Oikea rivi.
Paras sisääntulokappale
Kunniamaininnat Kenny Omegan, Tetsuya Naiton, Kazuchika Okadan, Katsuyori Shibatan, Shinsuke Nakamuran, "Broken" Matt Hardyn, Bobby Rooden, Elias Samsonin ja Johnny Garganon (tai #DYI:n) tunnareille, mutta ylin ykkönen oli kevyesti
Rich Swann. Mies käytti jo indiekehissä hienoa tunnaria (Lionel Richien "All Night Long"), mutta "All Around the World" on kyllä vielä parempi sisääntulobiisi. Istuu täydellisesti juuri Swannille.
Paras yksittäinen sisääntulo
Jos vetäisin kotiinpäin, nimeäisin tähän Nakamuran sisääntulon TakeOver: Dallasissa. Se oli nimittäin aivan uskomaton hetki lihassa ja veressä – ehkäpä paras elämys, jonka olen koskaan saanut painiyleisössä kokea. Haluan kuitenkin olla inan verran objektiivisempi ja nimeän siksi
Matt ja Jeff Hardyn eeppisen sisääntulon
Bound for Glory 2016:sta. Siinä kulminoitui pitkä ja ihmeellinen juonikuvio aivan uniikilla tavalla.
Paras juontaja
Eipä tässä ole muita vaihtoehtoja kuin
Mauro Ranallo. Hatunnosto myös Corey Gravesille, vaikka miehen hahmo on mielestäni hieman liian vahva.
Paras manageri
Paul Heyman on ollut tänä vuonna sen verran heikompi viime vuosiin verrattuna, että äänestin
Marysea. Nainen on puhjennut kukkaansa ja vaikuttaa todellakin nauttivan työstään.
Kehittynein painija
Tässä vaihtoehtoina olivat Kenny Omega ja
Tetsuya Naito. Päädyin jälkimmäiseen, sillä koen, ettei Omega varsinaisesti kehittynyt, vaan pääsi kerrankin näyttämään osaamistaan. Naito sen sijaan hioi oman hahmonsa täydelliseksi vuoden aikana ja nousi siten kenties koko Japanin kuumimmaksi nimeksi.
Paras esiintyjä
Tässä taas äänestin
Kenny Omegaa, joka on jokaisella osa-alueella ilmiömäinen esiintyjä. Kaiken kruunasi se, kuinka hän villitsi yleisöä G1 Climaxin finaalin jälkeen puhumalla heille japania – ja varsin sulavaa sellaista. Maailman karismaattisin painija tällä hetkellä.
Paras hahmo
"Broken" Matt Hardy on ainoa oikea vaihtoehto. Jos hahmo saa 42-vuotiaan kehäraakin nousemaan kaikkien huulille positiivisessa valossa, kyseessä on erinomainen hahmo. Kunniamaininta Naitolle, mutta harmi kyllä en ymmärrä japania, joten en tajua, mitä hän puhuu.
Paras kehässä
Vaihtoehtoja oli kolme: AJ Styles, Hiroshi Tanahashi ja
Shinsuke Nakamura. Ääni Nakalle, joka aloitti vuotensa hienolla Wrestle Kingdom -matsilla AJ:tä vastaan ja räjäytti sitten pankin totaalisesti Sami Zaynia vastaan TakeOver: Dallasissa – paras matsi, jonka olen paikan päällä nähnyt. Zayn-matsin jälkeen Nakamura ei sitten enää päässytkään loistamaan samalla tavalla, mutta miehen jokainen ottelu oli siitä huolimatta kiinnostava. Se johtuu siitä, kuinka vangitseva painija hän on.
Paras ottelu
Kolme vaihtoehtoa: Goldberg vs. Lesnar, Okada vs. Tanahashi (Wrestle Kingdom 10) ja
Nakamura vs. Zayn (TakeOver: Dallas). Nautin ihan hitosti myös Omegan matseista Tanahashia ja Michael Elginiä (Dominion) vastaan. Ääni siis kuitenkin Nakamura vs. Zaynille, joka oli – kuten sanoin – paras ottelu, jonka olen lihassa ja veressä nähnyt.
Paras naisten ottelu
Naiset eivät olleet yhtä liekeissä kuin kaksi vuotta sitten, mutta hyviä matseja nähtiin silti paljon. Oman ääneni saa WrestleMania 32:n
Charlotte vs. Becky Lynch vs. Sasha Banks, joka tuntui suuremmalta ottelulta kuin mikään aikaisemmin näkemäni naisten matsi.
Paras joukkueottelu
ROH:ssa nähtiin alkuvuonna jokin aivan helvetin hyvä matsi, jossa The Elite (eli Kenny Omega ja The Young Bucks) otteli jotakin kolmikkoa vastaan, mutta kyllä se kaikista paras ottelu oli silti TakeOver: The Endin ilmiömäinen
The Revival vs. American Alpha. TakeOver: Toronton Revival vs. #DYI oli myös kova, mutta ei mielestäni silti Revival vs. Alphan tasoa. Huikea kokonaisuus.
Paras viikoittainen ohjelma
Ainutlaatuinen presentaatio ja takuuvarma laatu.
WWE Cruiserweight Classic toimitti viikosta toiseen ja oli ehdottoman hieno painiohjelma.
Paras tapahtuma
TakeOver: Dallas oli kyllä upea tapahtuma, mutta ikävä kyllä sen kortti oli buukattu väärään järjestykseen. Jos show olisi päättynyt Nakamuran ja Zaynin otteluun, kyseessä olisi ollut historiallisen hyvä show. Nyt ääneni saa kuitenkin
NJPW Wrestle Kingdom 10, joka sisälsi kolme ilmiömäistä ottelua (Ishii vs. Shibata, Nakamura vs. Styles, Tanahashi vs. Okada) ja oli muutenkin timanttinen tapahtuma.
Paras liiga
Ehdottomasti
NJPW, joka teki vuoden aikana vain oikeita ratkaisuja (Naiton nousu, Omegan nousu, Tanahashin tappiot, Okadan aseman vahvistaminen, Ricochet vs. Ospreay jne.).
Paras joukkue
Revival on huikea, mutta miten voisin olla äänestämättä
The Young Bucksia? Jos Nick ja Matt ottelisivat WWE:ssä, he voittaisivat tämän palkinnon joka vuonna. Onneksi tosin eivät ottele.
Paras naispainija
Charlotte kehittyi koko vuoden ja otteli hienoja matseja PPV:stä toiseen. Toki hänelle myös suotiin enemmän mahdollisuuksia kuin oikeastaan kenelläkään muulle painijalle. Vaan eipä ihme, että niitä mahdollisuuksia suotiin nimenomaan hänelle; hän sen myös ansaitsi.
Paras miespainija
Tästä kirjoitin jo lokakuussa artikkelin
Smarksideen. En rupea siis sen enempää perustelemaan.
Kenny Omega on maailman paras.
Paras kotimainen ottelu
Vaikea valinta, mutta pitkän ponniskelun jälkeen ääneni lähtee sille
Valentine vs. Karhulalle, joka oteltiin Wrestling Show Livessä. Syynä tähän ottelun lopputuloksen aiheuttama shokki sekä kaikki se, mitä matsin jälkeen tapahtui. Maailmanluokan menoa, ei voi muuta sanoa. Olen edelleen täpinöissäni, kun mietin tätä ottelua.
Paras kotimainen tapahtuma
Tämä sen sijaan oli helpompi tapaus.
Talvisota X oli aika lailla ylivoimainen, kuten vuoden suurimman tapahtuman toki olla pitääkin.
Kehittynein kotimainen painija
Kyllä mielestäni tämä oli
Mikko Maestron vuosi. Ensin kovat matsit Heimoa vastaan ja sitten taistelut Harley Ragea, Mark Kodiakia ja Ivan Markovia vastaan. Maestro läpäisi tulikokeensa puhtain paperein ja on mielestäni viimeistään nyt valmis nousemaan Suomen-mestariksi. Erittäin hieno vuosi Mikolta.
Paras vierailija
Nautin Sakamotosta todella paljon, mutta vielä suuremman vaikutuksen teki
Ivan Markov (osittain siksi, että rakastan Rocky IV -leffaa ja sen vuoksi kaikkia ottelijoita, joissa on ripaus Ivan Dragoa). Markov ei kuitenkaan ollut mikään pelkkä Drago-kopio, vaan todella taitava painija, joka hyppi kehästä ulos ja väänsi Maestroa ihmeellisiin solmuihin. Teki jopa niin suuren vaikutuksen, että haluaisin todellakin Markovin nousevan Suomen-mestariksi jossain vaiheessa. Todella myös toivon, että mies pääsisi samaan kehään Karhulan kanssa.
Paras kotimainen painija
Karhulasta puheen ollen, hän olisi ehdottomasti hyvä valinta tähän. Ääneni saa siitä huolimatta
Valentine. Karhula ja Vallu ovat molemmat aivan saakelin kovia painijoita ja valmiita astumaan oikeastaan mihin kehään tahansa, ja jos ette usko, niin parempi olisi. Vallulla on kuitenkin vielä sen verran parempi hahmo mahtavine sisääntulomusiikkeineen kaikkineen, etten pysty äänestämään Karhulaa (joka hänkin tosin vetää oman, vaikean roolinsa – eli sankarin roolin – erittäin hyvin). Valentine on joka tapauksessa kaikkien aikojen paras suomalainen showpainija, ja siksi äänestän häntä vielä kun voin. (Valluhan siis muutti viime vuonna Ruotsiin eikä ottele FCF:ssä enää – ainakaan vakituisesti.)
Siinäpä ne. Toivottavasti muutkin innostuvat kirjoittamaan valinnoistaan!