/2015 tapahtunut jo aika paljon.
And that's the bottom line, 'cause Stone Cold said so!
R.I.P. Eddie Guererro 1967-2005

Enska
Ylläpitäjä
Viestit: 625
Liittynyt: 02 Tammi 2016, 23:19
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Enska »

nixu- kirjoitti:Prince on siirtynyt tänään ajasta ikuisuuteen.

Itsehän en kyseistä artistia ole koskaan kuunnellut, mutta onhan se silti shokeraavaa kun iso nimi lähtee pois. Ja kun niitä on tässä jo 2016/2015 tapahtunut jo aika paljon.
Paras Princen biisi on tässä. Sopisi myös "Sexual Chocolate" Mark Henryn tunnariksi paremmin kuin loistavasti.

IMDb | last.fm | Goodreads

Big Show et Kane, qui es in caelis,
sanctificetur nomen tuum,
adveniat regnum tuum,
fiat voluntas tua,
sicut in caelo, et in terra.

Avatar
Wanhus
Main eventer
Viestit: 303
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:15

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Wanhus »

R.I.P Prince

Hieno artisti kerta kaikkiaan. Näin vuonna 2016 harmittaa Prince vs Spotify taistelu, että herran tuotantoa ei ole niin helposti kuunneltavissa. Hieno mies, upea artisti ja omakohtaisesti kaikkein läheisin tuttavuus näistä viime aikoina ajasta toiseen siirtyneistä. Princea voisi kritisoida siitä, että mies on julkaissut tuotantoa ihan helkkaristi, mutta kyllä siellä joukossa on niin kirkkaita helmiä, että ei sovi sen enempää valittaa.

:batista:
"Taas vauva naapuriin, vittu en kestä vauvoja. Meen katsoo Rumblen"
- Chris Jericho

" joudun olemaan viikkoja täällä jos pylly leikataan, en pääse ees bookediin"
- Teme

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Mites, onko jengi suuntaamassa festareille kesällä?

Patti Smithin takia pitää lähteä yhdeksi päiväksi Ruisrockiin, varsinkin kun vetää parhaan albuminsa eli Horsesin kokonaan. Aika suolainen hinta yhden päivän lipuilla, mutta minkäs teet. :| On siellä onneksi sentään Teksti-TV 666 toisena täkynä.


The Rocker
Lower Midcarder
Viestit: 17
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 08:09

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja The Rocker »

NeVille kirjoitti:Mites, onko jengi suuntaamassa festareille kesällä?

Patti Smithin takia pitää lähteä yhdeksi päiväksi Ruisrockiin, varsinkin kun vetää parhaan albuminsa eli Horsesin kokonaan. Aika suolainen hinta yhden päivän lipuilla, mutta minkäs teet. :| On siellä onneksi sentään Teksti-TV 666 toisena täkynä.

No tua noi Tuskaa aattelin eksyä jälleen kerran. Siellä ei ole Patti Smithiä tai Teksti-TV 666 mutta omaan makuun erittäin messevää musiikkia.
:aj:

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Ai niin, oishan tuossa heti kesäkuun alussa HKI Punk Fest jossa oiskin sit vaikka ja mitä, ainakin Kohti Tuhoa ja Igni et Ferro pitää käydä tsekkaamassa.

Avatar
saunassa tuijottaa
Midcarder
Viestit: 53
Liittynyt: 06 Tammi 2016, 02:12

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja saunassa tuijottaa »

NeVille kirjoitti:Ai niin, oishan tuossa heti kesäkuun alussa HKI Punk Fest jossa oiskin sit vaikka ja mitä, ainakin Kohti Tuhoa ja Igni et Ferro pitää käydä tsekkaamassa.
Tää kiinnostaa isosti. Mieltä lämmittänyt myös fb-sivujen päivitykset. Oon toki alustavasti töissä, ja loma alkaa juuri viikonlopun jälkeen siitä, mutta toivo elää vielä. Maailmanloppu, NHL95, Sur-rur ja vaikka ja mitä :oops:

Tosiasiassa tulee varmaan mentyä vaan kaverin synttärifestareille, jossa toivon mukaan noustaan itsekkin lavalle enemmän kuin DIY-henkisen bändin kera. Yleisömäärät ovat vaihdelleet jossain varmaan kolmen- ja kuudenkymmenen hengen välillä, ja mestoilla tosiaan kavereiden keikkoja, beer-pongia ja pihapelejä. Enimmäkseen räppiä ja DJ-settejä (yksi tyyppi varmaan tällä hetkellä Suomen suurimmasta soundsystem-porukasta ym.), mutta kyllä siellä muutakin näkyy.

e: ja ylläolevaan Patti Smith hehkutukseen, jos nainen laulaa mulle Because The Nightia niin housut lähtee samantien.
liimaa pääsi viemäriin

Avatar
Ravenwood
Main eventer
Viestit: 118
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 16:26

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ravenwood »

Gojira julkas tässä pari päivää sitten uuden biisin "Silvera" tulevalta albumiltaan ja meni kyllä tän biisin myötä tuo levy oman odotuslistan kärkipäähän. Aivan tautisen kova biisi.



Joko Stefa on kuunnellu? Tai joku muu? Mieltä? The Rocker nyt ainakin vois diggailla, ehkäpä.

Stefa
Lower Midcarder
Viestit: 14
Liittynyt: 03 Tammi 2016, 23:59
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Onhan tuo uusin Gojiran ralli kuunneltu ja hyvältä saundaa! Eiköhän sieltä ihan vahva levy ole tulossa!

Kauheasti kovia lättyjä tullu taas tässä. Hatebreedin uusi oli varsin jees. Hemmetin groovaavaa metallista harkkoa. Suburban Scumin lätty menee automaattisesti tän vuoden kovimpiin heavy hardcore-levyihin, vaikka vokalistin viimevuotisten töhöilyjen vuoksi välillä sitä miettii kehtaako tämmöstä tukea. Broken Teethin uusin lätyskä on ollut myös melko isossa kuuntelussa. Pikkasen houkuttelisi Lappeenrannan HC-festarit tänä vuonna, jossa kyseinen orkesteri esiintyy.

Ehdoton vuoden suosikkini on silti tällä hetkellä Angel Du$tin uusin lätty, Rock the Fuck on Forever. Old school-henkistä punk rock meininkiä kovalla asenteella. Koukuttaa alusta asti mukaansa.

Ja tosiaan häpeilemätöntä mainontaa vielä päälle. Mun hyvät ystävät julkasi tuossa vajaa pari viikkoa sitten uuden EPnsä. Heitetään vaikkapa musavideobiisiä tähän:
Watery - Get a Grip

Voisin varauksella suositella Ravenwood sulle tuota.

The Rocker
Lower Midcarder
Viestit: 17
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 08:09

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja The Rocker »

Alkaa muuten vaikuttamaan melko jäätävältä levyvuodelta tämä vuosi. Lost Society, Megadeth, Stam1na, Rotten Sound, The Hearing, Anthrax, Death Angel ja Katatonia ovat jo pistäneet kaikki hyvät levyt ulos tänä vuonna. Nyt vain Swansin ja Nailsin tulevia odotellessa ja mitä ikinä Kuolemanlaakso levyttikään.

Lyhyet mietteet Katatoniasta: Toimii hyvin ja nyt siirryttiin lähemmäs The Great Cold Distancea kuin edellistä Dead End Kingsiä. Paikoitellen erittäin rockaava soundi ja ei pelkkää synkistelyä. Tykkään paljon.

Lyhyet mietteet Death Angelistä: Jatkettiin siitä mihin jäätiin The Dream Calls for Bloodilla. Tiukkaa thrashiä ja vähän kiemuroita kyljessä eli taattua Death Angeliä. Vähän yllätyksetön levytys, mutta silti ihan hyvä.

Lyhyet mietteet The Hearingistä: Ringa Manner kasvoi aikuiseksi ja totesi: "Fuck this all, fuck everything" ja loi samalla kunnon konemusiikillisen helvetin ympärille. Backwards on edelleen vitun kova kappale. Pintandwefallin jatkoa odotellessa...

Teme
Main eventer
Viestit: 416
Liittynyt: 25 Huhti 2016, 13:18
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Teme »

Oli nyt saatana ihan pakko tulla sanomaan että olen koukussa ja en yleensä kuuntele tän tyylistä musiikkia mutta jokainen laulu tältä bändiltä on awesome

"Jos yrität selvittää keitä me olemme, tuhoamme sinut. Jos lähestyt Jack Gallagheria, me tuhoamme sinut. Ja jos haastat Gallagherin otteluun, niin me olemme varmistamassa että Gallagher kävelee voittajana ulos, sillä me olemme me."

NeVille
Moderaattori
Viestit: 107
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 00:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja NeVille »

Babymetal on kyllä hullua kamaa. En nyt välttämättä sano että diggailisin (tai ainakaan en kehtaa myöntää), mutta nostan omaperäisyydelle hattua.

Stefa
Lower Midcarder
Viestit: 14
Liittynyt: 03 Tammi 2016, 23:59
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Ensperjantaina julkastaan vuoden vihasinta kamaa. Vittu tämä murhaa taas kerran:



Tykitelly tässä lähiaikoina Nailsia, Suburban Scumia, Foreseenia ja Harm/shelteriä. Kovaa paskaa.

Stefa
Lower Midcarder
Viestit: 14
Liittynyt: 03 Tammi 2016, 23:59
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Huh mitä uutisia tänään tälläselle corerunkkarille. Beartooth ja Vanna tulevat marraskuussa Nosturiin. Etenkin Beartoothista olen todella innoissani.

Siihen päälle vielä Tukholmaan olisi tulossa joulukuussa kiertue, jossa on The Amity Affliction, Stray From the Path ja Northlane. Kaksi ensimmäisenä mainittua on meikäläisen lempparibändejä ollut jo pitkään, ja Northlane oli viimevuonna Nosturissa ihan hiton kova. Kai se on pakko lähteä laivalla kohti Ruotsia.

Avatar
Ravenwood
Main eventer
Viestit: 118
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 16:26

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Ravenwood »

Stefa kirjoitti:Huh mitä uutisia tänään tälläselle corerunkkarille. Beartooth ja Vanna tulevat marraskuussa Nosturiin. Etenkin Beartoothista olen todella innoissani.

Uuh, Beartooth ois kyllä messevää nähdä livenä. Harmi että oon niin laiska paska etten jaksa täältä landelta liikkua mihinkään. No onneks tännekkin tulee välillä ihan jees bändejä kuten Kvelertak joka on lokakuussa tulossa Lutakkoon keikalle. Tonne hommasin lipun samana päivänä kun ne tuli myyntiin. Pikkasen jöpöttää jo pelkkä ajatuskin tosta keikasta.

Avatar
222222
Lower Midcarder
Viestit: 18
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 19:04
Paikkakunta: Turku

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja 222222 »

Näin Stöön livenä viikko sitten ja yllätyin että suomiräppäritkin huutelee nykyään painijoiden nimiä, kuten tämän biisin kertsissä. Tiedä sitten onko tämäkin jenkeiltä apinoitu vai voiko Stöön löytää ilman huppua FCF:n tapahtumista.


Avatar
Zemppari
Moderaattori
Viestit: 738
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 08:43
Paikkakunta: Jokela

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Zemppari »

Uutta Metallicaa. 8 vuotta edellisestä levystä vasta mennyt.
► Näytä spoileri
In the 27 years I've been doing this I never thought I'd find a better wrestler than me, but I found him.
Daniel Bryan.

-William Regal

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

222222 kirjoitti:Näin Stöön livenä viikko sitten ja yllätyin että suomiräppäritkin huutelee nykyään painijoiden nimiä, kuten tämän biisin kertsissä. Tiedä sitten onko tämäkin jenkeiltä apinoitu vai voiko Stöön löytää ilman huppua FCF:n tapahtumista.

Sitten vasta on kovat setit, kun suomiräppärit namedroppaavat FCF-painijoita.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

Avatar
222222
Lower Midcarder
Viestit: 18
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 19:04
Paikkakunta: Turku

Re: Yleinen musiikkikeskustelu

Viesti Kirjoittaja 222222 »

Los_Pebbels kirjoitti: Sitten vasta on kovat setit, kun suomiräppärit namedroppaavat FCF-painijoita.
Olis nyt Ludvig Borgan ainakin saanut mainita. Suomi-Poika viittauksia odotellessa.

Vastaa Viestiin