Yleinen Puroresukeskustelu

Kaikenlainen showpainiaiheinen keskustelu.
Nalle
Midcarder
Viestit: 56
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 23:56

Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle »

Japanin suurimalle painifirmalle NJPW:lle löytyykin jo oma aiheensa, mutta New Japanin lisäksi puroresun maailmasta löytyy laidasta laitaan kovatasoisia pikkulafkoja, joiden huippumatsit jäävät usein harmillisen vähälle huomiolle. Näiden lisäksi Japanin painiskenestä löytyy niin deathmatseihin kuin vaikkapa hullunkuriseen komediaankin erikoistuneita kulttipromootioita, joiden tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin hämmästeltävää.

Pyrin itse postaamaan tänne sekalaisesti uutisia, ottelusuosituksia, listauksia ynnä muuta aina, kun Japanin maaperällä tapahtuu jotain huomionarvoista. Tämä ei siis ole minun henkilökohtainen projektini, vaan otsikon mukaisesti kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan Japanin painikehien uusimmista (ja miksei vanhemmistakin) käänteistä. En väitä olevani mikään puroresun suurin asiantuntija, mutta vastaan parhaani mukaan myös kysymyksiin mikäli sellaisia tulee.


Ensimmäiseen postaukseen laitan vain tämän yhden isomman uutisen, mutta jatkossa tulee todennäköisesti muutamia pienempiä uutisia kerralla. Sitten asiaan:

Kuva

All Japan Pro-Wrestling järjesti eilen ensimmäisen tapahtumansa Tokion Sumohallissa yli kolmeen vuoteen. New Explosion In Ryōgoku Kokugikan veti halliin huimat 6 522 fania, mikä on AJPW:n viime vuosien heikon tilanteen huomioiden todella arvostettava luku. Pelkästään omalla rosterilla All Japan ei kuitenkaan laittanut jättishowta kasaan, vaan mukana oli vahvistuksia muunmuassa DDT:n, BJW:n ja Wrestle-1:n painijoista. Kyseessä oli siis tyylipuhdas supershow. Ja mikäli Dory Funk Jr:n, Chavo Guerrero Sr:n, Ultimo Dragonin sekä Tajirin muodostama joukkue ei tuonut tapahtumaan jo tarpeeksi erikoisuutta, niin tapahtumassa oli mukana myös 59-vuotias deathmatch-legenda Atsushi Onita ottelemassa All Asia-joukkuemestaruuksista. Itsensä Kenta Kobashi kävi luonnollisesti myös näyttäytymässä.

Vaikka tapahtuma olikin pullollaan erikoisia matseja, toimi pääotteluna perinteikkäästi Triple Crown-mestaruusottelu. 27-vuotias Kento Miyahara pyrki sinetöimään asemansa AJPW:n kiistattomana ässänä puolustamalla titteliään firman pitkäaikaista ykkösnimeä Kohei Suwamaa vastaan. Sanottakoon Miyaharasta sen verran, että hän on yksi maailman parhaita ikäisiään painijoita, joka on selkeästi saanut kehätyylissään vaikutteita Hiroshi Tanahashilta sekä Shinsuke Nakamuralta. Miyaharan mahtavuudestaan kertoo varmaan tarpeeksi se, että vielä alkuvuodesta konkurssin partaalla sinnitellyt AJPW on noussut kuin feenixlintu tuhkista nimenomaan hänen mestaruuskautensa aikana. All Japan Pro-Wrestling voi ylpeänä juhlistaa ensi vuonna koittavaa 45-juhlavuottaan, sillä jotain on todellakin tehty oikein.
Mikäli kaipaa old school-tyylistä, mutta toimivaa puroresu-tuotetta vaikkapa New Japanin seuraamisen rinnalle, on AJPW siihen ylivoimaisesti paras vaihtoehto tällä hetkellä. Tapahtuman kokonaisuudessaan voi katsoa täältä.

Avatar
Los_Pebbels
Main eventer
Viestit: 941
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 15:44
Paikkakunta: Tampereen Manchester

Re: Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Los_Pebbels »

Mukavaa, että Purollekin on nyt kunnon keskustelutopic. Itse olen ajatellut pyrkiä pysymään DDT:ssä jollain tavalla kiinni (että katsoisi edes ne isot tapahtumat), mutta jotenkin keväisen Ibushin lähtötapahtuman jälkeen sekin jäi.

Tuosta AJPW-tapahtumasta muuten sen verran, että tämä pätkä The Great Kabukin ja Dory Funk juniorin mätkinnästä on jo aika villiä seurattavaa.
Aurinkoinen puoli ylöspäin

Avatar
Zemppari
Moderaattori
Viestit: 738
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 08:43
Paikkakunta: Jokela

Re: Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Zemppari »

Mukava nähdä että AJPW on osoittamassa elpymisen merkkejä. Miyaharasta olen kuullut paljon hyvää ja uskon että hän on oikea kaveri kantamaan promootioita. Toisena iloisena AJPW-uutisena Joe Doering on päihittänyt syöpänsä ja palannee kehiin ensi vuoden alussa. DDT:tä pitäisi myös itse yrittää seurata aktiivisemmin.

NOAHin puolelta kantautuu myös kummia sillä promootioita hautaan vievä Suzuki-Gun invaasio saattaa olla loppumassa. Minoru Suzuki kohtaa mestari Katsuhiko Nakajiman 2.12 ja on vaatinut "Loser leaves" stipulaatiota. Suzuki takaisin New Japaniin, kyllä kiitos.

Oma suosikkipromootioini Japanista, Dragon Gate, valmistautuu hiljalleen vuoden huipentavaan Final Gateen. Korttiin jo julkistettu kolme tärkeää mestaruusottelua:
>Open the Brave Gate Championship Match: Eita vs. Jimmy Kagetora
Eita on pitänyt Brave Gatea hallussaan heinäkuusta lähtien. Haastaja Jimmy Kagetora on menetynyt urallaan joukkuekuvioissa ja jahtaa edelleen ensimmäistä yksilötitteliään.
>Open the Twin Gate Championship Match: CIMA, Dragon Kid vs. Shingo Takagi, T-Hawk
Veteraanit CIMA ja Dragon Kid voittivat vasta vyöt aiemmin tässä kuussa Kagetoralta ja Jimmy Susumulta. Haastajina ovat Verserk-heelryhmittymän johtohahmot Shingo Tagaki ja T-Hawk.
>Open the Dream Gate Championship Match: YAMATO vs. Naruki Doi
Yksi Dragon Gaten historian parhaimmista joukkueista YAMADoi hajosi aiemmin tänä vuonna Dead or Alive tapahtuman pääottelussa. Entiset Verserkin jäsenet kohtaavat nyt ensi kertaa neljään ja puoleen vuoteen yksilöottelussa. YAMATO päihitti kesällä Verserkin johtajan Shingo Tagakin Kobe Worldin pääottelussa voittaen Dream Gaten.

Dragon Gaten tulevaisuus näyttää muutenkin kykyjen puolesta varsin lupaavalta. Pikkuhiljaa väistyvien veteraanien (CIMA, Dragon Kid, Masaaki Mochizuki ja monet muut) tilalle on nousemassa uusia kykyjä kiitettävään tahtiin omasta dojosta. T-Hawk, Eita ja Yosuke Santa-Maria ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa yksilötähtinä, El "Fucking" Lindaman, Kotoka, Punch Tominaga, Big R sekä Young Dragons (Kaito Ishida & Takehiro Yamamura) ovat valmiita murtautumaan keskikortista ja aivan tuoreimmista nimistä Ben-K (entinen Futa Nakamura...), Shun Skywalker ja Hyuo Watanabe osoittavat lupausta. Eikä pidä unohtaa "kuutta suurta", jotka ovat uriensa huipulla (YAMATO, Doi, Tagaki, Masato Yoshino, BxB Hulk sekä WWE:ssä debytoiva Akira Tozawa :batista: ).
In the 27 years I've been doing this I never thought I'd find a better wrestler than me, but I found him.
Daniel Bryan.

-William Regal

Nalle
Midcarder
Viestit: 56
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 23:56

Re: Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle »

Spoilereita tämänpäiväisestä NOAH-tapahtumasta, jossa siis Katsuhiko Nakajima puolusti GHC-titteliään Minoru Suzukia vastaan:
► Näytä spoileri

Muita uutisia:

- Osakan EDION-areenalla on vilkas loppuvuosi. Vasta kuukausi sitten hallissa järjestettiin kaksi isoa tapahtumaa (NJPW:n Power Struggle sekä DG:n Gate of Destiny), jotka molemmat olivat loppuunmyytyjä. Tänä viikonloppuna siellä järjestetään kaksi isoa showta lisää. Heti huomenna NXT, joka tulee Shinsuke Nakamuran tähdittämänä varmasti houkuttelemaan paikalle runsaasti kiinnostuneita silmäpareja. DDT järjestää sunnuntaina Osaka Octopus 2016 -tapahtuman, jossa esiintyy muunmuassa Kota Ibushi. DDT ei ole vielä täysin lyönyt läpi Tokion ulkopuolella, joten toivon todella ettei NXT varasta heidän kaikkia katsojiaan.

- Deathmatch-legenda Atsushi Onita on ilmoittanut eläköityvänsä ensi syksynä. Näillä näkymin hän painii viimeisen ottelunsa ensi vuoden lokakuussa Kawasaki Stadiumilla, samalla areenalla jossa FMW aikoinaan järjesti useita pahamaineisia tapahtumia.

- Viimeisenä tärppinä vielä sellainen, että erityisesti moni pienempi purolafka lataa omille Youtube-kanavilleen kokonaisia matseja. Muunmuassa Zero1 on tässä erittäin aktiivinen. Myöskään RealHeron arkistoa ei koskaan voi ylistää liikaa. Myös esimerkiksi AJPW:n vanhalta Youtube-tililtä löytyy vaikka millä mitalla tällaisia aarteita:


Nalle
Midcarder
Viestit: 56
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 23:56

Re: Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle »

Kuva
Sunnuntaina järjestetään Big Japan Death Vegas 2016, joka on siis BJW:n vuoden toiseksi suurin tapahtuma. Kuten posteristakin voi päätellä, on luvassa sekä kovaotteista strong style-painia, että rajua deathmatch-mäiskintää. Big Japania ylistetään jatkuvasti, ja kaikki näkemäni ottelut tältä vuodelta ovat olleet todella hyviä. Oikeastaan ainoa syy, miksi en ole täysin lähtenyt mukaan promootion hypetykseen ovat deathmatchit. En ole koskaan syttynyt verellä mässäilylle, ja varsinaiset kehäsuorituksetkin jäävät niissä väkivallan rinnalla melko toissijaisiksi. Lisäksi deathmatch-paini on hetkittäisen shokkiarvon poislukien mielestäni todella turruttavaa.
BJ Strong-divisioona ei kuitenkaan petä koskaan, joten ainakin itse aion uskaltautua katsomaan tämän tapahtuman kokonaisuudessaan. Hideyoshi Kamitanin ja Daisuke Sekimoton taisto Strong-mestaruudesta tulee taatusti olemaan erittäin kovatasoinen, ja shown alakortista löytyy muutama muukin mielenkiintoinen kohtaaminen. Tapahtuman englanninkielisen ennakon voi lukea tästä.

- DDT:n Osaka Octopus käytiin pari viikkoa sitten. Show veti Osakan Edion-areenalle 2 355 fania, mikä onkin DDT:lle kohtuullisen hyvä luku Tokion ulkopuolella. Vertailun vuoksi edellisenä päivänä samalla areenalla käyty NXT-tapahtuma houkutteli lähes täyden tuvan 4 531 katsojalla.
Shown pääottelussa DDT:n pitkäaikainen ässä Harashima haastoi järkälemäisen Shuji Ishikawan KO-D Openweight-tittelistä ja voitti hienon taiston päätteeksi firman päämestaruuden jo yhdeksättä kertaa. Moni olisi halunnut Ishikawan mestaruuskauden vielä jatkuvan, mutta Harashiman voitto oli tällä kertaa paras ja järkevin ratkaisu. DDT nimittäin järjestää keväällä 20-vuotistapahtumansa valtavalla Saitama Super Arenalla, johon Harashiman ja Kota Ibushin kohtaamista on huhuttu pääotteluksi.
Shuji Ishikawan matseihin kannattaa muuten tutustua. Kyseessä 140-kiloinen jättiläinen joka liikkuu kehässä lähes yhtä ketterästi kuin kuin itseään liki puolta pienemmät vastustajansa.

- Wrestle-1 järjesti viime viikolla viimeisen, ja samalla ainoan suorana lähetetyn tapahtumansa tänä vuonna. Promootion seuraavaksi ykkösnimeksi povattu Jiro "Ikemen" Kuroshio haastoi Masayuki Konon puolityhjän Korakuen Hallin edessä Wrestle-1-mestaruudesta, mutta ainakaan vielä hän ei onnistunut titteliä itselleen nappaamaan.
W-1 ei onnistunut tänä vuonna myymään yhtäkään showta loppuun, ja vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että Keiji Mutohin visio jenkkityylisestä showpainista Japanissa ei ole ottamassa tuulta alleen. Asioita ei varmasti ole myöskään helpottanut se, että firman ässäksi buildattu Sanada loikkasi New Japaniin huhtikuussa.

- Arvostettu urheilujulkaisu Tokyo Sports järjesti tällä viikolla vuosittaisen palkintotilaisuutensa. Parhaan painijan palkinnon, eli MVP-pystin nappasi odotetusti Tetsuya Naito. Vähänkään New Japania seuranneet varmasti ymmärtävät, miksi juuri Naito ansaitsi kyseisen palkinnon enemmän kuin kukaan muu tänä vuonna.

Kaikki tilaisuudessa jaetut palkinnot:

Best Wrestler Award: Tetsuya Naito (NJPW)

Match of the Year Award: Naomichi Marufuji vs. Kazuchika Okada (NJPW - G1 : A BLOCK)

Best Tag Team Award: Daisuke Sekimoto & Yuji Okabayashi (BJW)

Outstanding Performance Award: Kento Miyahara (AJPW)

Fighting Spirit Award: Katsuhiko Nakajima (NOAH)

Technique Award: Kenny Omega (NJPW)

Rookie of the Year Award: Chihiro Hashimoto (Sendai Girls)

Joshi Wrestler of the Year: Io Shirai (Stardom)

Special Achievement Award: Hayabusa

Avatar
222222
Lower Midcarder
Viestit: 18
Liittynyt: 05 Tammi 2016, 19:04
Paikkakunta: Turku

Re: Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja 222222 »

Nalle kirjoitti: Sunnuntaina järjestetään Big Japan Death Vegas 2016, joka on siis BJW:n vuoden toiseksi suurin tapahtuma. Kuten posteristakin voi päätellä, on luvassa sekä kovaotteista strong style-painia, että rajua deathmatch-mäiskintää. Big Japania ylistetään jatkuvasti, ja kaikki näkemäni ottelut tältä vuodelta ovat olleet todella hyviä. Oikeastaan ainoa syy, miksi en ole täysin lähtenyt mukaan promootion hypetykseen ovat deathmatchit. En ole koskaan syttynyt verellä mässäilylle, ja varsinaiset kehäsuorituksetkin jäävät niissä väkivallan rinnalla melko toissijaisiksi. Lisäksi deathmatch-paini on hetkittäisen shokkiarvon poislukien mielestäni todella turruttavaa.
BJ Strong-divisioona ei kuitenkaan petä koskaan, joten ainakin itse aion uskaltautua katsomaan tämän tapahtuman kokonaisuudessaan. Hideyoshi Kamitanin ja Daisuke Sekimoton taisto Strong-mestaruudesta tulee taatusti olemaan erittäin kovatasoinen, ja shown alakortista löytyy muutama muukin mielenkiintoinen kohtaaminen. Tapahtuman englanninkielisen ennakon voi lukea tästä.

- DDT:n Osaka Octopus käytiin pari viikkoa sitten. Show veti Osakan Edion-areenalle 2 355 fania, mikä onkin DDT:lle kohtuullisen hyvä luku Tokion ulkopuolella. Vertailun vuoksi edellisenä päivänä samalla areenalla käyty NXT-tapahtuma houkutteli lähes täyden tuvan 4 531 katsojalla.
Shown pääottelussa DDT:n pitkäaikainen ässä Harashima haastoi järkälemäisen Shuji Ishikawan KO-D Openweight-tittelistä ja voitti hienon taiston päätteeksi firman päämestaruuden jo yhdeksättä kertaa. Moni olisi halunnut Ishikawan mestaruuskauden vielä jatkuvan, mutta Harashiman voitto oli tällä kertaa paras ja järkevin ratkaisu. DDT nimittäin järjestää keväällä 20-vuotistapahtumansa valtavalla Saitama Super Arenalla, johon Harashiman ja Kota Ibushin kohtaamista on huhuttu pääotteluksi.
Shuji Ishikawan matseihin kannattaa muuten tutustua. Kyseessä 140-kiloinen jättiläinen joka liikkuu kehässä lähes yhtä ketterästi kuin kuin itseään liki puolta pienemmät vastustajansa.
Itse petyin pahemman kerran, kun vuoden parhaisiin lukeutuva Ishikawa kaatui jo nyt ja tämänkin kunnian olisi voinut HARASHIMAn sijaan saada joku nuoremmista. En tiedä kuka moista ottelua on huhunnut, mutta tuskin freelancer Ibushia laitetaan enää main event asemaan. Ison 20-vuotisshow'n teemaan se sopisi, onhan kyseessä heidän rakkaimmat tähtensä, vaikka Ibushi onkin pesästä lentänyt. Toisaalta tuo saaga sai näennäisesti loppunsa (HARA peittosi Ibushin) pari vuotta sitten, enkä tiedä onko sillä mitään syytä tapahtua uudestaan. Mutta vaikea sanoa mitä muuta isoa heillä mahdollisesti olisi tuohon paikkaan mielessä. Tämä siis kun Shigehiro Irie on lähdössä takaisin Amerikan kiertueelle, hän olisi muutoin ollut lukko voittamaan KOD-vyön.

BJW:n deathmatch divisioona on aika heikko vaikka tyylistä tykkäisikin (ja se ihan heidän oma vikansa, mutta en saarnaa siitä tässä). Abdullah Kobayashin ottelut vuonna 2016 tuskin kääntävät kenenkään deathmatch-menoa inhoavan päätä. Tuo kuukausi sitten (22.11) tapahtunut Kankuro Hoshinon mestaruuspuolustus Isami Kodakaa vastaan taas saattaisikin... Yksi tämän vuoden suosikkimatseistani!

Nalle
Midcarder
Viestit: 56
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 23:56

Re: Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle »

Uusi purovuosi on alkanut myös New Japanin ulkopuolella. Joulukuu oli Japanissa vilkas kuukausi, joten käväistään vielä hiukan myös viime vuoden puolella.

- BJW:n Death Vegas-tapahtuma veti Yokohama Cultural Gymnasiumille 2 481 fania, päihittäen muunmuassa NOAH:n ja Wrestle-1:n viimeisimmät yleisömäärät samalla areenalla. Daisuke Sekimoto teki tapahtumassa historiaa voittamalla BJW World Strong Heavyweight-mestaruuden kolmatta kertaa urallaan. Sekimoto tarjosi viime vuonna tähänastisen uransa ehkäpä parhaita otteita, joten voitto oli täysin ansaittu - siitä huolimatta että se tapahtui nuoremman Hideyoshi Kamitanin kustannuksella. Matsia povattiin jopa loppuvuoden MOTY-ehdokkaaksi, mutta siihen ei kyllä ihan päästy. 24-vuotias Kamitani kykeni uskomattomaan kehäsuoritukseen voittaessaan tittelin heinäkuussa, mutta hänen mestaruuspuolustuksensa jäivät kaudella melko kehnoiksi. Päämestaruuden antaminen nuorelle painijalle on aina iso riski, ja tällä kertaa se ei kannattanut.

- Suzukigun-invaasiosta edelleen toipuva NOAH brändää itseään nyt "NOAH the REBORN"-sloganilla. Tähän mennessä isoin muutos on ollut Atsushi Kotogen siirtyminen raskaaseen sarjan, ja sen myötä luopuminen molemmista Junior-sarjan mestaruuksistaan. Uudeksi GHC Junior Heavyweight-mestariksi kruunattiin meillä Suomessakin vieraillut Hajime Ohara.
NOAH:n eilinen iso Korakuen Hallin show keräsi paikalle onnettomat 694 katsojaa, eli vielä on todella paljon tehtävää brändin maineen kiillottamiseksi. Välit New Japanin kanssa ovat tiettävästi tulehtuneet erittäin pahasti, joten Nooan arkki seilaa nyt omillaan. Itse en usko, että mitään on enää tehtävissä. Romahdus tapahtui niin nopeasti, että nykytilanteesta on liki mahdotonta nousta takaisin jaloilleen.

- Vuosi vaihtui Tokiossa supershown merkeissä, kun AJPW, BJW, DDT, Kaientai Dojo, ja Wrestle-1 järjestivät loppuunmyydyn Korakuen Hallin edessä ison Tag Shuffle-joukkueturnauksen. Nimensä mukaisesti osa turnauksen tiimeistä valittiin sattumanvaraisesti, joten mukaan mahtui muutamia hyvin erikoisiakin parivaljakkoja. Jos kyseisten promootioiden tarjonta kiinnostaa, on tämä show erinomainen tapa tutustua heidän painijoihinsa. Koko tapahtuman voi katsoa tästä.

- DDT viettää maaliskuussa 20-vuotispäiväänsä järjestämällä juhlashown valtavalla Saitama Super Arenalla. Areena on lähes samaa kokoluokkaa Tokyo Domen kanssa, joten mistään pikkukekkereistä ei ole kyse. Pääottelu tulee näillä näkymin olemaan Harashiman ja Konosuke Takeshitan kohtaaminen KO-D Openweight-mestaruudesta. Samassa showssa tullaan näkemään myös tämä erikoisuus:

Kuva


- Vuosi 2016 oli Ryōgoku Kokugikanille, eli tutummin Tokion Sumohallille vilkas vuosi. Areenalla järjestettiin kaikkiaan 11 showpainitapahtumaa, ja mukaan mahtui niin G1 Climaxin finaalia kuin All Japanin paluushowtakin. Kaikenlaisten tilastojen ystävänä olen tietenkin järjestänyt tapahtumat yleisömäärän mukaan. Kärkiviisikko tuskin yllätti ketään, mutta alempaa löytyy ehkä ne mielenkiintoisimmat luvut:

NJPW G1 Climax Final: 10 204
NJPW King of Pro-Wrestling: 9 671
NJPW Invasion Attack: 9 078
WWE Live July 2nd: 8 764
WWE Live July 1st: 8 506
NJPW G1 Climax Day 18: 7 477
DDT Judgement: 6 938
NJPW G1 Climax Day 17: 6 598
AJPW New Explosion: 6 522
DDT Peter Pan: 5 394
BJW Ryōgokutan: 3 293

Nalle
Midcarder
Viestit: 56
Liittynyt: 04 Tammi 2016, 23:56

Re: Yleinen Puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle »

Kuva

- DDT järjesti maanantaina odotetun juhlashownsa Saitama Super Arenalla. 10 702 fania todisti 21-vuotiaan Konosuke Takeshitan kruunauksen firman uudeksi ykkösnimeksi, kun hän selätti Harashiman reilun puolituntisen taiston päätteeksi. Itse en ole pääottelua poislukien ehtinyt vielä tapahtumaa katsomaan, mutta showta on laajalti kehuttu jopa DDT:n kaikkien aikojen parhaaksi. Kätevimmin tapahtuman voi katsoa DDT:n oman striimauspalvelun, DDT Universen kautta. Hintaa palvelulla on huimat 900 jeniä eli karkeasti noin 7 euroa kuussa. Palvelua voi kokeilla kuukauden ajan ilmaiseksi, eikä kokeilujakson aikana tarvitse antaa korttitietoja.
On hienoa kuinka DDT on pysynyt omintakeiselle tyylilleen uskollisena, ja kyennyt kasvamaan NJPW:n rinnalle yhdeksi Japanin suurimmista painifirmoista. Pelkkää mutuilua, mutta veikkaisin DDT:n olevan kaikilla mittareilla Japanin nykyinen kakkospromootio.

- All Japanin ässä Kento Miyahara porskuttaa edelleen Triple Crown-titteli vyötäisillään, ja hänellä meni hiljattain 400 päivää rikki mestarina. Näillä näkymin hän ohittaa pian Kenta Kobashin ja Minoru Suzukin pisimpään hallinneiden Triple Crown-mestareiden listalla.

- AJPW:n vuoden suurin turnaus, Champion Carnival käydään ensi kuussa. Turnauksessa on viime vuoden tapaan 14 osanottajaa, ja voittajalle on tuttuun tapaan luvassa Triple Crown-mestaruusottelu. Turnauksen englanninkielisen ennakon voi lukea tästä. Äkkiseltään katsottuna Joe Doering vaikuttaa varmimmalta voittajaehdokkaalta, mutta itse aion liputtaa Shuji Ishikawan puolesta. Mies voitti viime vuonna sekä BJW:n että DDT:n suurimmat turnaukset, ja osoitti olevansa yksi koko Japanin monipuolisimmista kehätaitureista. Champion Carnivalin voitto sopisi täydellisesti hänen rooliinsa turnauksia dominoivana jättiläisenä. Myöskin mahdollinen ottelu Miyaharaa vastaan kuulostaa äärimmäisen mielenkiintoiselta.

- NOAH the REBORN järjesti viikko sitten isoimman shownsa Bushiroadista irtautumisen jälkeen. Great Voyage in Yokohama veti Yokohaman Cultural Gymnasiumille 2 504 fania, mikä on erittäin hyvä luku firman yleistilanteeseen nähden. Tapahtuman kortissa oli reilusti vahvistuksia niin Wrestle-1:n kuin TNA:nkin painijoista. Esimerkiksi Keiji Mutoh ja Suomessakin viime syksynä piipahtanut Kazma Sakamoto olivat mukana ison profiilin joukkuematsissa. Shown pääotteluna toimi erinomainen GHC-mestaruusmatsi Katsuhiko Nakajiman ja Go Shiozakin välillä. Koko show on katsottavissa tästä.


- "Kevennyksenä" vielä tuulahdus All Japanin pimeiltä ajoilta:


Vastaa Viestiin